Aikuiset lapset ja isänpäivä
Jokavuotinen isänpäivä, ei enää 30 vuotiaana "lapsena" jakasaisi ostella lahjoja isälle, mutta isä pettyy jos ei saa lahjaa. Onko teillä ideoita miten lopettaa tämä turhanpäiväinen juhla ilman, että isä loukkaantuu? Ja isäni ei ole todellakaan mikään herttainen söpö vanhus, joka vain toivoisi, että lapset tulisi syömään, vaan on ilkeä epäsosiaalinen (aina ollut), mutta odottaa ja loukkaantuu jos häntä ei muisteta. Rasittavaa.
Olisi todellakin ok, jos mentäisiin aina isänpäivänä syömään, mutta en jaksaisi ostella lahjoja ja kuunnella niitä pettymyksiä. Ja itse siis saan heiltä (vanhemmilta) vuolaita syntymäpäivälahjoja mitä en tahdo, koska en sellaisia voi koskaan antaa heille takaisin.
Tässä iässä mietin sitä, että pitääkö olla tekemisissä vai ei? Yhteisiä kiinnostuksenkohteita ei ole, eikä koskaan puhuta mistään mukavasta. Onko ok vaan keskittyä omaan elämään ja jättää happamat sukulaiset ja vanhemmat omiin oloihinsa mätänemään?
On ok. Meidän isä ei ole koskaan arvostanut isänpäivän viettoa, joten olen puolestani lakannut muistamasta häntä isänpäivänä.
Olen tullut siihen tulokseen, että kun julkisuudessa voivotellaan sitä, että vanhukset jätetään yksin vanhenemaan niin moni vanhus on kyllä yksin siitä syystä, että on itse pilannut omat ihmissuhteensa.