En elä muiden tarpeiden mukaan
Mutta haluan kyllä, että mun tarpeeni huomioidaan ja kerron myös, mitä ne ovat, ainakin niin hyvin kuin osaan. Jos joku ei kerrok minulle odotuksiaan, en tiedä mitä hänen tarpeensa ovat.
Sitten taas ventovieraiden kanssa minua vaivaavat heidän oletetut odotuksensa, joita siis ihminen ei sano ääneen, mutta joita heillä pitäisi ilman sitä ymmärtää olevan olemassa tai osata huomioida. Luulen, että minulta on tässä kohtaa vaadittu kasvatuksessa liikaa. Minua haittaa se, etten osaa sellaisessa tilanteessa sosiaalisen tms. hylkäämisen pelossa kertoa omia odotuksiani. Vaikka minulla olisi siihen oikeuskin, tai vaikkei olisi kyse edes varsinaisesti ihmissuhteesta, vaan että olen jonkun kalliimman työnkin maksaja.
Kommentit (34)
Tästä, siis varsinkin muiden odotusten väärästä arvostamisesta on minulle haittaa elämässäni. Se masentaa, jos omat odotukset eivät tule sitten kuulluiksi, saa tilaa, tai tule päivänvaloon, koska ne on kielletty kasvatuksessa ja uskoteltu muiden silloin hylkäävän JA että se johtuisi minusta.
Vihaan epävarmuutta, haluaisin olla itsevarmempi aina, mutta en osaa.
En toisin sanoen luota itseeni. Ja se on kasvattajani syy!!! Hän nujersi sen. Itseluottamus syntyy muiden tuella ja olen persoonaltani melko itsevarma, mutta vanhempi oli nujertaja luonteeltaan, niin sain siitä syyllistämistä, etten laittanut kaikkia muita aina itseni edelle, vaan oisin laittanut itseni!
Äitihullu ei ota huomioon kenenkään tarpeita tai odotuksia. Minä minä on ainut
Vierailija kirjoitti:
Äitihullu ei ota huomioon kenenkään tarpeita tai odotuksia. Minä minä on ainut
Kyllä odotuksia, kuten kerroin. Vaikkei niitä sanottaisi ääneen. Mutta en niinkään läheisiltä, heilta mulle on ehkä opetettu että voin olettaa heidän sanovan ne. Mutta ne vieraat! Heistä on opetettu, etteivät he vain kehtaa sanoa, joten mun on tiedettävä asioita sanomattakin. Mikä on ihan vitusti kuormittavaa ja energiaa syövää.
Tässä itken nyt erään remontin asioista päätöksiin pääsemistä (remppafirman kanssa...) Siis voi vttuuu.
Itsevarma ihminen ottaa myös muiden tarpeet huomioon. Toisten huomioiminen ei ole itseltä pois. Päinvastoin
Äitihullulle on liikaa huomioida edes lapsiaan
Mutta siis kyllä tämä sama ongelma koskee laajeminkin ihmissuhteita, pomoja, tuttavia, kaikkia, joiden ei nyt sitten voi olettaa sanovan suorasanaisesti, mitä he odottavat, vaan olevan kohteliaasti hiljaa (ja alistuvia mun mielettömään itsekkyyteeni????)
Ei mitään uutta. Et tule kenenkään kanssa toimeen
Vierailija kirjoitti:
Itsevarma ihminen ottaa myös muiden tarpeet huomioon. Toisten huomioiminen ei ole itseltä pois. Päinvastoin
Äitihullulle on liikaa huomioida edes lapsiaan
Niin siis sitähän mä koitan tässä sanoa, että mitä vieraampi, sitä enempi niitä pitäisi miettiä, vaikkei niitä ole sanottukaan edes ääneen. Lähisuhteissa en tiedä niitä, ellei toinen sano. Lasten tarpeet hoitaa mies aika pitkälle toiveestani ja koska osaa ja tykkää siitä.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään uutta. Et tule kenenkään kanssa toimeen
Mutta kyllä itsevarma ihminen kertoo muille miten haluaa asioiden olevan - ja sen jälkeen neuvotellaan. Mutta tämän äitini minulta esti. Mun odotuksia ei saisi kertoa muille, etten mä painosta ja ole hirveä. Vaikka siis tilaisin remonttia. Tai siis toki kerron odotuksiani mitä remontissa tulee tehdä, mutta kun firmat aina koittaa vetää kotiin päin ja kusettaa ihmisiä, niin siihen etukäteen sanominen, mitä ei hyväksy tai halua, ettei tulisi kusetetuksi onkin ehkä törkeää, koska ne firman odotukset! Niitä pitääkin miettiä! Vaikka he varmasti miettii ne ihan itse, vaikken mä miettisi heidän etuaan yhtään!
Mua siis oksettaa, että kasvattajni näk(i)ee minut aina kusettajana, vaikkei se pidä paikkaansa, mutta kunnmua kusetetaan, niin siihen tulee ennen kusetusta huutoa ja estettä, että olen törkeä jolloin en sitä voi estää, etten olisi, ja kusetuksen tapahduttua tulee kommenttia, että elämä vain on tällaista. Ai sellaista, että et osaa pitää puoliasi, luuseri, niin mäkään en saa?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään uutta. Et tule kenenkään kanssa toimeen
Mutta kyllä itsevarma ihminen kertoo muille miten haluaa asioiden olevan - ja sen jälkeen neuvotellaan. Mutta tämän äitini minulta esti. Mun odotuksia ei saisi kertoa muille, etten mä painosta ja ole hirveä. Vaikka siis tilaisin remonttia. Tai siis toki kerron odotuksiani mitä remontissa tulee tehdä, mutta kun firmat aina koittaa vetää kotiin päin ja kusettaa ihmisiä, niin siihen etukäteen sanominen, mitä ei hyväksy tai halua, ettei tulisi kusetetuksi onkin ehkä törkeää, koska ne firman odotukset! Niitä pitääkin miettiä! Vaikka he varmasti miettii ne ihan itse, vaikken mä miettisi heidän etuaan yhtään!
Mua siis oksettaa, että kasvattajni näk(i)ee minut aina kusettajana, vaikkei se pidä paikkaansa, mutta kunnmua kusetetaan, niin siihen tulee ennen kusetusta huutoa ja estettä, että olen törkeä jolloin en sitä voi estää, etten olisi, ja kusetuksen tapahduttua tulee kommenttia, että elämä vain on tällaista. Ai sellaista, että et osaa pitää puoliasi, luuseri, niin mäkään en saa?!
Siis *kusetusta
Vituttaa kun tuollainen minua päsmäröivä ja sadistisesti määräilevä, syylllistävä ja haukkuva ja itsetuntoni nujertava kuitenkin selkeästi omasta arvostaan epäitsevarma hiiri on mua kasvattanut, "neuvonut" ja ohjannut! Koittanut tehdä yhtä paskaa kuin mikä itse on, eikä ottanut oppia fiksummaltaan (minulta).
Voi äitihullupieni, muista ottaa ne lääkkeesi, sillä vain otettu lääke auttaa. Yritä tehdä tänään jotakin järkevää.
Itsevarmuus on kuulemma synnynnäinen ominaisuus, mutta itseluottamus ei. Mä olen varmaan persoonaltani sellainen itsevarma, koska se ainakin tuntuu hyvin tutlta elementiltä. Mutta äiti halusi, ettei mulla ois yhtään itseluottamusta, etten ois kusettajasadisti, millainen hän siis itse heikoimmiltaan osin on ja siksi sitä muissa näkee (muka).
Vierailija kirjoitti:
Voi äitihullupieni, muista ottaa ne lääkkeesi, sillä vain otettu lääke auttaa. Yritä tehdä tänään jotakin järkevää.
Tänään joudun tekemään ihan nuijaa (työpäivä).
Ihan käsittämätöntä ajatella eri mieltä olevasta lapsestaan, että lapsi on kusettajasadisti. Mähän olin vain eri mieltä! Eikö hiiri kestänyt?! Käytti sitten nujerrusta, ettei ois tarvinnut kokea niin hiireksi itseään lapsen tahdon rinnalla? Ja opetti mulle, että itseluottamus on väärin ja omien odotusten kertominen ja ilmaisu vieraammille ihmisille on väärin ja nujerran sillä muut! Siis mä en tajua.... Kuka tahansa normaali vanhempi ois iloinen lapsensa hyvästä itsetunnosta.
Nyt tiedän miksi ihailen Richard Bransonia. Hän on itsevarma - ja nöyrä. Se että sain tietää hänestä alkoi siitä, kun Suomessa uutisoitiin, että joku miljonääri ei aio pelastautua hurrikaani Irman alta sieltä saareltaan.
Sitten siellä oli kuvaa noppaa heittävästä Bransonista lapsineen viinikellarissa, kun ei voinut muuta tehdä kuin venata ja odottaa, milloin Irma tulee. Vikkei yhdennäköisyyttä olekaan, niin kuva toi mieleen isäni ja hetket hänen kanssaan. Isässä oli myös pljon itsevarmuutta ja itseluottamusta. Mutta ei tarpeeksi nöyryyttä päästäkseen pitkälle tai elääkseen vapaana. Vaimo tuli ja sitoi.
Vierailija kirjoitti:
Itsevarmuus on kuulemma synnynnäinen ominaisuus, mutta itseluottamus ei. Mä olen varmaan persoonaltani sellainen itsevarma, koska se ainakin tuntuu hyvin tutlta elementiltä. Mutta äiti halusi, ettei mulla ois yhtään itseluottamusta, etten ois kusettajasadisti, millainen hän siis itse heikoimmiltaan osin on ja siksi sitä muissa näkee (muka).
Ihan höpö höpö. Lue vähän aiheesta. Luultavasti sinulle on vain välttämätöntä kuuma itseäsi "hyväksi". Tämä aihe ei ole ainoa. Muutakin minä olen xx ja xx. En vain saa sitä esille paskaa olet suoltanut.
Todellisuudessa olet itsekäs luuseri. Asut yksiössä. Olet köyhä. Narsisti. Sadisti
Kyllä sanotaan,,että itsevarmuus on persoonallisuuden piirre, eikä se juurikaan muutu. Mulla on se.
Mutta tarpeet ja odotukset ovat käsittääkseni hieman eri asia. Tarve on usein konkreettisempi, odotus voi leijua vain sanattomana ilmassakin.