Lue keskustelun säännöt.
Miksi miehestä tulee ilkeä kun mulla menee hyvin?
18.11.2017 |
Tajusin vasta muutama päivä sitten erään asian. Olen ollut masentunut raskauden alusta lähtien ja musta tuntuu, että mun mies ei "anna" mun nousta sieltä suosta. Silloin kun olin masentunut, mies tuki ja oli kärsivällisesti apuna. Yllätyksekseni miehestä tuli ilkeä, kylmä ja piikittelevä kun päätin laittaa elämäni järjestykseen, eli hankin uuden harrastuksen, jatkoin opintoja ja aloin taas käydä kuntosalilla. Mitä iloisempi olen, sitä ilkeämpi hän on. Omituisinta tässä on se, että ollessani masentunut hän valitti äidilleen ja kaikille sukulaisilleen miten raskasta minun masennukseni kanssa on, mutta nyt kun en enää ole masentunut, ei ole sittenkään tyytyväinen.
Olen jo päättänyt erota ja kerään voimavaroja parhaillaan. Mistä voi johtua tällainen käytös?
Kommentit (15)
johtuu narsissi-sykopatiasta. Eroa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt purkautuu kaikki se vi*utus, jota ei ole aikaisemmin voinut ilmaista, kun olet ollut sairas, ja joka siksi on kertynyt varastoon. Siis tisin sanoen, vaikka puoliso on ollut tukena kun olet ollut masentunut, se on silti ollut hänelle raskasta ja hän on kärsinyt siitä ja se purkautuu nyt, kun olet taas siinä kunnosa että kestät sen. Tiedäthän, niin kuin hoidossa oleva lapsi ei kiukuttele ikäväänsä mummille, mutta kiukuttelee vanhemmilleen kun nämä tulevat hakemaan häntä taas kotiin.
Tämän voisi purkaa avoimella keskustelulla ja uudella roolituksella. Älä vain vahingossa odota, että mies jatkaa paapomistasi, vaikka olet terveempi.
Mutta jos olet jo päättänyt erota, niin ei siinä sit mitään.
Mies tuntee itsensä nyt tarpeettomaksi ja hyljätyksi, kun näyttää ettet enää tarvitse häntä.
Ettekö voi keskustella asiasta? Kun lapsi on tulossa (ensimmäinen?) on se tunnemyrskyä puolin ja toisin. Oletko itse niin kypsä ja erinomaisen, että voit vaatia toiselta täydellisyyttä? Entä jos masennut synnytyksen jälkeen, kelpaako jälleen miehen tuki, vai kuinka aiot selvitä?
Parisuhde tarkoittaa yhteen hiileen puhaltamista, keskustelua ongelmista, tunteista, kokemuksista molemmin puolin ja rakentavasti.
Yksinhuoltajan arki voi olla raskaampaa kuin ydinperheen, jossa molemmat vanhemmat ovat paikalla. Kannattaa ajatella tulevaisuutta muultakin kannalta kuin siltä, että nyt tuntuu hyvältä, joten en tarvitsekaan enää miestä. Kysyisin kyllä miehen tuntemuksista ja syistä muuttuneeseen käytökseen.
Voit myös sanoa, että parisuhdeasianne ovat teidän kahden välisiä. Anoppi ei parisuhteeseen kuulu. Hän saakoon isovanhemman roolin, jos istuu häneen, mutta miehesi ja sinun välissäsi hänen paikkansa ei ole.
Oletko kiittänyt miestäsi tuesta, jota sait häneltä kun olit masentunut?
Toivon teille onnellista odotusta yhdessä!
Väheksyykö aloittajan mies tyyliin "mene siitä puntteja nostamaan" tms? Jos yrität puhua hänelle? Mun puoliso väheksyy viitaten kaikkeen, jotka on mulle tärkeitä/mitä harrastan? Käsittämätöntä käytöstä!
Lisäksi mies väittää aina, että minä olen hullu tai häiriintynyt!? Hän näkee minussa kuvitteellisesti sen, mitä itse on!
T, toinen eroa harkitseva
Tää on vähän asian vierestä, mutta ero voi olla lapsellekin hyvä.
Jos äidille ei kotona isä piikitele, niin äiti voi kotona paremmin ja voi antaa myös lapselle paremmin huomiota.
Yksinhuoltajuus on toki raskasta, mutta myös puoliso voi toimia ankeuttajana ja imeä äidiltä voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jättäkää nyt saatana tuommoiset "miehet" hyvän sään aikana. Oletteko te ihan sairaita kun seurustelette tuollaisten äijäemättimien kanssa? Kuvottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Mies tuntee itsensä nyt tarpeettomaksi ja hyljätyksi, kun näyttää ettet enää tarvitse häntä.
Ettekö voi keskustella asiasta? Kun lapsi on tulossa (ensimmäinen?) on se tunnemyrskyä puolin ja toisin. Oletko itse niin kypsä ja erinomaisen, että voit vaatia toiselta täydellisyyttä? Entä jos masennut synnytyksen jälkeen, kelpaako jälleen miehen tuki, vai kuinka aiot selvitä?
Parisuhde tarkoittaa yhteen hiileen puhaltamista, keskustelua ongelmista, tunteista, kokemuksista molemmin puolin ja rakentavasti.
Yksinhuoltajan arki voi olla raskaampaa kuin ydinperheen, jossa molemmat vanhemmat ovat paikalla. Kannattaa ajatella tulevaisuutta muultakin kannalta kuin siltä, että nyt tuntuu hyvältä, joten en tarvitsekaan enää miestä. Kysyisin kyllä miehen tuntemuksista ja syistä muuttuneeseen käytökseen.
Voit myös sanoa, että parisuhdeasianne ovat teidän kahden välisiä. Anoppi ei parisuhteeseen kuulu. Hän saakoon isovanhemman roolin, jos istuu häneen, mutta miehesi ja sinun välissäsi hänen paikkansa ei ole.
Oletko kiittänyt miestäsi tuesta, jota sait häneltä kun olit masentunut?
Toivon teille onnellista odotusta yhdessä!
Lapsi on siis jo 3-vuotias ja tämä monivuotinen masennus on sisältänyt jo monta "nousuyritystä", olen aina vajonnut uudelleen masennukseen kun mies on alkanut ilkeillä. Tunnustan että mulla on varmasti heikko itsetunto itselläkin, kun annan muiden mielipiteiden vaikuttaa itseeni näin paljon.
Ollaan keskusteltu paljon, mutta tuntuu että me kierretään vain kehää. En pääse omille jaloilleni, jos jatkamme yhdessä. Mies on itsekin tunnustanut, että hänen on aina oltava vahvempi kuin minä, ja tämä näkyy kaikessa. Lapsellekin hän on tarpeettoman "kova", koska hän ei vaan voi antaa lapsen kuvitella tämän olevan hänen yläpuolellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te voisitte hyötyä pariterapiasta. Kuulostaa siltä, ettei alkuperäisen aloittajan mies ole ap;n voinnista johtuen ehtinyt esimerkiksi harjoitella isyyttä ja huomata, ettei aina tarvitse olla vahvin. Rooli on niin sanotusti jäänyt päälle, teillä molemmillakin. Ero ehkä ratkaisee asioita, ehkä se vaan pahentaa ap:n oloa.
Ja toinen joka kirjoitti vähän vastaavasta; Vähättely on ehdottomasti vääri, ja sitä ei tarvitse sietää. Mutta puolisolta voi kysyä että tajuaako itse käytöstään. Tuskin tajuaa ainakaan ennenkuin kerrot,miltä se sinusta tuntuu.
Minusta tuntuu, että eksä teki tuota tahallaan. Kärsin hänen kanssaan paniikkihäiriöstä tms ongelmista ja lihoin 12 kg. Kun aloin toipua, hän pisti kapuloita rattaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä olisi ne harrastukset yms. Tehdä yhdessä miehen kanssa.
Mulla oli tuollainen mies. Kyse oli kontrollista; jos voin hyvin, jaksoin ja halusin innostua asioista, mennä ja tehdä kaikenlaista, olin siis vapaa. Hänen etunsa oli pitää huoli siitä, etteivät asiani olleet koskaan täysin kohdallaan (muistuttelemalla, piikittelemällä, vallankäytöllä - oletko lukenut täältä ketjun eksyttäjistä?). Huono itsetuntohan sielläkin oli taustalla, mutta sen sijaan, että sen korjaamiseksi hän olisi yrittänyt kohentaa omaa oloaan, ratkaisuna oli minun lyttäämiseni vielä alemmas. Me käytiin pariterapiassa, mutta liian myöhään. Siitä ei ole enää apua siinä kohtaa, kun toinen on jo päättänyt erota (terapeutin sanoin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies tuntee itsensä nyt tarpeettomaksi ja hyljätyksi, kun näyttää ettet enää tarvitse häntä.
Ettekö voi keskustella asiasta? Kun lapsi on tulossa (ensimmäinen?) on se tunnemyrskyä puolin ja toisin. Oletko itse niin kypsä ja erinomaisen, että voit vaatia toiselta täydellisyyttä? Entä jos masennut synnytyksen jälkeen, kelpaako jälleen miehen tuki, vai kuinka aiot selvitä?
Parisuhde tarkoittaa yhteen hiileen puhaltamista, keskustelua ongelmista, tunteista, kokemuksista molemmin puolin ja rakentavasti.
Yksinhuoltajan arki voi olla raskaampaa kuin ydinperheen, jossa molemmat vanhemmat ovat paikalla. Kannattaa ajatella tulevaisuutta muultakin kannalta kuin siltä, että nyt tuntuu hyvältä, joten en tarvitsekaan enää miestä. Kysyisin kyllä miehen tuntemuksista ja syistä muuttuneeseen käytökseen.
Voit myös sanoa, että parisuhdeasianne ovat teidän kahden välisiä. Anoppi ei parisuhteeseen kuulu. Hän saakoon isovanhemman roolin, jos istuu häneen, mutta miehesi ja sinun välissäsi hänen paikkansa ei ole.
Oletko kiittänyt miestäsi tuesta, jota sait häneltä kun olit masentunut?
Toivon teille onnellista odotusta yhdessä!
Lapsi on siis jo 3-vuotias ja tämä monivuotinen masennus on sisältänyt jo monta "nousuyritystä", olen aina vajonnut uudelleen masennukseen kun mies on alkanut ilkeillä. Tunnustan että mulla on varmasti heikko itsetunto itselläkin, kun annan muiden mielipiteiden vaikuttaa itseeni näin paljon.
Ollaan keskusteltu paljon, mutta tuntuu että me kierretään vain kehää. En pääse omille jaloilleni, jos jatkamme yhdessä. Mies on itsekin tunnustanut, että hänen on aina oltava vahvempi kuin minä, ja tämä näkyy kaikessa. Lapsellekin hän on tarpeettoman "kova", koska hän ei vaan voi antaa lapsen kuvitella tämän olevan hänen yläpuolellaan.
Sorry, en huomannut tuota.
Kannatan tuota pariterapiaehdotusta. Jos mies ei osaa suhtautua lapseenkaan muutoin kuin "laumahierarkia"-periaatteella, on hyvä harkita yhteisen tulevaisuuden miinukset ja plussat.
Kuulostaa siltä, että masennukseksi johtuu miehestä.
Minä olin 10 vuotta yhdessä miehen kanssa, joka alkoi jo ensitapaamisen aikoihin latistamaan itsetuntoani. Jo ensimmäisillä tapaamiskerroilla tuli olo, että tekeekö miehen seura itsetunnolle hyvää. Kuitenkin 10 vuotta oltiin yhdessä. Erosimme niihin aikoihin kun nuorin lapsi täytti 1 vuotta.
Viimeiset vuodet suhteesta oli sitä, että jatkuvasti olisi pitänyt ravata pariterapiassa, itsetunnon kohotusterapiassa yksin, keskustella kaikesta... lääkärikin määräsi masennuslääkkeet ahdistukseen (parisuhteesta johtuvaan), joita en aloittanut.
Eron jälkeen ei ole käynyt kertaakaan mielessä mennä terapiaan keskustelemaan itsetunnosta, tai koska on huono olla tms. Eli ”masennus” parani kertaheitolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin paranin lennosta normaaliksi, kun jätin miehen.
-10
Hei! Meinasin itse aloittaa keskustelun "miksi mies haukkuu", mutta aloituksesi oli niin osuva!
Meillä on ikävä kyllä, samanlainen tilanne :(
Luulen, että se johtuu siitä, että puolisolla itsellään on huono itsetunto (ehkä masennustakin?). Hän ei "kestä" jos olen "parempi" (nämä siis hänen omia kuvittelujaan!), hänen täytyy piikitellä ja solvata, että minä kokisin olevani huonompi! Tähän tulokseen olen itse päätynyt.