Miksi elämäni on jatkuvaa huolenkantoa läheisistäni?

Tiedän tunteen :(

Elin pelossa vuosia ja edelleen, mutta eri tavalla.

En osaa muuta sanoa kuin että yritä mahdollisuuksien mukaan levätä ja tehdä SINULLE hyviä asioita ja hoitaa itseäsi. Et pysty olemaan kenenkään tukena, jos et itse voi hyvin.

Itse en tuota kovin hyvin osannut noudattaa ja olinkin aivan ylistressaantuneessa tilassa todella kauan. Jos olisin itse voinut paremmin, olisin jaksanut myös paremmin niitä

tilanteita. Nyt opettelen olemaan itselleni hyvä.

Tsemppiä!

Lopeta huolehtiminen muista aikuisista. Kukaan muu ei tee sitä puolestasi. Niinkauan kun et osaa sanoa ei, minä en ehdi -tee sinä se, nyt on sinun vuorosi, muut käyttävät sinua tukenaan. Se kuluttaa ja syö sinua, jatkumo. Saisitteko äidillenne hoitajan?

Kiitos vastauksista, t.ap

Kyllä meitä on muitakin. Tuli mieleen Sting, joka sanoi haastiksessa, että kuuden aikuisen lapsen isänä voi olla vain niin onnellinen kuin onnettomin lapsi. Mitä enemmän rakkautta, sitä enemmän huolta ja murhetta. Se on osa elämää.

Toisaalta pitäisi henkisellä tasolla pystyä päästämään irti ainakin vastuun tuntemisesta. Yritä mielessäsi päästää sisaruksesi ja lapsesi irti. Luovu ajatuksesta, että pystyt pelastamaan ketään. Et voi vaikuttaa kaikkiin asioihin etkä olla vastuussa aikuisten ihmisten valinnoista ja kohtaloista. Kärsimyksesi voi olla myös eräänlaista itsekeskeisyyttä. Hyväksy se, että muut elävät omaa elämäänsä ja sinä omaasi.

Onko tullut mieleen, että voisit olla läheisriippuvainen?

Kaikkien vuosien jälkeen, kun vanhukset ja sairaat sisarukset oli hoidettu ja hautaan saatettu, ilmeni, että yksi narsisti oli kahminut testamentit itselleen.  Ei jäänyt edes vaivanpalkaksi mitään.  No, toisaalta vapaus, mutta velkavankeudessa.

Vierailija kirjoitti:

Aina on jotain ja sydän hakaten joudun selvittämään tilanteita. En halua enkä jaksa tällaista. Molemmat sisarukseni aiheuttaaneet valtavaa huolta, nyt dementoitunut äitini, yksi lapsistani. Siis ihan koko ajan. Jos hetken saa vetää henkeä, niin rauhaisa aika ei kestä kauaa. Yritän vetää rajaa ja olen siinä onnistunutkin varsinkin suhteessa sisaruksiini. Omaa aikuista lastanikaan en enää jaksa olla auttamassa niin paljon. Onko kellään muulla vastaavaa, ymmärtääkö kukaan tätä tuskaa? Yritän keskittyä hyviin asioihin, joita onneksi on mutta eihän sitä tuskaa voi täysin pois sulkea.

Miksi välität?

Sisarusten ongelmista ei kannata välittää tippaakaan. Jos aikuinen ihminen ei osaa kantaa omasta elämästä vastuuta niin omapa on ongelmansa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meitä on muitakin. Tuli mieleen Sting, joka sanoi haastiksessa, että kuuden aikuisen lapsen isänä voi olla vain niin onnellinen kuin onnettomin lapsi. Mitä enemmän rakkautta, sitä enemmän huolta ja murhetta. Se on osa elämää.

Toisaalta pitäisi henkisellä tasolla pystyä päästämään irti ainakin vastuun tuntemisesta. Yritä mielessäsi päästää sisaruksesi ja lapsesi irti. Luovu ajatuksesta, että pystyt pelastamaan ketään. Et voi vaikuttaa kaikkiin asioihin etkä olla vastuussa aikuisten ihmisten valinnoista ja kohtaloista. Kärsimyksesi voi olla myös eräänlaista itsekeskeisyyttä. Hyväksy se, että muut elävät omaa elämäänsä ja sinä omaasi.

Onko tullut mieleen, että voisit olla läheisriippuvainen?

Kiitos tästä, hyvä kirjoitus. Tuota läheisriippuvaisuutta en tunnista itsessänu. Päinvastoin pysyttelen erossa toisten asioista ja ne "vyöryvät" päälleni. Esim. Sairaalasta soitetaan tai kriisipäivystyksestä, jotenkin reagoitava. Tai henkilö itse on minuun yhteydessä, itse en kysele enkä yhteyttä juuri pidä. Ei tämä ole kivaa enkä saa tästä itselleni mitään. Kunpa vaan huolen voisi ottaa pois ja sen tunteen, että läheisen kärsimys satuttaa. T.ap

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien vuosien jälkeen, kun vanhukset ja sairaat sisarukset oli hoidettu ja hautaan saatettu, ilmeni, että yksi narsisti oli kahminut testamentit itselleen.  Ei jäänyt edes vaivanpalkaksi mitään.  No, toisaalta vapaus, mutta velkavankeudessa.

Samoin on käynyt minulle, yksi sisaruksista hyväksikäyttänyt sairaan isämme rahat, kymmeniätuhansia euroja päihteisiin ja peleihin.

Pakko on kovettaa itsensä ja elää omaa elämää. Vaikeaa se on, kun on tunteva ihminen mutta jatkuva huolehtiminen ei auta ketään.