Lasten elatuksesta
Olen maksanut tähän asti lastemme vahvistetut elatusmaksut ajallaan ja hoitanut osuuteni muutenkin sopimuksen mukaisesti. Kuitenkin viimeisten vuosien aikana lähivanhempi (äiti) on alkanut laiminlyömään omia velvollisuuksiaan hoitaa omaa osuuttaa elatuksesta. Erityisesti vielä silloin, kun pitäisi lapsille ostaa jotakin mitä he voivat käyttää tarpeisiinsa etävanhemman luona. Asia on edennyt ihan selkeästi kiusanteon asteelle.
Kertokaa toimivia vinkkejä kuinka pitkälle voin myös tehdä kieusaa itse? Esimerkiksi vetkutella elatusmaksun maksamisessa tai maksaa vain osan siitä yms. ilman, että minulle aiheutuu juridisia seuraamuksia. Kaikki toimivat vinkit kehiin. Niin ja en kaipaa moraalista saarnaa. Olen hoitanut osuuteni mallikkaasti, mutta lähivanhemman kiusan uhriksi en alennu. Jos lähi haluaa hankaluuksia, niin niitä myös saa
Kommentit (68)
Kauhea "isä".
Elatusmaksu on muka liikaa. Tiedoksi: elatusapu kuuluu käyttää lapsen elättämiseen, johon kuuluu: asuminen eli vuokra tai vastike, sähkö- ja vesilaskut, ruokakulut, vaatteet ja kengät sekä käsikauppalääkkeet.
Suurempaa panosta odotetaan - myös etäisältä - kun lapsi tarvitsee reseptilääkkeitä, silmälasit, polkupyörän, talvisaapikkaat, harrastusmaksun, pääsymaksun tai muuta vastaavaa.
Raha kuuluu lapsen kuluihin. Kauna ja kiusanteko lapsen äitiä kohtaan kostautuu aina omalle lapselle.
Yritä olla aikuinen ja vanhempi, älä ole enää katkera eksä.
Vierailija kirjoitti:

Juuri näin! Mutta mitä jos hoidat oman osuutesi juuri niin kuin on sovittu, mutta lähivanhempi ei hoida omaansa?Lapset ovat yhteisiä ja niistä on vastuu molemmilla, eikä vain etävanhemmalla.
Ymmärrän, että lähivanhemman vastuuttomuus tässä asiassa harmittaa sinua. Pysähdy kuitenkin hetkeksi miettimään, kuka kärsii eniten siitä, jos rupeat vastaamaan lähivanhemman todelliseen tai kuviteltuun kiusantekoon omalla kiusanteollasi: sinun omat lapsesi. Helposti syntyy kierre, jossa kumpikin vuorollaan kasvattaa omaa kiusantekoaan kostona toisen osapuolen kiusanteosta.
Jos sinua harmittaa lähivanhemman käytös, niin yritä päästä keskustelemaan hänen kanssaan jonkin puolueettoman asiantuntijan luo. Saatte molemmat kertoa, mikä teitä harmittaa ilman, että se menee vain keskinäiseksi syyttelyksi. Toisen osapuolenkin käytöksen takaa saattaa löytyä jotain muita motiiveja kuin kiusanteko,mesimerkiksi todellinen rahapula.
Mikä motiivi lähivanhemmalla olisi kiusata tässä vaiheessa, kun erosta on kulunut jo monta vuotta? Heti eron jälkeen tällainen ei olisi mitenkään ihmeellistä, kun jätetyllä osapuolella voi olla päällä paha katkeruus, mutta mikä motiivi toisella olisi aloittaa kiusaaminen monta vuotta eron jälkeen? Voisiko sen sijaan kysymys olla ihan siitä, että lähivanhemmalla ei syystä tai toisesta ole tarpeeksi rahaa hoitaa omaa osuuttaan? Toki rahapulan taustalla voi olla lähivanhemman tyhmät valinnat tai kyvyttömyys suunnitella rahankäyttöä järkevästi, mutta se on silti eri asia kuin tarkoituksellinen kiusaaminen.
Miksi exän pitäisi ostaa sinun luoksesi tavaroita? Vai mitä nuo ovat, että lähi ei osta kamppeita, joita sinun luona voi käyttää? Mikset osta omia kamppeita luoksesi?
Vierailija kirjoitti:
Miksi exän pitäisi ostaa sinun luoksesi tavaroita? Vai mitä nuo ovat, että lähi ei osta kamppeita, joita sinun luona voi käyttää? Mikset osta omia kamppeita luoksesi?
Jos mennään virallisen elatuksen laskukaavan mukaan niin etä maksaa lähille jotta lähi ostaa etän luokse vaatteita ja muuta. Etävanhmennan ei tarvitse hommata kuin ruoka elatusmaksun lisäksi.

Näinhän se juuri on. Jos kyseessä on todellinen rahapula, niin miksi ei voi olla avoin ja yhteistyöhaluinen? Tuskin tässä siitä kyse, kun on varaa matkustellakin. Vastuu on myös omien asioiden järjestämisestä niin, että pystyy elatuksen hoitamaan. Jos esimerkiksi hankkii tuloihinsa nähden liian kalliin asunnon, niin ei ole peruste pyytää exältä lisää elaria tai laiminlyödä omaa ankarana pidettävää elatusvastuuta (KOK 2010:37)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi exän pitäisi ostaa sinun luoksesi tavaroita? Vai mitä nuo ovat, että lähi ei osta kamppeita, joita sinun luona voi käyttää? Mikset osta omia kamppeita luoksesi?
Jos mennään virallisen elatuksen laskukaavan mukaan niin etä maksaa lähille jotta lähi ostaa etän luokse vaatteita ja muuta. Etävanhmennan ei tarvitse hommata kuin ruoka elatusmaksun lisäksi.
Juuri näin, jos muusta ei sovittu! Eihän se elari ole mikään sponssi tai kivusta ja särystä asia...
Ajatelkaa mammat toisin päin jos lapsen äiti tässä kirjoittelisi ja kyselisi neuvoja?Tuntuu,että mummojen suhtautuminen on nyt puolueellista kun on mies kyseessä.Ja en ole Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa mammat toisin päin jos lapsen äiti tässä kirjoittelisi ja kyselisi neuvoja?Tuntuu,että mummojen suhtautuminen on nyt puolueellista kun on mies kyseessä.Ja en ole Ap.
Ehkä suhtautumiseen vaikuttaa myös se, että ap on kertonut niin vähän yksityiskohtia. Ei ole oikein käynyt selville, mikä on todellinen ongelma. Ap:n mukaan äiti ei osta tarvikkeita, joita lapset tarvitsisivat isän luona. Mitä nämä ovat. Vaatteitako? Voiko taustalla olla se, että aikaisemmin tarvikkeet ovat jääneet tapaamisen jälkeen isän luo eivätkä ole tulleet lasten mukana takaisin?
Vierailija kirjoitti:
Mikä motiivi lähivanhemmalla olisi kiusata tässä vaiheessa, kun erosta on kulunut jo monta vuotta? Heti eron jälkeen tällainen ei olisi mitenkään ihmeellistä, kun jätetyllä osapuolella voi olla päällä paha katkeruus, mutta mikä motiivi toisella olisi aloittaa kiusaaminen monta vuotta eron jälkeen? Voisiko sen sijaan kysymys olla ihan siitä, että lähivanhemmalla ei syystä tai toisesta ole tarpeeksi rahaa hoitaa omaa osuuttaan? Toki rahapulan taustalla voi olla lähivanhemman tyhmät valinnat tai kyvyttömyys suunnitella rahankäyttöä järkevästi, mutta se on silti eri asia kuin tarkoituksellinen kiusaaminen.
Yleensä syynä on lähivanhemman uusi parisuhde, jossa uusi puoliso alkaa torua tuhlailevasta rahankäytöstä kun lapsiin menee niin paljon rahaa tai sitten vaatii järkähtämättömästi esim. kulujen jakamista 50/50 -suhteessa vaikka olisi selvästi parempituloinen. Lähivanhempi keksii sitten omasta mielestään fiksun keinon säästää eli yrittää sälyttää etävanhemmalle sellaisia hankintoja mitkä kuuluisivat hänelle itselleen ja on aiemmin ostanutkin. Tämä on vanha kuvio ja et ole ap eka joka tuollaisen uhriksi joutuu.
Nimimerkillä kokemusta on
Meillä on myös niin että lähi haluaisi käyttää "omat" rahansa itseensä, ei lapsiin, ja etän pitäisi maksaa elareiden lisäksi muukin lasten elatus. Aivan persiistä. Lapset on etällä joka toinen vkl, ja kesälomalla puolet etän lomasta, ja syys ja talvi ja kaikki muutkin lasten lyhemmät lomat puoliksi. Lähi ei tietenkään ole joka toinen vkl lasten kanssa, vaan silloin kun on hänen vkl, niin häne laittaa lapset muualle hoitoon, Viimeisen 2kk:n aikana lapset ovat viettäneet yhden viikonlopun lähin kanssa. Myös syysloma viikon lapset olivat puolet etällä, puolet mummolassa. Ei tietenkään voi riittää lähin rahat lapsille, ei, vaikka elarit ja lapsilisät kaadesta lapsesta on 600e/kk. Tämä koko summa menee mukamas lapsiin, ja sitten kun itse pitäisi laittaa se oma panos, niin sanotaan ettei ole rahaa. No ei kai kun joka viikonloppu ollaan juhlimassa ja reissaamassa. Lisäksi lastenhoito on kuulemma niiin rankkaa. Joo, oikei kova homma 4-5 päivää viikossa, ja viikon lomia LAPSISTA vähän väliä. Lähille ei myöskään käy se että lapset muuttaisivat etälle, jos se on noin rankkaa. Eip tietenkään, kun sitten jää saamatta 600 euroa kuussa omiin harrasteisiin, ja pitäisi ITSE vielä maksaa elarit. Jännä että etältä tuon rahan pitää löytyä. ;)
Jos itse ostat, laita kuitti lähille (kopio). Vähennä käyttämäsi summa elatusmaksusta.
Ensimmäisellä kerralla kun tulee sanomista, maksa täysi elari, mutta vain sillä ehdolla ettei tule toistumaan tai elarit pitää sovitella huomattavasti pienemmiksi.
En usko että AP haluaa olla ilkeä lapsilleen ja tämän vuoksi rahaa pihtaa. Mutta ihan selvästi exä nyt käyttää lapsen rahoja omiin menoihin, ei lapsen.
Perustakaa oma tili lapsen kuluille (suostu maksamaan kulut) ja joka tapahtumaan siellä on löydyttävä kuitti tai luotettava selvitys. Jos kaikki talouden ruoat aina maksetaan sieltä -> exä ottaa lapselta. Jos koko lomamatka maksetaan sieltä -> exä ottaa lapselta jne. Eli lapsen tililtä otetaan sen mitä oikeasti menee. neliöiden perusteella vuokrasta osa, ruokakulusta todellinen, vaateostot lapselle (sinne sitten tilitetään, jos myydään lapsen vaatteita ym). Jos tämä ei käy, niin olisi varmaan parempi että ostat lapselle mitä se tarvii ja exäsi ei saa elareita ollenkaan, tai lapselle tulisi määrätä edunvalvoja.
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa mammat toisin päin jos lapsen äiti tässä kirjoittelisi ja kyselisi neuvoja?Tuntuu,että mummojen suhtautuminen on nyt puolueellista kun on mies kyseessä.Ja en ole Ap.
Aloitus nyt ei olisi voinut olla ylimalkaisempi. Onko eroperheen lapsi teini-ikäinen tyttö, jolla ei ole aina mukana tamponeja ja siteitä vaan hän on kuukautisten yllättäessä pyytänyt isäänsä ostamaan niitä? Vai lapsella on liian vähän vaihtovaatetta mukanaan ja isä ei viitsi pestä likaisia?
Vierailija kirjoitti:
Kauhea "isä".
Elatusmaksu on muka liikaa. Tiedoksi: elatusapu kuuluu käyttää lapsen elättämiseen, johon kuuluu: asuminen eli vuokra tai vastike, sähkö- ja vesilaskut, ruokakulut, vaatteet ja kengät sekä käsikauppalääkkeet.
Suurempaa panosta odotetaan - myös etäisältä - kun lapsi tarvitsee reseptilääkkeitä, silmälasit, polkupyörän, talvisaapikkaat, harrastusmaksun, pääsymaksun tai muuta vastaavaa.
Raha kuuluu lapsen kuluihin. Kauna ja kiusanteko lapsen äitiä kohtaan kostautuu aina omalle lapselle.
Yritä olla aikuinen ja vanhempi, älä ole enää katkera eksä.
Suurempaa panosta saa ihan vapaasti odottaa vaikka maailman tappiin. Se kuitenkin on vaan niin, että se elatusmaksu on se etävanhemman KOKO panos. Sellaiseksi se on määritelty ja sen yli ei ole asiallista pyytää.
Vierailija kirjoitti:
Kauhea "isä".
Elatusmaksu on muka liikaa. Tiedoksi: elatusapu kuuluu käyttää lapsen elättämiseen, johon kuuluu: asuminen eli vuokra tai vastike, sähkö- ja vesilaskut, ruokakulut, vaatteet ja kengät sekä käsikauppalääkkeet.
Suurempaa panosta odotetaan - myös etäisältä - kun lapsi tarvitsee reseptilääkkeitä, silmälasit, polkupyörän, talvisaapikkaat, harrastusmaksun, pääsymaksun tai muuta vastaavaa.
Raha kuuluu lapsen kuluihin. Kauna ja kiusanteko lapsen äitiä kohtaan kostautuu aina omalle lapselle.
Yritä olla aikuinen ja vanhempi, älä ole enää katkera eksä.
Juridisesti polkupyörät, lääkkeet jne. sisältyvät elatusmaksuun ja periaatteessa etävanhempi maksaa ainoastaan ruuan ja asumisen tapaamisen aikana.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös niin että lähi haluaisi käyttää "omat" rahansa itseensä, ei lapsiin, ja etän pitäisi maksaa elareiden lisäksi muukin lasten elatus. Aivan persiistä. Lapset on etällä joka toinen vkl, ja kesälomalla puolet etän lomasta, ja syys ja talvi ja kaikki muutkin lasten lyhemmät lomat puoliksi. Lähi ei tietenkään ole joka toinen vkl lasten kanssa, vaan silloin kun on hänen vkl, niin häne laittaa lapset muualle hoitoon, Viimeisen 2kk:n aikana lapset ovat viettäneet yhden viikonlopun lähin kanssa. Myös syysloma viikon lapset olivat puolet etällä, puolet mummolassa. Ei tietenkään voi riittää lähin rahat lapsille, ei, vaikka elarit ja lapsilisät kaadesta lapsesta on 600e/kk. Tämä koko summa menee mukamas lapsiin, ja sitten kun itse pitäisi laittaa se oma panos, niin sanotaan ettei ole rahaa. No ei kai kun joka viikonloppu ollaan juhlimassa ja reissaamassa. Lisäksi lastenhoito on kuulemma niiin rankkaa. Joo, oikei kova homma 4-5 päivää viikossa, ja viikon lomia LAPSISTA vähän väliä. Lähille ei myöskään käy se että lapset muuttaisivat etälle, jos se on noin rankkaa. Eip tietenkään, kun sitten jää saamatta 600 euroa kuussa omiin harrasteisiin, ja pitäisi ITSE vielä maksaa elarit. Jännä että etältä tuon rahan pitää löytyä. ;)
Olen kolmen lapsen äiti ja ihan naimisissa lasteni isän kanssa. Ihmettelen kuitenkin, kuinka joku voi kuvitella, että jos lapsen äiti saa elatusmaksuja ja lapsilisiä 600 euroa kuukaudessa, niin siitä jää äidille vielä jotain yli äidin omaan humputteluun. Eihän tuo riitä normaalissa elintyylissä kuin hädintuskin lasten ruokaan ja asumiseen. Sen päälle tulee vielä esim. lasten vaatteet, harrastukset, lelut, kännykät, mahdolliset päivähoitomaksut jne.
Olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että myös lähivanhemman pitää osallistua lasten elatukseen ja on sinänsä ihan kohtuullista, että tuo 600 eur/kk ei riitä kaikkeen. Protestoin vain sitä, kun kirjoittaja tuntuu kuvittelevan, että lähivanhempi maksaa tuosta 600 eurosta kaikki lasten kulut ja hänelle jää niiden jälkeenkin summasta vielä yli omaan humputteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea "isä".
Elatusmaksu on muka liikaa. Tiedoksi: elatusapu kuuluu käyttää lapsen elättämiseen, johon kuuluu: asuminen eli vuokra tai vastike, sähkö- ja vesilaskut, ruokakulut, vaatteet ja kengät sekä käsikauppalääkkeet.
Suurempaa panosta odotetaan - myös etäisältä - kun lapsi tarvitsee reseptilääkkeitä, silmälasit, polkupyörän, talvisaapikkaat, harrastusmaksun, pääsymaksun tai muuta vastaavaa.
Raha kuuluu lapsen kuluihin. Kauna ja kiusanteko lapsen äitiä kohtaan kostautuu aina omalle lapselle.
Yritä olla aikuinen ja vanhempi, älä ole enää katkera eksä.Suurempaa panosta saa ihan vapaasti odottaa vaikka maailman tappiin. Se kuitenkin on vaan niin, että se elatusmaksu on se etävanhemman KOKO panos. Sellaiseksi se on määritelty ja sen yli ei ole asiallista pyytää.
Tämä riippuu ihan siitä, millainen elatussopimus on tehty. on myös sellaisia sopimuksia, joissa vanhemmat maksavat esim. harrastukset ja isommat menot puoliksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös niin että lähi haluaisi käyttää "omat" rahansa itseensä, ei lapsiin, ja etän pitäisi maksaa elareiden lisäksi muukin lasten elatus. Aivan persiistä. Lapset on etällä joka toinen vkl, ja kesälomalla puolet etän lomasta, ja syys ja talvi ja kaikki muutkin lasten lyhemmät lomat puoliksi. Lähi ei tietenkään ole joka toinen vkl lasten kanssa, vaan silloin kun on hänen vkl, niin häne laittaa lapset muualle hoitoon, Viimeisen 2kk:n aikana lapset ovat viettäneet yhden viikonlopun lähin kanssa. Myös syysloma viikon lapset olivat puolet etällä, puolet mummolassa. Ei tietenkään voi riittää lähin rahat lapsille, ei, vaikka elarit ja lapsilisät kaadesta lapsesta on 600e/kk. Tämä koko summa menee mukamas lapsiin, ja sitten kun itse pitäisi laittaa se oma panos, niin sanotaan ettei ole rahaa. No ei kai kun joka viikonloppu ollaan juhlimassa ja reissaamassa. Lisäksi lastenhoito on kuulemma niiin rankkaa. Joo, oikei kova homma 4-5 päivää viikossa, ja viikon lomia LAPSISTA vähän väliä. Lähille ei myöskään käy se että lapset muuttaisivat etälle, jos se on noin rankkaa. Eip tietenkään, kun sitten jää saamatta 600 euroa kuussa omiin harrasteisiin, ja pitäisi ITSE vielä maksaa elarit. Jännä että etältä tuon rahan pitää löytyä. ;)
Olen kolmen lapsen äiti ja ihan naimisissa lasteni isän kanssa. Ihmettelen kuitenkin, kuinka joku voi kuvitella, että jos lapsen äiti saa elatusmaksuja ja lapsilisiä 600 euroa kuukaudessa, niin siitä jää äidille vielä jotain yli äidin omaan humputteluun. Eihän tuo riitä normaalissa elintyylissä kuin hädintuskin lasten ruokaan ja asumiseen. Sen päälle tulee vielä esim. lasten vaatteet, harrastukset, lelut, kännykät, mahdolliset päivähoitomaksut jne.
Olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että myös lähivanhemman pitää osallistua lasten elatukseen ja on sinänsä ihan kohtuullista, että tuo 600 eur/kk ei riitä kaikkeen. Protestoin vain sitä, kun kirjoittaja tuntuu kuvittelevan, että lähivanhempi maksaa tuosta 600 eurosta kaikki lasten kulut ja hänelle jää niiden jälkeenkin summasta vielä yli omaan humputteluun.
Siinäpä protestoi itsenäs. Kulut on laskettu heidän mukaansa, ei sinun. Meillä riittää 600eur/kk koko perheelle ruokaan, vaatteisiin ym. mitä nyt on pakko olla. Ei edes mene noin paljoa joka kuukausi. Tosin 3 henkilöä + pari lemmikkiä vain, ei iso perhe. Joko AP:n lapsi on niin pieni tai iso, ettei päivähoitomaksua mene, jos se on nyt kynnyskysymys. Se kyllä otetaan elareissa huomioon. AP:n exällä sitä ei välttämättä edes ole, jos on vaikka työtön.
Seuraamuksia ei tuu jos maksaa elarit saman kuun sisällä. Voi siis maksaa kuten itse haluaa. Kokemusta on!