Minulla on tylsää. Antakaa sanoja, teen niistä tarinan

Nainen, keskiaika, Maarianhamina ja noitavaino.

Henkilö: Leski rouva 59v

Paikka: hautausmaa

Tilanne: hautajaiset

Baari.

Narsisti.

Kusipää äijä juntti rekkamies 45 v.

Tyttö, 10 vuotta, juna-aseman laiturilla torstaina puolen päivän jälkeen.

Korukauppias ,uimahallin hyppytorni ja spagettisiivilä.

20-vuotias mies, neuvostoliitto 1920-luvulla, valeoikeudenkäynti

Hienosto nainen 1800 luvun loppu, Lontoo. Tanssiaiset, jossa on tapahtunut murha

Viemäritarkastaja, nykyisyys, synnytyssali  , lattiakaivo tulvii lietettä ja menossa on vaikea kolmossynnytys. 

Goottityttö, lavatanssit, peräkamarinpoika hakee tanssimaan

Keskiaika oli Ahvenanmaalla karua ja kolkkoa aikaa. Silloin kuin Tanskan ja Ruotsin sotilaat eivät tapelleet siellä tämän arvottoman maapläntin omistajuudesta, niin lepra jylläsi pitkin saarta. Nytkin rannat ja kadut olivat täynnä irronneita käsiä ja jalkoja. Edellisen viikon sunnuntaina papin sormi oli pudonnut kesken kaiken, kun tämä oli normaalin tuomiosaarnansa aikana heristellyt sormeaan syyttävästi pitkin kirkkokuntaa. Sormi oli lentänyt kaaressa kirkon takaosaan, jossa se oli tipahtanut poloisen Marja-muorin syliin. Tämä puolisokea mummu oli vanhuudenhöppänöissään luullut sitä kynttiläksi ja vienyt sen kotiinsa, joten kahden päivän ajan oli keskellä mummun pöytää paraatipaikalla seissyt kynttilänjalassa pastoriraukan sormi.

Mutta palataan asiaan. Kuin jo sodat ja leprat eivät olisi riittäneet, niin koko Ahvenanmaan kurjin kohtalo oli ehdottomasti Maarianhaminalla ja sen kansalaisilla. Miksi? Mitä siellä oli?

Siellä asui Karviaisten suvun viimeinen nainen, Tantta. Tantta oli täysin omaa laatuaan, hän oli lyhyenläntä ja pulska, kaula yli lähes olematon ja kasvojen katseenvangitsija oli suuri ja pyöreä perunanenä. Hiukset olivat harmaantuneet jo ajat sitten, vaikka hän oli vasta 26 –vuotias. Hän ei ollut sievä, mutta se ei Tanttaa haitannut, ei lainkaan!  

 Hän istui pitkin päiviä talonsa edustalla reteässä asennossa jalat haarallaan, jolloin vain vaivoin hänen hameensa helma peitti kriittisimmät paikat kylän poloisilta asukkailta. Joskus ollessaan oikein hyvällä päällä, Tantta saattoi nostaa helmaa juuri silloin, kun erittäin arvokkaan oloinen henkilö käveli hänen ohitseen.

Tämän takia moni korkea-arvoinen henkilö vältteli tuohon aikaan Maarianhaminaa. Itse asiassa Tantta olisi ansainnut sotilasarvon ja mitalin kylänsä pelastamiselta, sillä hän oli se syy, minkä takia Tanskan armeijan sotilaat olivat kauhuissaan paenneet kylästä.  Tantta oli jo kaukaa nähnyt komeiden sotilaiden lähestyvän, jolloin hän oli juossut mökkiinsä sen mitä oli töppöjaloistaan päässyt. Siellä hän oli nopeasti pessyt kainalonsa, pukenut päälleen sopimattoman lyhyen mekon, jonka yläosan kaula-aukon näkymä uhmasi painovoimaa.

Tuohon aikaan ei ollut tavanomaista, että naisen helma ulottui vain polviin, mutta kuten sanottu, Tantta oli omaa laatuaan. Niimpä siis itsevarmoina etenevät sotilaat saivat eteensä hämmästyttävän näyn, kun tietä edetessään Tantta hyppäsi heidän eteensä viekoitteleva irve rasvoittuneilla kasvoillaan. Toinen riippuva rinta oli pullahtanut ulos kaula-aukon kautta ja heilahteli Tantan liikkuessa kuin patalappu tuulessa. Mekko oli likainen ja haisi aivan hirvittävälle, mutta vielä enemmän katse kiinnittyi jalkoihin, jotka olivat kauttaaltaan karvaiset ja silsaiset.

Sotilaat olivat jähmettyneet, ja ensijärkytyksestä toivuttuaan olivat alkaneet vilkuilla toisiaan apua anoen. Oliko sopivaa ampua aseeton nainen?

Mikko, jäätävä paskahätä, unisex vessat ja pitkä jono.

Tantta ei miesten pelästyneistä ilmeistä välittänyt. Hän lyllersi toinen rinta vapaana riippuen etummaisen sotilaan luokse ja silitti tämän partaa miehen kavahtaen kauemmas. Sitten Tantta oli kähissyt pontikan korventamalla äänellä:

”Jag är seksikkäin nainen koko kylästä”

Oli vaikea sanoa, mikä oli se viimeinen niitti, joka sai sotilaat ottamaan jalat alleen. Oliko se Tantan kertomus, jonka mukaan hän olisi kaikessa karmeudessaan sitä kylän parhaimmistoa, vaiko se rotan ulosteen ja mätänevän lihan hajuinen hengitys, joka löhähti Tantan hoitamattomasta suusta?

Sotilaat vetäytyivät, tai oikeastaan juoksivat kuka mihinkin ilmansuuntaan. Tantta-raukka jäi hölmistyneenä seisomaan keskelle tietä, katsoen miten hänen komeat uroonsa juoksivat pakoon henkensä edestä.

Mutta kauaa ei tämä nainen kohtaloaan surkutellut. Hän kiskoi riippuvan rinnan takaisin paitansa sisään, suoristi selkänsä ja murahti viskibassoäänellään:

”Ette olisi multa saaneetkaan”.

Sen jälkeen hän painoi pubiin.

Viikko tämän jälkeen kylään olivat saapuneet ensimmäiset noitavainot, jolloin Tanttaa harkittiin heti rovioehdokkaaksi. Mutta kyläläiset eivät olleet unohtaneet sotilaiden pakenemista. Pitkään kirkossa keskusteltiin ja etsittiin asiasta porsaanreikiä koko kylän voimin, miten saataisiin Tantta tuomittua ilman, että se näyttäisi kiittämättömältä. Sitä porsaanreikää pohdittiin pitkään ja hartaasti, samaan aikaan Tantta jatkoi talonsa edessä itsensäpaljastelua ja joi litroittain pontikkaa.

Valitettavasti eräänä päivänä kävi niin surullisesti, että Tantta joi huonosti tislattua pontikkaa, ja hän valahti maahan kuolleena. Senkin hän onnistui tekemään mitä epäsopivimmin, sillä pudotessan hänen hameensa oli noussut korviin ja hän oli valahtanut maahan jalat haarallaan, joten jokainen ohikulkenut pääsi näkemään viimeiset täydet vilautukset tuolta naisparalta. Mutta mikä merkillisintä, Tantalla oli kasvoillaan mitä levein ja tyytyväisin hymy.

Loppu.

Vierailija kirjoitti:

Henkilö: Leski rouva 59v

Paikka: hautausmaa

Tilanne: hautajaiset

Alma oli hienostunut rouva-ihminen. Hänen pukunsa olivat kallista kangasta, jokainen vaatekappale mittatilaustyönä teetetty. Hänen hiuksensa olivat ajat sitten peittyneet hopeanharmaalla haituvalla, jota hänen kampaajansa taidokkaasti yritti peittää kuukausi toisensa jälkeen.

Rahasta Almalla ei ollut puutetta. Hän asui Helsingin Eirassa kauniissa kerrostalokahdeksiossan, joka oli yksi kaupungin kalleimmista asunnoista. Siellä hän vietti onnellisena osan vuodesta, toisen puolen lomaosakkeessan Kreikassa.

Alma ei ollut lottovoittaja, vaikka läheltä liippasikin. Hänen onnennumeronsa oli ollut bussi numero 15, johon hän oli nuoruudessaan vahingossa hypännyt. Siellä hän oli hädissään ihmetellyt omituista reittiä, sillä hänen oli ollut tarkoitus matkustaa bussi numero 51:ä. Kauniin nuoren naisen hätään oli rientänyt avuksi nuori mies, joka oli istunut viereisellä penkkirivillä. Kädestä pitäen hän oli opastanut Almaa, jäänyt hänen kanssaan pois seuraavalla pysäkillä, saatellut seuraavalle ja samalla olivat vaihtaneet osoitetietoja. Tämä mies, Mauri, oli jo seuraavana päivänä vienyt Alman treffeille puistopiknikille, jossa Alma oli ollut kiusaantunut ja vaivaantunut. Nuori Mauri oli todella kohtelias herrasmies, mutta hänestä puuttui jokin särmä. Kohteliaisuuttaan Alma oli päättänyt kestää yhdet treffit loppuun asti, sillä hän ei halunnut olla kiittämätön pelastajaansa kohtaan. Treffien lopuksi hän kiittäisi ja kertoisi, että parempi etteivät tapaisi enää koskaan. Näin Alma oli mielessään suunnitellut, samalla kun oli hymyillyt Maurin kertomuksille kuuntelematta niitä sanaakaan.

Mutta kun päivä oli kääntynyt iltaan, niin Mauri oli vinkannut Alman mukaansa. Hän ohjasi Alman taksiin, jolla he ajoivat keskustaan. Jo tällä matkalla Alma oli miettinyt, miten kertoisi Maurille, ettei Almalla olisi penniäkään rahaa annettavaksi taksimaksuun. Mutta se oli turha huoli, perillä Mauri maksoi kuskille hymyillen, ja kehotti vielä pitämään vaihtorahat. Tämä sai Alman häkeltyneeksi, hän kun oli köyhästä perheestä, jossa jopa kahvista osa korvattiin edelleen jauhetuilla voikukanjuurilla.

Mutta siinä vaiheessa kun Mauri talutti Alman käsikynkässään Helsingin hienoimpaan ja kalleimpaan ravintolaan, oli nainen pyörtyä niille sijoilleen. Tarjoilija ohjasi heidät pöytään kuin eleganteissa elokuvissa, ja ojensi pariskunnalle ruokalistat. Halvimpiakin ruokia silmäillessään Alma mietti, miten kenelläkään voisi olla niin paljon rahaa.

Maurilla oli. Hän syötti ja juotti Alman kalliimmilla mahdollisilla ruoilla ja juomilla, laskun tullen jälleen maksoi hymyillen ja kehotti tarjoilijaa pitämään loput juomarahana.

Kiinnostuneena Alma oli suostunutkin uusille treffeille, joissa oli selvinnyt, että Mauri oli rikkaan liikemiehen poika. Ja tuon isänsä jalanjäljissä myös Maurista tuli menestyvä liikemies, saaden myöhemmin vielä isänsä mittavan perinnön.

Näin Alma ja Mauri olivat siis tavanneet ja päätyneet naimisiin. Alma oli toiminut koko elämän kotirouvana, ohjaten palvelusväkeä ja viihtyen seurapiirielämässään. Mutta Mauria hän oli kaihtanut edelleen. Vaikka vuosikymmeniä kului, ei Alma tuntenut rakkautta muuta kuin Maurin pankkitiliä kohtaan. Toisinaan Mauri oli saattanut sen aavistaakin, mutta koska Alma oli todella kaunis nainen, oli hän varmaan siksi jättänyt asian sikseen.

Tuo päivä, kun 59 –vuotias Alma seisoi smaragdinvihreän nurmikentän laidalla tammipuiden varjossa, oli todella lämmin ja aurinkoinen päivä. Sellainen päivä, josta Mauri olisi pitänyt kovasti. Mutta Mauri ei tuolloin pitänyt enää mistään, sillä hän makasi puisen arkun pohjalla, jota arkunkantajat laskivat hitaasti juuri auki kaivetun maan poveen. Hautajaisväki kuivasi silmiään ja pappi lauloi harrasta lauluaan.

Alma katseli, miten hautajaispalvelun halvin arkku hiljalleen lipui kuopan pohjalle. Hän yritti peitellä tunteidensa tuomista julki, mutta silti hymynkare karkaili hänen huulilleen. Onneksi hän oli laittanyt päähänsä ison fascinattorin, jonka pitkä musta pitsikoriste peitti hänen kasvojaan.

Hänen mieleensä ei mahtunut muuta ajatusta kuin ne miljoonat ja taas miljoonat eurot, jotka olisivat nyt yksin hänen. Sitä miettiessä hänen kasvonsa karkasivat leveään virneeseen, jota edes säkki päässä ei olisi peittänyt. Muutama hautajaisvieras katseli Almaa järkyttyneenä, jolloin Alma tajusi korjata nopeasti ilmeensä peruslukemille. Nyt ei saisi tehdä virheitä. Ei juuri nyt, kun kaikki oli viimein täysin käsien ulottuvilla.

Kilttimies, kaljapullo, karvaiset, nousevat, laskevat.

Naisasianainen, genitaalivoide, pöytätennispöytä

Av-mamma, av-palsta, provo