Terapeuttini sanoo, että aikuinenkin tarvitsee turvaverkon - miten sellaisen voi luoda tyhjästä?

Mikä se edes on?

Miten ei ole sukulaisia eikä tuttavia eikä kavereita? Oletko susien kasvattama?

Vaikeaa se on ja ajankäytön kannalta jopa mahdotonta, ellei ole hyvää tuuria matkassa mukana.

Itse selvinnyt

Odotan innolla mitä vastauksia saat. Minä olen kokenut turvaverkon luomisen mahdottomaksi. Vanhemmat kyllä itseltäni löytyy, mutta sosiaalista turvaverkkoa eli kavereita tai ystäviä ei.

Minä en tarvitse. Yhteiskunta riittää.

Vierailija kirjoitti:

Odotan innolla mitä vastauksia saat. Minä olen kokenut turvaverkon luomisen mahdottomaksi. Vanhemmat kyllä itseltäni löytyy, mutta sosiaalista turvaverkkoa eli kavereita tai ystäviä ei.

Mulla on sama tilanne ja ei, sitä turvaverkkoa ei kyllä todellakaan taiota mistään jos ei sellaista satu olemaan. Paljon on kiinni siitä millaiseen perheeseen syntyy, kuinka paljon ollaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa jne.

up

Terapeuttisi on sikäli oikeassa, että sosiaalisesta turvaverkosta voi olla todella paljon hyötyä.

Joo, todella vaikeaa sitä on tyhjästä taikoa. Jos ihmisellä ei ole sellaista jo valmiiksi, niin sitten ihmisellä ei ole sellaisen rakentamiseen tarvittavia valmiuksiakaan, jotka pitäisi ensin saada kehitettyä jotenkin, jotta sen turvaverkon rakentamisen voisi edes aloittaa.

Itse olen aika paljolti luopunut toivosta "normaalin" ystäväpiirin suhteen, koska en vaan tule toimeen ihmisten yli 99%:n kanssa mitenkään läheisesti. Parisuhteen haluaisin ja siinä se.

Kiinnostava aihe! 

Onko niin, että perheen ja sukulaisten ajatellaan muodostavan turvaverkon jotenkin automaattisesti? Että jos minulla on äiti ja isä, he ovat automaattisesti osa turvaverkkoani? Entäpä tosiaan, jos heitä ei ole tai välit ovat katkenneet?

Millaisen turvaverkon kavereista ja ystävistä voi saada, ja kuinka läheinen ystävän täytyy olla, että hänen voi katsoa kuuluvan omaan turvaverkkoonsa? Millaiset kriteerit turvaverkkoon kuuluvan henkilön tulee täyttää?

Antoiko terapeutti vastauksia mihinkään näistä?

Ei varmaan tarkoittanut sitä, että sinun pitää sellainen hankkia hetipaikalla.

Turvallista riippua terapiaturvaverkossa.

Kai tuollaisen voi ostaa, esim. palkata siivoojan käymään kotona, hoitajan jos tarvitsee jne. Ei kaikkien tarvitse olla sosiaalisia tai pitää yhteyttä sukulaisiin.

Niin jos ei ole läheisiä sukulaisia, jotka ottavat huomioon ja osaavat tukea, niin eipä minkäälaista turvaverkkoa ole alkujaan. Ystävät ja tuttavat elävät omaa elämäänsä ja heitä tapaa vain nykyisin iloisissa merkeissä. Harvalle pystyy soittamaan keskellä yötä, jos on joku hätä. Varsinkin kun ollaan 30+ iässä niin jokaisella tuttavalla on oma elämänsä, ystävät eivät ole enää bestiksiä samalla lailla kuin ennen.

Jos ei ole lainkaan tuttavia, niin aika vaikea on ruveta tutustumaan ihmisiin vain turvaverkkoa luodakseen. Kyllä ne ystävyydet syntyvät aivan muulle pohjalle luonnostaan ja itsestään.

Suomessa ei ihmiset ole kovinkaan auttavaisia ja toisista välittäviä muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Niin jos ei ole läheisiä sukulaisia, jotka ottavat huomioon ja osaavat tukea, niin eipä minkäälaista turvaverkkoa ole alkujaan. Ystävät ja tuttavat elävät omaa elämäänsä ja heitä tapaa vain nykyisin iloisissa merkeissä. Harvalle pystyy soittamaan keskellä yötä, jos on joku hätä. Varsinkin kun ollaan 30+ iässä niin jokaisella tuttavalla on oma elämänsä, ystävät eivät ole enää bestiksiä samalla lailla kuin ennen.

Jos ei ole lainkaan tuttavia, niin aika vaikea on ruveta tutustumaan ihmisiin vain turvaverkkoa luodakseen. Kyllä ne ystävyydet syntyvät aivan muulle pohjalle luonnostaan ja itsestään.

Suomessa ei ihmiset ole kovinkaan auttavaisia ja toisista välittäviä muutenkaan.

Ja apua ei myöskään uskalleta pyytää. Ehkä oma hätä aiheuttaa häpeää? Tai sitten pelätään, että apua ei haluta antaa. Yksin ja omillaan pitäisi aina selvitä. :( Jo pelkästään tunne siitä että voi joltakulta apua pyytää, helpottaa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei ole sukulaisia eikä tuttavia

Tyypillinen terapeutti laukoo tuollaisia itsestäänselvyyksiä.

Jos potilaan "turvaverkko" eli lapsuudenkoti, omaiset, ystävät ja tuttavat olisi kunnossa, hän ei olisi edes sairastunut, eikä olisi koskaan tullut terapiaan.

Itse olen löytänyt uudella paikkakunnalla ystäviä näin yli 30-vuotiaana raskauden ja äitiyden myötä imetysryhmästä ja avoimen päiväkodin toiminnasta sekä kuorosta, paikallisista martoista (järjestävät kokkaus- ja käsityöiltoja) ja joogasta. En ole tottunut menemään yksin mihinkään uuteen juttuun, oli aluksi melkoista kamppailua, etten vaan jäänyt kotiin. Nyt on muutama parempi tuttu jo ja enempää en tarvitse.

Huokaus. Tästä ketjusta kyllä huomaa, että Suomessa ollaan. Osaisitteko kuvitella vaikka italialaisia ihmisiä pohtimassa että mikähän se sellainen turvaverkko on, mistähän sen voi saada? Täällä yrittää niin moni ihminen luovia aivan epäinhimillisissä asetelmissa, usein vielä ymmärtämättä edes miten luonnoton koko tilanne on. Ei ihme että täällä voidaan niin pahoin. Ja tästä kaikesta huolimatta ei välttämättä edes osata välttää tämän kylmyyden ja välinpitämättömyyden toistamista ja kierrättämistä, vaikka se olisi pahastikin osunut omalle kohdalle. Turvaverkkoja määritellessä kannattaa ottaa huomioon se, että isokaan kaveripiiri tai suku ei automaattisesti ole mikään turvaverkko. Oikea turvaverkko tarjoa turvaa. Jos kaikki pesevät johodonmukaisesti kätensä kun tarvisi apua, niin ei se sitten mikään turvaverkko ole.

Niin no, jos on aina itseä kohdeltu kylmästi ja välinpitämättömästi niin ei sitä muututa siitä lämpimäksi ja ihmisrakkaaksi. Ihmiset ovat minusta kamalia otuksia koska mitään päinvastaistakaan todistetta en ole kohdannut. Siksi olisi hyvä jos olisi aina taloudellisesti riippumaton muiden avusta.

Kun sairastuin pitkäaikaissairauteen, siinä putosi aika moni hyväksi ystäväksi luulemani henkilö kyydistä, myös jotkut sukulaiset. Monella se sairastuminen voi siis viedä sen turvaverkon.

Mulla oli vain fyysinen sairaus, joka ei ollut tarttuvaa tms., mutta silti se oli liikaa joillekin ihmisille. Varmaan paljon rankempaa on jos on mt-ongelmaa tai jotain leimaamavaa sairautta kuten AIDSia. Suomessa kaikenlainen vajavaisuus ja erilaisuus on myrkkyä ihmisille.

Ap:lle siis neuvoksi, hakeudu vertaistukiryhmiin tai potilasjärjestöihin. Usein sieltä löytyy ihmisiä, joilla on vähän enemmän empatiaa. Muista kuitenkin että ystävyys ja vertaistuki on kaksisuuntainen tie.

Minä olen ainoa lapsi, ja molemmat vanhempani ovat jo kuolleet (toinen onnettomuudessa, toinen erääseen sairauteen). Meillä on kyllä sukua, mutta koska vanhempani eivät pitäneet omiin sukuihinsa juuri yhteyttä ja molempien heidän suvut asuu toisella puolella Suomea, niin vieraaksi ovat minulle nämä ihmiset jääneet, en edes muista (tiedä?) kaikkien heidän nimiä. Ystäviä minulla on onneksi useampi, mutta en voi luottaa, että saisin heistä apua jos vaikka sairastun vakavasti. He kyllä varmaan haluaisivat auttaa, mutta välimatkaa on kuitenkin parikymmentä kilometriä ja heillä kiireinen arki työn ja pienten lasten ja koirien ja harrastusten kanssa, niin eivät he yhtäkkiä repeä minulle ruokakauppaläheteiksi. En tiedä miten aikuisena muka rakennetaan turvaverkko.