Työaika 80 tuntia viikossa, palkkaa 700 euroa kuukaudessa – etnisen ravintolan kielitaidottomia työntekijöitä riistettiin Kemissä
Palkka 700 euroa kuukaudessa, sairaana töissä, työaika jopa 80 tuntia viikossa, pankkikortit vietiin.
Kemi-Tornion käräjäoikeus on tuominnut kemiläisen etnisen ravintolan pitäjät ehdollisiin vankeusrangaistuksiin kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta.
Ravintolan omistajalle tuomittiin 1 vuoden 8 kuukauden pituinen ehdollinen vankeusrangaistus ja hänen puolisolleen 1 vuoden 6 kuukauden pituinen ehdollinen vankeusrangaistus. Omistajapariskunta on oikeuden mielestä saanut noin 800 000 euron laittoman hyödyn riistämällä aasialaisia työntekijöitään.
Aasialaiset työntekijät ovat työskennelleet ravintolassa vuosien 2007–2015 aikana 700 euron kuukausipalkalla apukokkina, kokkina ja tarjoilijana. Vuonna 2014 kokin palkka nousi 1 000 euroon kuukaudessa.
Neljälle työntekijälle ei ole maksettu ylityö- tai sunnuntailisiä. Sallitut työmäärät ovat ylittyneet niin, että viikkotyöaika on ollut jopa 76–82 tuntia viikossa. Lisäksi ravintolanpitäjät ovat laiminlyöneet työaikakirjanpitoa.
Työnantajat ovat ottaneet työntekijöidensä pankkikortit haltuunsa ja käyttöönsä. Pankkitilit on otettu yritystoiminnan käyttöön. Tarjoilija on velvoitettu tulemaan töihin sairausloman aikana kiristämällä häntä irtisanomisella ja maasta karkotuksella.
Kahdelle työntekijälle on hankittu asunto-osakkeet, mutta työntekijät eivät tiedä niistä mitään. Kaikki työntekijät ovat ravintoloitsijoiden sukulaisia. He eivät osaa suomen kieltä ja he ovat asuneet työnantajiensa kanssa samassa osoitteessa.
Käräjäoikeus katsoi kuten syyttäjä, että yrittäjäpariskunta oli asettanut vietnamilaiset työntekijänsä huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväkseen heidän kansalaisuudestaan ja kansallisesta alkuperästään sekä kielitaidottomuudestaan johtuvaa tietämättömyyttä ja ymmärtämättömyyttä.
– Työntekijät olivat olleet riippuvaisia työnantajastaan, sillä he olivat tarvinneet työsuhteen voidakseen oleskella Suomessa. He olivat suostuneet esitettyihin työehtoihin saadakseen työnantajansa hakemaan heille oleskeluluvat, käräjäoikeus toteaa tuomiossaan.
Tuomiossa todetaan myös, ettei työntekijöillä ollut kielitaidottomina ja suomalaista työelämää tuntemattomina ollut käsitystäkään siitä, millaisia työehtoja heihin olisi ollut sovellettava. Työntekijöille oli riittänyt, että heille oli annettu tietty rahamäärä kuukausittain käteen ja että heillä oli ollut mahdollisuus asua korvauksetta työnantajansa osoittamassa asunnossa ja ruokailla korvauksetta työpaikallaan.
Käräjäoikeus tuomitsi vastaajat ja yhtiön maksamaan kahdelle asianomistajalle korvauksia maksamatta jätetyistä palkoista, toiselle 60 000 euroa ja toisella 250 000 euroa. Lisäksi heille tuomittiin maksettavaksi korvausta syrjinnän aiheuttamasta kärsimyksestä.
Kahdella asianomistajalla ei ollut vaatimuksia. Heille maksamatta jätettyjen palkkojen tuottama rikoshyöty 200 000 euroa tuomittiin maksettavaksi Suomen valtiolle.
Käräjäoikeus määräsi yrittäjät kolmen vuoden pituiseen liiketoimintakieltoon. Syyttäjän vaatimuksen yhteisösakon tuomitsemisesta käräjäoikeus sen sijaan hylkäsi.
Ravintolan omistaja oli syyllistynyt myös kirjanpitorikokseen ja törkeään veropetokseen. Rikokset liittyvät järjestelyyn, jossa työntekijöiden tileille maksettiin kirjallisten työsopimusten mukaista palkkaa, joka kuitenkin nostettiin takaisin omistajan käyttöön.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005469471.html?utm_campaign=tf-IS&utm…
Kommentit (8)
Tuollaisiin tuntimääriin on Suomessakin totuttava jos tämä maa meinaa pärjätä globaalissa kilpailussa.
Onko nyt varma, ettei tuo tapahtunut paikallisessa setlementissä työkokeiluna?
En käytä etnisten ravintoloiden palveluksia. En ole vuosiin käyttänyt. Liian monta tällaista juttua tullut esiin, paljon varmaan jää ikuisesti piiloon. En halua syödä mitään orjien tekemiä ruokia.
Tyypillisiä Sipilän haluamia orjia. Tosin Sipilän orjille ei makseta noin paljon. Mieluummin ei mitään.
Tätähän suomen hallitus haluaa. Ilmaisia orjia. Sipilä hieroo ahneita käsiään.
Olis kannattanut ottaa noi orjat töihin "harjoittelijoina", niin ei olisi tarttenut maksaa ollenkaan.
Hallituksen unelmatyöntekijöitä. Tähän suomalaisia työttömiäkin ollaan ajamassa. Suomi 100 vuotta!