Pitäisitkö tässä tilanteessa lapsen? Hajoan näihin ristiriitaisuuksiin...

Mulla on ennestään nuorena saatu nyt jo yläkouluikäinen lapsi, jonka olen kasvattanut yh:na vauvasta asti. Aina olen toivonut useampaa lasta, ja seurustelinkin monta vuotta miehen kanssa, jonka kanssa suunniteltiin lapsia - suhde päättyi odottamatta miehen taholta, jonka jälkeen jotenkin ajattelin, että mun mahdollisuudet toiseen lapseen meni siinä, surin eroa pitkään ja mulle aloitettiin cipralex-lääkitys mielialaongelmien takia. Tätä oon syönyt nyt pari vuotta ja vointi ok.

Netin kautta tapasin miehen, jonka kanssa tapailtu muutama kuukausi, molemmille selvää ettei tästä sen enempää tule. Ehkäisystä on huolehdittu, silti tein varmuuden vuoksi testin kun menkat myöhässä, ja se on positiivinen. Olen 35v ja jos lapsen vielä haluan, tämä lienee viimeisiä mahdollisuuksia? Esikoinen oli vahinkoraskaus myös (silloin tosin omasta huolimattomuudesta johtuen) ja silloin en aborttia pystynyt tekemään, vaikka tuleva pelotti, sittemmin ollut elämäni paras päätös pitää lapsi, ollaan pärjätty hyvin.

Nyt vanhempana jo yhden totaaliyksinhuoltajana kasvattaneena on aika varma usko omaan pärjäämiseen, mutta mutta.. Se sinetöi ainakin sen, etten enää lasta "normaaliin" perhetilanteeseen voi saada, siis kumppanin kanssa yhdessä, mitä olen toivonut. Toisaalta vaikka tekisin abortin, ei ole sanottua, että löytäisin sopivaa miestä ja saisin enää lasta. Aborttiajatus tuntuu jos mahdollista vielä pahemmalta kuin ekan kohdalla, koska nyt tiedän millaista on olla äiti ja miten lastaan rakastaa.
Toisaalta olen nyt vanhempi, mulla on ylipainoa mitä ei nuorena ollut, ja tuo lääkitys, miten se vaikuttaa lapseen? Sitä ei turvallisesti voi seinäänkään lopettaa.
Mies on abortin kannalla muttei mitenkään kiihkeästi, sanoo että mun päätös, hän joko osallistuu jossain määrin tai sitten ei, aika näyttää.

Millaisia ajatuksia tämä herättää teissä objektiivisesti ulkopuolelta katsoen? Olenko hullu kun edes harkitsen jatkaa raskautta (tuo lääkitys lähinnä mietityttää..)?