Lasten elatuksesta
Olen maksanut tähän asti lastemme vahvistetut elatusmaksut ajallaan ja hoitanut osuuteni muutenkin sopimuksen mukaisesti. Kuitenkin viimeisten vuosien aikana lähivanhempi (äiti) on alkanut laiminlyömään omia velvollisuuksiaan hoitaa omaa osuuttaa elatuksesta. Erityisesti vielä silloin, kun pitäisi lapsille ostaa jotakin mitä he voivat käyttää tarpeisiinsa etävanhemman luona. Asia on edennyt ihan selkeästi kiusanteon asteelle.
Kertokaa toimivia vinkkejä kuinka pitkälle voin myös tehdä kieusaa itse? Esimerkiksi vetkutella elatusmaksun maksamisessa tai maksaa vain osan siitä yms. ilman, että minulle aiheutuu juridisia seuraamuksia. Kaikki toimivat vinkit kehiin. Niin ja en kaipaa moraalista saarnaa. Olen hoitanut osuuteni mallikkaasti, mutta lähivanhemman kiusan uhriksi en alennu. Jos lähi haluaa hankaluuksia, niin niitä myös saa
Kommentit (68)
olen ymmärtänyt että etä antaa 600e niin myös lähin pitäisi antaa 600e niihin vitun kakaroiden kuluihin eli olisi jo 1200e lapsien tavaroihin ym turhuuteen. Ei niin että vain etän maksama 600e olisi lapselle .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa mammat toisin päin jos lapsen äiti tässä kirjoittelisi ja kyselisi neuvoja?Tuntuu,että mummojen suhtautuminen on nyt puolueellista kun on mies kyseessä.Ja en ole Ap.
Aloitus nyt ei olisi voinut olla ylimalkaisempi. Onko eroperheen lapsi teini-ikäinen tyttö, jolla ei ole aina mukana tamponeja ja siteitä vaan hän on kuukautisten yllättäessä pyytänyt isäänsä ostamaan niitä? Vai lapsella on liian vähän vaihtovaatetta mukanaan ja isä ei viitsi pestä likaisia?
Tyypillinen tämän palstan ongelma on juuri tämä. Voisitko olla tästä eteenpäin tekemättä tämänlaisia oletuksia. Jos et ymmärrä niin mieti lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vuoden isä. Ei halua lapselleen ostaa mitään ylimääräistä.
No millä ostat jos kaikki menee jo lasten pakollisiin menoihin, jotka pitäisi mennä elareista?!!
Vaikea vastata tähän, kun ei tiedä millaisia summia etä maksaa ja mitkä ovat vanhempien tulot.
Itselläni sellainen (oletettavasti hyvin yleinen) tilanne, että keskituloisena minimielatustuen verran saavana minulla ei todellakaan ole varaa maksaa lapsille tuplakamppeita, jotta etällä ollessaan siellä olisi kaikki tarvittavat varusteet. Maksan muista kuin varustekuluista (asumis-, puhelin- terveydenhoito-, matka- ym. näkymättömät kulut) muutenkin elatustuesta ja lapsilisästä huolimatta suuremman osuuden kuin etä. Lapset siis kuskaavat varusteensa ja vaatteensa (alusvaatteita lukuunottamatta) mukanaan ja jos jotain puuttuu, niin en kyllä koe olevani siitä vastuussa.
Mutta tosiaan tilanne ei välttämättä sama ap:n tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös niin että lähi haluaisi käyttää "omat" rahansa itseensä, ei lapsiin, ja etän pitäisi maksaa elareiden lisäksi muukin lasten elatus. Aivan persiistä. Lapset on etällä joka toinen vkl, ja kesälomalla puolet etän lomasta, ja syys ja talvi ja kaikki muutkin lasten lyhemmät lomat puoliksi. Lähi ei tietenkään ole joka toinen vkl lasten kanssa, vaan silloin kun on hänen vkl, niin häne laittaa lapset muualle hoitoon, Viimeisen 2kk:n aikana lapset ovat viettäneet yhden viikonlopun lähin kanssa. Myös syysloma viikon lapset olivat puolet etällä, puolet mummolassa. Ei tietenkään voi riittää lähin rahat lapsille, ei, vaikka elarit ja lapsilisät kaadesta lapsesta on 600e/kk. Tämä koko summa menee mukamas lapsiin, ja sitten kun itse pitäisi laittaa se oma panos, niin sanotaan ettei ole rahaa. No ei kai kun joka viikonloppu ollaan juhlimassa ja reissaamassa. Lisäksi lastenhoito on kuulemma niiin rankkaa. Joo, oikei kova homma 4-5 päivää viikossa, ja viikon lomia LAPSISTA vähän väliä. Lähille ei myöskään käy se että lapset muuttaisivat etälle, jos se on noin rankkaa. Eip tietenkään, kun sitten jää saamatta 600 euroa kuussa omiin harrasteisiin, ja pitäisi ITSE vielä maksaa elarit. Jännä että etältä tuon rahan pitää löytyä. ;)
Erittäin osuva kirjoitus! Meillä ihan sama juttu. Lähin on vaikea tajuta elarin olevan etän osuus kustannuksista. Tähän vielä lähin oma osuus, lapsilisät, yh- korotukset, asumistuet yms. sosiaaliset etuudet päälle. Kun pitäisi etän luokse jotain ostaa esimerkiksi lapselle bussilippu, niin siitä kyllä kieltäydytään, että ei mukamas kuulu ja rahat menee vuokraan. Että kehtaakin!
Vierailija kirjoitti:
olen ymmärtänyt että etä antaa 600e niin myös lähin pitäisi antaa 600e niihin vitun kakaroiden kuluihin eli olisi jo 1200e lapsien tavaroihin ym turhuuteen. Ei niin että vain etän maksama 600e olisi lapselle .
Kolmen lapsen kulut on kevyesti tuo 1200, kun huomioidaan asumiskulut, päivähoidot, isompien bussiliput, harrastukset jne.
Vierailija kirjoitti:
olen ymmärtänyt että etä antaa 600e niin myös lähin pitäisi antaa 600e niihin vitun kakaroiden kuluihin eli olisi jo 1200e lapsien tavaroihin ym turhuuteen. Ei niin että vain etän maksama 600e olisi lapselle .
Tässähän ei ollut kysymys siitä, että etä antaisi 600 eur, vaan kommentoijan (joka tosin ilmeisesti ei ole ap) mukaan elatusmaksut ja lapsilisät kahdesta lapsesta ovat yhteensä 600 eur. Todennäköisesti siis etä maksaa 300 eur ja lapsilisät ovat 300 eur. Lähivanhemman osuudeksi on todennäköisesti laskettu myös noin 300 eur, mutta se riippuu etän ja lähin tulojen suhteista ja laskennallisista menoista.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea vastata tähän, kun ei tiedä millaisia summia etä maksaa ja mitkä ovat vanhempien tulot.
Itselläni sellainen (oletettavasti hyvin yleinen) tilanne, että keskituloisena minimielatustuen verran saavana minulla ei todellakaan ole varaa maksaa lapsille tuplakamppeita, jotta etällä ollessaan siellä olisi kaikki tarvittavat varusteet. Maksan muista kuin varustekuluista (asumis-, puhelin- terveydenhoito-, matka- ym. näkymättömät kulut) muutenkin elatustuesta ja lapsilisästä huolimatta suuremman osuuden kuin etä. Lapset siis kuskaavat varusteensa ja vaatteensa (alusvaatteita lukuunottamatta) mukanaan ja jos jotain puuttuu, niin en kyllä koe olevani siitä vastuussa.
Mutta tosiaan tilanne ei välttämättä sama ap:n tapauksessa.
Tässä kohdin tuloilla ei ole enää merkitystä, jos elari on vahvistettu. Silloin lähivanhempi ottaa hoitaakseen kuvaamasi asiat ja etä maksaa niistä elarin muodossa oman osuutensa. Huomiota tulee myös kiinnittää siihen minkälaiset mahdollisuudet sinulla on hankkia tuloja. Omista huonoita ratkaisuista tai mahdollisuukien käyttämättömyydestä ei voi etää syyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi exän pitäisi ostaa sinun luoksesi tavaroita? Vai mitä nuo ovat, että lähi ei osta kamppeita, joita sinun luona voi käyttää? Mikset osta omia kamppeita luoksesi?
Jos mennään virallisen elatuksen laskukaavan mukaan niin etä maksaa lähille jotta lähi ostaa etän luokse vaatteita ja muuta. Etävanhmennan ei tarvitse hommata kuin ruoka elatusmaksun lisäksi.
Väärin, ei lähin tarvitse etän luokse ostaa mitään. Lähi pakkaa lapselle mukaan tarvittavat varusteet per vierailu ja ne varusteet palaavat etältä lähin luokse tapaamisen päätyttyä.
Vierailija kirjoitti:
olen ymmärtänyt että etä antaa 600e niin myös lähin pitäisi antaa 600e niihin vitun kakaroiden kuluihin eli olisi jo 1200e lapsien tavaroihin ym turhuuteen. Ei niin että vain etän maksama 600e olisi lapselle .
Olet ymmärtänyt väärin. Kumpikin osallistuu elatukseen kykynsä mukaan. Se ei tarkoita että kummankin pitää laittaa tismalleen sama summa, vaan sitä että elatuskyky menee tulojen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös niin että lähi haluaisi käyttää "omat" rahansa itseensä, ei lapsiin, ja etän pitäisi maksaa elareiden lisäksi muukin lasten elatus. Aivan persiistä. Lapset on etällä joka toinen vkl, ja kesälomalla puolet etän lomasta, ja syys ja talvi ja kaikki muutkin lasten lyhemmät lomat puoliksi. Lähi ei tietenkään ole joka toinen vkl lasten kanssa, vaan silloin kun on hänen vkl, niin häne laittaa lapset muualle hoitoon, Viimeisen 2kk:n aikana lapset ovat viettäneet yhden viikonlopun lähin kanssa. Myös syysloma viikon lapset olivat puolet etällä, puolet mummolassa. Ei tietenkään voi riittää lähin rahat lapsille, ei, vaikka elarit ja lapsilisät kaadesta lapsesta on 600e/kk. Tämä koko summa menee mukamas lapsiin, ja sitten kun itse pitäisi laittaa se oma panos, niin sanotaan ettei ole rahaa. No ei kai kun joka viikonloppu ollaan juhlimassa ja reissaamassa. Lisäksi lastenhoito on kuulemma niiin rankkaa. Joo, oikei kova homma 4-5 päivää viikossa, ja viikon lomia LAPSISTA vähän väliä. Lähille ei myöskään käy se että lapset muuttaisivat etälle, jos se on noin rankkaa. Eip tietenkään, kun sitten jää saamatta 600 euroa kuussa omiin harrasteisiin, ja pitäisi ITSE vielä maksaa elarit. Jännä että etältä tuon rahan pitää löytyä. ;)
Olen kolmen lapsen äiti ja ihan naimisissa lasteni isän kanssa. Ihmettelen kuitenkin, kuinka joku voi kuvitella, että jos lapsen äiti saa elatusmaksuja ja lapsilisiä 600 euroa kuukaudessa, niin siitä jää äidille vielä jotain yli äidin omaan humputteluun. Eihän tuo riitä normaalissa elintyylissä kuin hädintuskin lasten ruokaan ja asumiseen. Sen päälle tulee vielä esim. lasten vaatteet, harrastukset, lelut, kännykät, mahdolliset päivähoitomaksut jne.
Ei voi olla totta!!! Kyseessä on etän osuus, jonka ei ole tarkoituskaan kattaa kaikkia kuluja. Sitkeessä on käsitys, jonka mukaan etän pitäis eron jälkeen maksaa lähes kaikki! Uskomatonta viellä vuonna 2017!!!
Olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että myös lähivanhemman pitää osallistua lasten elatukseen ja on sinänsä ihan kohtuullista, että tuo 600 eur/kk ei riitä kaikkeen. Protestoin vain sitä, kun kirjoittaja tuntuu kuvittelevan, että lähivanhempi maksaa tuosta 600 eurosta kaikki lasten kulut ja hänelle jää niiden jälkeenkin summasta vielä yli omaan humputteluun.
Siinäpä protestoi itsenäs. Kulut on laskettu heidän mukaansa, ei sinun. Meillä riittää 600eur/kk koko perheelle ruokaan, vaatteisiin ym. mitä nyt on pakko olla. Ei edes mene noin paljoa joka kuukausi. Tosin 3 henkilöä + pari lemmikkiä vain, ei iso perhe. Joko AP:n lapsi on niin pieni tai iso, ettei päivähoitomaksua mene, jos se on nyt kynnyskysymys. Se kyllä otetaan elareissa huomioon. AP:n exällä sitä ei välttämättä edes ole, jos on vaikka työtön.
Mitä ovat nämä jutut mitä ei toimita luoksesi? Ei ole velvollinen ostamaan esim. Lasten leluja yms. Etälle.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ovat nämä jutut mitä ei toimita luoksesi? Ei ole velvollinen ostamaan esim. Lasten leluja yms. Etälle.
Asinmukaiset vaatteet, matkaliput, erityiset lääkkeet yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös niin että lähi haluaisi käyttää "omat" rahansa itseensä, ei lapsiin, ja etän pitäisi maksaa elareiden lisäksi muukin lasten elatus. Aivan persiistä. Lapset on etällä joka toinen vkl, ja kesälomalla puolet etän lomasta, ja syys ja talvi ja kaikki muutkin lasten lyhemmät lomat puoliksi. Lähi ei tietenkään ole joka toinen vkl lasten kanssa, vaan silloin kun on hänen vkl, niin häne laittaa lapset muualle hoitoon, Viimeisen 2kk:n aikana lapset ovat viettäneet yhden viikonlopun lähin kanssa. Myös syysloma viikon lapset olivat puolet etällä, puolet mummolassa. Ei tietenkään voi riittää lähin rahat lapsille, ei, vaikka elarit ja lapsilisät kaadesta lapsesta on 600e/kk. Tämä koko summa menee mukamas lapsiin, ja sitten kun itse pitäisi laittaa se oma panos, niin sanotaan ettei ole rahaa. No ei kai kun joka viikonloppu ollaan juhlimassa ja reissaamassa. Lisäksi lastenhoito on kuulemma niiin rankkaa. Joo, oikei kova homma 4-5 päivää viikossa, ja viikon lomia LAPSISTA vähän väliä. Lähille ei myöskään käy se että lapset muuttaisivat etälle, jos se on noin rankkaa. Eip tietenkään, kun sitten jää saamatta 600 euroa kuussa omiin harrasteisiin, ja pitäisi ITSE vielä maksaa elarit. Jännä että etältä tuon rahan pitää löytyä. ;)
Olen kolmen lapsen äiti ja ihan naimisissa lasteni isän kanssa. Ihmettelen kuitenkin, kuinka joku voi kuvitella, että jos lapsen äiti saa elatusmaksuja ja lapsilisiä 600 euroa kuukaudessa, niin siitä jää äidille vielä jotain yli äidin omaan humputteluun. Eihän tuo riitä normaalissa elintyylissä kuin hädintuskin lasten ruokaan ja asumiseen. Sen päälle tulee vielä esim. lasten vaatteet, harrastukset, lelut, kännykät, mahdolliset päivähoitomaksut jne.
Olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että myös lähivanhemman pitää osallistua lasten elatukseen ja on sinänsä ihan kohtuullista, että tuo 600 eur/kk ei riitä kaikkeen. Protestoin vain sitä, kun kirjoittaja tuntuu kuvittelevan, että lähivanhempi maksaa tuosta 600 eurosta kaikki lasten kulut ja hänelle jää niiden jälkeenkin summasta vielä yli omaan humputteluun.
Nämä lapset ovat kyllä koulussa, ei siis ole mitään päivähoitomaksuja. Jos etän panos lapsiin on 350 euroa kuussa, pitäisi lähinkin osallistua samalla summalla, eli tuolloin tuo lapsista saatava raha on 900e verottomana käteen. Kahden lapsen elämiseen, kun vielä otetaan pois kaikki viikonloput, ja lomat, ei mene kenelläkään 900 euroa kuussa. lähillä on siis rahaa itselleen, sisustukseen, reissuihin ja ulkomaanmatkoihin, mutta HÄNELLÄ EI OLE RAHAA hoitaa omia lapsiaan. Tästä voi kätevästi päätellä, että 900 euroa kuukaudessa ei käytetä lapsiin, vaan itseen. Muutenhan hänellä olisi tuo 900 euroa käytettäväksi lapsiin per kuu, ja sillä kyllä pärjää kaksi alakouluikäistä lasta ihan hyvin. Lähi ei siis voi sanoa että hänellä ei ole lapsille rahaa, sillä sitä on jokaiselle kuulle tuo 900 korvamerkittynä, eikö? Mutta kun lähi käyttää tuon 900 omiin juttuihinsa, niin ei ole ihme ettei lapsille riitä. Jos koko 900 käytetään lapsiin, niin silloin joutuisi ostamaan itselle ehkä vähän vähemmän uusia merkkivaatteita, tai käymään reissussa vain kerran kuussa. Tämähän ei käy, joten lasten rahat käytetään itseen.

Miksi lapsilla ei ole mukanaan vaatteita ja säännöllisesti käytettäviä lääkkeitä, kun he tulevat etän luo? Onko aikaisemmin käynyt niin, että ne ovatkin jääneet etän luo eikä etä ole huolehtinut siitä, että ne tulevat lasten mukana takaisin? Vai tehdäänkö etän luona jotain erityistä, johon tarvitaan vaatteita, joita lapsilla ei muuten olisi? Siinä tapauksessa minusta nämä kuuluvat etän hankittavaksi. Ja jos etän luona tehdään reissuja, niin kyllä niiden matkaliput kuuluvat etän hankittavaksi. Ei se voi olla niin, että etä päättää, että käydään viikonloppuna Tukholmassa, ja lähin pitää maksaa lasten matkat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ovat nämä jutut mitä ei toimita luoksesi? Ei ole velvollinen ostamaan esim. Lasten leluja yms. Etälle.
Asinmukaiset vaatteet, matkaliput, erityiset lääkkeet yms.
Nuohan pakataan mukaan tapaamiselle lähtiessä, ei niitä jätetä tyhjän pantiksi etälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös niin että lähi haluaisi käyttää "omat" rahansa itseensä, ei lapsiin, ja etän pitäisi maksaa elareiden lisäksi muukin lasten elatus. Aivan persiistä. Lapset on etällä joka toinen vkl, ja kesälomalla puolet etän lomasta, ja syys ja talvi ja kaikki muutkin lasten lyhemmät lomat puoliksi. Lähi ei tietenkään ole joka toinen vkl lasten kanssa, vaan silloin kun on hänen vkl, niin häne laittaa lapset muualle hoitoon, Viimeisen 2kk:n aikana lapset ovat viettäneet yhden viikonlopun lähin kanssa. Myös syysloma viikon lapset olivat puolet etällä, puolet mummolassa. Ei tietenkään voi riittää lähin rahat lapsille, ei, vaikka elarit ja lapsilisät kaadesta lapsesta on 600e/kk. Tämä koko summa menee mukamas lapsiin, ja sitten kun itse pitäisi laittaa se oma panos, niin sanotaan ettei ole rahaa. No ei kai kun joka viikonloppu ollaan juhlimassa ja reissaamassa. Lisäksi lastenhoito on kuulemma niiin rankkaa. Joo, oikei kova homma 4-5 päivää viikossa, ja viikon lomia LAPSISTA vähän väliä. Lähille ei myöskään käy se että lapset muuttaisivat etälle, jos se on noin rankkaa. Eip tietenkään, kun sitten jää saamatta 600 euroa kuussa omiin harrasteisiin, ja pitäisi ITSE vielä maksaa elarit. Jännä että etältä tuon rahan pitää löytyä. ;)
Olen kolmen lapsen äiti ja ihan naimisissa lasteni isän kanssa. Ihmettelen kuitenkin, kuinka joku voi kuvitella, että jos lapsen äiti saa elatusmaksuja ja lapsilisiä 600 euroa kuukaudessa, niin siitä jää äidille vielä jotain yli äidin omaan humputteluun. Eihän tuo riitä normaalissa elintyylissä kuin hädintuskin lasten ruokaan ja asumiseen. Sen päälle tulee vielä esim. lasten vaatteet, harrastukset, lelut, kännykät, mahdolliset päivähoitomaksut jne.
Olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että myös lähivanhemman pitää osallistua lasten elatukseen ja on sinänsä ihan kohtuullista, että tuo 600 eur/kk ei riitä kaikkeen. Protestoin vain sitä, kun kirjoittaja tuntuu kuvittelevan, että lähivanhempi maksaa tuosta 600 eurosta kaikki lasten kulut ja hänelle jää niiden jälkeenkin summasta vielä yli omaan humputteluun.
Nämä lapset ovat kyllä koulussa, ei siis ole mitään päivähoitomaksuja. Jos etän panos lapsiin on 350 euroa kuussa, pitäisi lähinkin osallistua samalla summalla, eli tuolloin tuo lapsista saatava raha on 900e verottomana käteen. Kahden lapsen elämiseen, kun vielä otetaan pois kaikki viikonloput, ja lomat, ei mene kenelläkään 900 euroa kuussa. lähillä on siis rahaa itselleen, sisustukseen, reissuihin ja ulkomaanmatkoihin, mutta HÄNELLÄ EI OLE RAHAA hoitaa omia lapsiaan. Tästä voi kätevästi päätellä, että 900 euroa kuukaudessa ei käytetä lapsiin, vaan itseen. Muutenhan hänellä olisi tuo 900 euroa käytettäväksi lapsiin per kuu, ja sillä kyllä pärjää kaksi alakouluikäistä lasta ihan hyvin. Lähi ei siis voi sanoa että hänellä ei ole lapsille rahaa, sillä sitä on jokaiselle kuulle tuo 900 korvamerkittynä, eikö? Mutta kun lähi käyttää tuon 900 omiin juttuihinsa, niin ei ole ihme ettei lapsille riitä. Jos koko 900 käytetään lapsiin, niin silloin joutuisi ostamaan itselle ehkä vähän vähemmän uusia merkkivaatteita, tai käymään reissussa vain kerran kuussa. Tämähän ei käy, joten lasten rahat käytetään itseen.
Elatus menee kykyjen mukaan. Se ei tarkoita että kumpikin laittaa saman summan, varsinkin jos tuloissa on paljon eroa vaan elatus jaetaan tulojen mukaan. Lähi maksaa jo suuremmasta asunnosta lasten takia. Mikä tässä on se asia mitä sä et tajua? Miten muka rahat käytetään itseen? Esitätkö konkreettisen esimerkin etkä vaan heittele olettamuksia? Tunnut olevan aika pihalla ja sen lisäksi katkera.Itse en ole kokenut ongelmaksi käyttää etälapseen lisärahaa lakisääteisen elatuksen lisäksi kun on hän on luonani joten ihmettelen asennettasi. Tunnut kokevan lapset vain taloudelliseksi rasitteeksi eikä se ole ok.
etä-äiti
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös niin että lähi haluaisi käyttää "omat" rahansa itseensä, ei lapsiin, ja etän pitäisi maksaa elareiden lisäksi muukin lasten elatus. Aivan persiistä. Lapset on etällä joka toinen vkl, ja kesälomalla puolet etän lomasta, ja syys ja talvi ja kaikki muutkin lasten lyhemmät lomat puoliksi. Lähi ei tietenkään ole joka toinen vkl lasten kanssa, vaan silloin kun on hänen vkl, niin häne laittaa lapset muualle hoitoon, Viimeisen 2kk:n aikana lapset ovat viettäneet yhden viikonlopun lähin kanssa. Myös syysloma viikon lapset olivat puolet etällä, puolet mummolassa. Ei tietenkään voi riittää lähin rahat lapsille, ei, vaikka elarit ja lapsilisät kaadesta lapsesta on 600e/kk. Tämä koko summa menee mukamas lapsiin, ja sitten kun itse pitäisi laittaa se oma panos, niin sanotaan ettei ole rahaa. No ei kai kun joka viikonloppu ollaan juhlimassa ja reissaamassa. Lisäksi lastenhoito on kuulemma niiin rankkaa. Joo, oikei kova homma 4-5 päivää viikossa, ja viikon lomia LAPSISTA vähän väliä. Lähille ei myöskään käy se että lapset muuttaisivat etälle, jos se on noin rankkaa. Eip tietenkään, kun sitten jää saamatta 600 euroa kuussa omiin harrasteisiin, ja pitäisi ITSE vielä maksaa elarit. Jännä että etältä tuon rahan pitää löytyä. ;)
Katkera etä . Ilmeisedti lähi löytämässä uutta suhdetta. Kyllä se siitä ajan kanssa tasaantuu.