Kivun hoito. Vastaus ketjuun joka katosi...
Kivunhoito on hyvää, jos on kokenut lääkäri määräämässä lääkkeitä ja kokenut hoitaja niitä antamassa.
Usein vain annokset jää liian pieneiksi (tehottomiksi), niitä ei nosteta riittävän tiuhaan tai tarvittavan lääkkeen määrä ei ole suhteessa riittäävä säännöllisen lääkityksen kanssa (esim. Oxycontin 40mg aamuin illoin, mutta tarvittaessa vain Oxynorm 5mg).
Kokematon hoitaja voi arkailla antaa lisää lääkettä, jos eka annos ei auta "sä olet juuri saanut" ym. Annos tulee toistaa (ja määräys olla myös tehtynä) niin ettäannetaan kunnes oire helpottaa. Ei tule odottaa liian kauan ekan annoksen vaikutuksen alkamista, max 30min. Jos kipu pahenee niin annos uusitaan heti. Mieluiten tehokkaammalla tavalla esim. tabletti ei auta - injektiona.
Kipupumppuja tulee käyttää enemmän loppuvaiheessa, kun lääkkeiden ottaminen suun kautta alkaa vaikeutua. Riittävä teho saavutetaan ihonalaisella annostelulla, kun lääkemäärä on kohdillaan. Ei tarvita suoniyhteyttä.
Omassa työssäni noin 1-2 kertaa vuodessa kohtaan potilaan jonka kipulääkitys on vaikea saada kohdilleen. Tällöin kyse on lähes aina luustoon levinneestä syövästä (metastaatit) jotka murtaneet luita esim. kaikki nikamat. Tällöin potilaan halutessa sedatointi on usein tarpeen. Saa olla unessa elämän loppu ajan (tämä ei lyhennä elinaikaa). Joskus epiduraalipuudutuksena jos potilas haluaa olla hereillä, mutta usein lääkeannos ei riittävä jos halutaa säilyttää vielä kysy ottaa askelia.
Kommentit (11)
Kommentoin aikaisemmin ystävän kurkkusyövän kipuja ja ihmettelen kuinka kärsi kovasti niistä.
Samoin läheisen tekonivelleikkauksen jälkeen kivut oli järkyttävät, kun sopivaa lääkettä ei tuntunut löytyvän eli aina ei tunnu löytyvän apua.
Kiitos hyvästä ja erittäin asiantuntevasta vastauksesta (nro 1).
Itse maallikkona arvelen, pulmaa voi esiintyä esim silloin, kun saattohoitovaiheen ihmisiä hoidetaan samalla osastolla ihmisten kanssa, jotka eivät ole kuolemassa. Pitäisi olla niin, että ihminen saa tarvitsemansa yksilöllisen hoidon eikä esim kipulääkettä samaa määrää kuin naapurisängyn Martti/Martta. Jos hoitohenkilökunta hoitaa pääasiassa kuntoutuvia henkilöitä, ei ole kokemusta millaisia annoksia kipulääkettä kuoleva voi tarvita. Tarvittavat annokset saattavat olla kymmenkertaisia kuntoutuvaan ihmiseen verrattuna. Pelätään riippuvuutta (juu, kuoleva ihminen) ja ehkä sitäkin, että aiheutetaan kuolema tai joudutetaan kuolemaa.
Ja moniko lääke menee väärään suoneen? Vrt. sen kolmevuotiaan saattohoitopotilaan tapaus.
Maallikkona ja sivusta seuranneena yhtenä erityistilanteena näkisin yöt ja viikonloput. Kuolevat hoidetaan ilmeisesti useimmiten terveyskeskuksen vuodeosastoilla (kotisairaanhoito ja saattohoitokodit lisänä).
Tiedän kuitenkin tapauksen, jossa syöpäsairas ei yliopistollisessa (!) sairaalassa saanut tarvitsemaansa kipulääkitystä yöllä. Koska ei ollut lääkäriä määräystä antamaan.
Koko sairaalassa paikalla varmaankin kymmeniä tai satoja lääkäreitä, mutta yksikään heistä ei joutanut.
Itselleni jäi asiasta ikävä muisto. Miksi häntä ei voitu auttaa. Silloin kun hän olisi apua kipuihinsa tarvinnut.
Kuolevia ja kuntoutuvia hoitavana.
Tuo apn teksti taitaa olla suoraan jostain saattohoito-oppaasta.
Viimeisen 15v aikana kun olen kuolevia hoitanut on kivun ja yleensäkin saattohoito mennyt hurjasti eteenpäin, enää ei kuolevaa kiikuteta tkn vastaanotolle pyörätuolissa saamaan antibioottia, viimeisenä elinpäivänä, ihminen saa nykyisin kuolla.
En ole törmännyt tuohon riippuvuuteen enää kuin legendoissa, kun lääkäriltä kysyy annostusta on vastaus, niin usein, että on kivuton.
Saattohoitopäätös kyllä aika usein on vaikea, useimmiten omaisille ja aiheuttaa turhaa kärsimystä kuolevalle kun samalla hoidetaan läheisiä, viimeistä toivoa, jos olisi vielä ihmelääke. Oman omaisen kohdalla tämä tuli hyvin esille, ne, jotka eivät olleet nähneet kuolemaan, eivät nähneet tai halunneet nähdä kuoleman olevan lähellä jo kauan järkyttyivät kun lääkäri sen ääneen sanoi, ajan, jonka olisi voinut käyttää jäähyväisiin käytettiin hössäämiseen ihmepelastuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Maallikkona ja sivusta seuranneena yhtenä erityistilanteena näkisin yöt ja viikonloput. Kuolevat hoidetaan ilmeisesti useimmiten terveyskeskuksen vuodeosastoilla (kotisairaanhoito ja saattohoitokodit lisänä).
Tiedän kuitenkin tapauksen, jossa syöpäsairas ei yliopistollisessa (!) sairaalassa saanut tarvitsemaansa kipulääkitystä yöllä. Koska ei ollut lääkäriä määräystä antamaan.
Koko sairaalassa paikalla varmaankin kymmeniä tai satoja lääkäreitä, mutta yksikään heistä ei joutanut.
Itselleni jäi asiasta ikävä muisto. Miksi häntä ei voitu auttaa. Silloin kun hän olisi apua kipuihinsa tarvinnut.
Eivät ne lääkärit siellä sairaalassa asu.
> vastaus, ... että on kivuton
Hyvä kuulla. Itse olen ymmärtänyt, että vaikka maksimimäärässä olisi varaa jopa kymmenkertaisesti, ei kokematon hoitaja välttämättä uskalla antaa niin sitä. Juuri yöllä tai viikonloppuna, kun henkilökuntaa vähän ja vastuu on suuri.
Toisaalta olen tavannut ihmisen, jolla oli juurikin syövän vaiheuttama luunmurtuma, joka ei tulisi paranemaan. Ihminen tiesi, murtuma on hänellä kuolemaansa asti. Mutta mikä oli minusta hämmentävää, ihminen oli täysin kivuton ja läsnä tässä maailmassa. Oli toki sairaalasängyssä, mutta pystyi keskustelemaan kuin kuka tahansa terve ihminen. Ilman lääkitystä olisi ollut erittäin kivulias. Joskus, toivottavasti usein, kipulääkitys osuu näin kohdilleen.
Työskentelen terveyskeskuksessa vodeosastolla, hoidetaan ihan kaikenlaisia potilaita. On ihan totta, että on haastavaa hallita kaikkea, saattohoidosta, infektioista, leikkausten jälkihoidosta. Vaikka terkkarit mielletään helpoiksi paikoiksi, niin itse koen todella haastavana ja antoisana paikkana työskennellä.
Palliatiivisten potilaiden hoitaminen on oma mielenkiinnon kohteeni. Ja kirjoitin omalla kokemuksellani, joka toivottavasti pohjaa paljolti saattohoito oppaisiin :).
Ap
Vierailija kirjoitti:
> vastaus, ... että on kivuton
Toisaalta olen tavannut ihmisen, jolla oli juurikin syövän vaiheuttama luunmurtuma, joka ei tulisi paranemaan. Ihminen tiesi, murtuma on hänellä kuolemaansa asti. Mutta mikä oli minusta hämmentävää, ihminen oli täysin kivuton ja läsnä tässä maailmassa. Oli toki sairaalasängyssä, mutta pystyi keskustelemaan kuin kuka tahansa terve ihminen. Ilman lääkitystä olisi ollut erittäin kivulias. Joskus, toivottavasti usein, kipulääkitys osuu näin kohdilleen.
Näkyvät ns. patologisina murtuminan kuvissa. Paljon merkitsee missä murtuma on ja onko vain yksi vai useita kuten joka nikamassa. Olkavarressa oleva esimerkiksi hoituu usein kipulääkityksellä. Hyvän hoidon mukaista on varautua näihinkin etukäteen. Kipusädetyksellä pyritään estämään murtuma. Aina vaan ei ehditä edelle ja vahinko on jo tapahtunut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen terveyskeskuksessa vodeosastolla, hoidetaan ihan kaikenlaisia potilaita. On ihan totta, että on haastavaa hallita kaikkea, saattohoidosta, infektioista, leikkausten jälkihoidosta. Vaikka terkkarit mielletään helpoiksi paikoiksi, niin itse koen todella haastavana ja antoisana paikkana työskennellä.
Palliatiivisten potilaiden hoitaminen on oma mielenkiinnon kohteeni. Ja kirjoitin omalla kokemuksellani, joka toivottavasti pohjaa paljolti saattohoito oppaisiin :).
Ap
Kuitenkin erilaista apua tarvitsevista potilasta huolimatta terveydkeskuksen vuodeosasto on parempi paikka kuolla kuin erikoissairaanhoidon osasto, johon "ei kuulu kuolla", monet ajattelevat että siellä on se paras tieto, mutta erikoisairasnhoidossa yritetään parantaa tautia.
Voiko joku kopioida Eija Jalson haastattelun Hesarista? Juttu ei näy.