Lue keskustelun säännöt.
Aikuiset, säälitkö koulukiusaajaasi nykyään? Mitä hän teki ja milloin?
28.10.2017 |
Ala-asteella minua kiusasi eräs poika, vaikka Anssi. Olin hänen mielestään liliian pienirintainen, isosilmäinen ja näytin pojalta.
Heitteli minua kivillä ja jääkököillä, tikattavaksikin jouduin kerran kun heitti terävän kiven täysillä otsaan. Tuohon aikaan oli metodit "kaikki tiiliskiveä pienempää mikä lentää on rakkautta" ja miesopettajaa ei kiinnostanut pätkääkään.
Nyt tämä Anssi on vatsakas,työtön, elää tuilla, on asunnoton, käyttää huumeita ja alkoa runsaasti velkarahoilla.
Itse olen 165cm/49kg, pitkät vaaleat hiukset, suuret siniset silmät ja moni on kehunut kauniiksi.
Hyväpalkkaisessa työssä, kaunis kaksio asuntona ja mielenkiintoinen mies kiikarissa. :)
Kommentit (14)
En sääli, vihaan heitä yli kaiken. Minusta tuli se masentunut, tuilla eläjä, syrjäytynyt nysvä. Heistä tuli ihan hyvin pärjääviä tyyppejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sääli, sillä ovat menestyneet elämässään ihan hyvin. Kävivät ammattikorkeakoulut ja jäivät kotipaikkakunnalle vakkariduuneihin. Ostivat tai rakensivat omakotitalon lapsuudenmaisemiin ja menivät naimisiin toisten kiusaajien kanssa. Eli elävät ihan hyvää elämää siinä samassa kuplassa, jossa kävivät myös koulunsa. Olen onnellinen heidän puolestaan ja vanhalla kotipaikkakunnalla käydessäni tervehdin kohteliaasti heitä. Heidän kanssaan en muutoin kuitenkaan halua olla missään tekemisissä, sillä edes näin aikuisena meidän arvomaailmamme eivät kohtaa. Se nyt ei ole kummoinen asia. Olen mennyt elämässäni eteenpän, kouluttautunut ja onnellinen. Elämäni on tasapainoista ja olen saanut enemmän, mitä ikinä uskalsin elämältäni toivoa. En myöskään ole katkera mistään, vaikka pitkään vei hyväksyä heidän tekonsa ja niiden vaikutukset omaan elämääni. Minulle kävi kuitenkin elämässäni hyvin, ja paljon olen sen eteen töitä tehnytkin. Tiedän kuitenkin, että monen muun koulukiusatun elämässä ei ole käynyt yhtä hyvin kuin minulle. Tänä päivänä pidän huolen, että ainakaan minun silmieni alla ketään ei koulumaailmassa kiusata.
En sääli. Heitin kuitenkin vitosen tipin kun oli mäkkärissä kassaneitinäni. Olemme 33...
En sääli, miksi moista kysyt?
He pilasivat koko lukioaikani, jolloin ihmisen pitäisi voida olla nuori ja huoleton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän huusi kovaan ääneen luokassa, koulun pihalla ja käytävillä keksittyjä, erittäin nöyryyttäviä juttuja minusta. Pian kaikki hänen kaverinsa tekivät samaa ja pian lähes koko koulu ulvoi naurusta "pikkuhousuilleni" ja ties mille. Tyyppi oli verbaalisesti todella lahjakas, ns. hyvä näyttelijä ja nöyryytyksissään aggressiivinen. Hän teki minusta koko koulun huvia ja jos satuin törmäämään häneen kaupungilla tai muuten vapaa-ajalla, hän jatkoi huuteluaan, tekonauruaan ja porukkansa kanssa heitteli minua kivillä, lumipalloilla, milloin milläkin minkä käsiinsä sai.
En todellakaan sääli häntä, vaikka nyt yli 10v myöhemmin hän on lihonut lähes 200-kiloiseksi ja saanut useaan otteeseen selkäänsä mm. baareissa ja laivoilla, kun on aukonut päätään väärille tyypeille.
En sääli, kun en tiedä heidän nykyisestä elämästä. Googlaamalla ei löydy mitään, enkä kaikkien nimiä muista tai tiennyt alun perinkään. Tuskin myöskään tunnistaisin, jos nyt näkisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei herätä tuntemuksia enää, saivat aikuisena juuri sen mitä ansaitsivat.
Yksi ajautui väkivaltaiseen suhteeseen, joten sai kokea nahoissaan miltä tuntuu pelko väkivallasta ja henkinen väkivalta päivittäin.
Toisesta tuli wt,värikkäinen hiusraitoineen. Monta lasta monelle eri isälle, suhdeongelmaa toisen perään. Kuulemma yhtä veemäinen ihminen vieläkin.
Kolmannesta kuulin kun sai kuulemma potkut työstä epärehellisen käytöksen vuoksi. Enpä voi sanoa yllättyneeni.
Neljäs menestyi elämässään ilmeisesti ihan hyvin, kouluttautui ja sai hyvän työpaikan. Kaljuuntui sentään parikymppisenä nuorena miehenä. Olen kuullut ettei parta pahoille kasva, mutta ilmeisesti jonkunlaista karvanpysymisongelmaa voi olla myös muualla päässä.
Säälini herääminen taitaa edellyttää edes jonkinlaista positiivista tunnelatausta sen kohdetta kohtaan. Eli en sääli, vaikka aihetta ehkä olisi.
Pahin kiusaajani osti 18v täytettyään osamaksulla itselleen tuhansilla euroilla vaatteita, koruja, meikkejä, puhelimia, laukkuja ja jätti ne suunnitellusti maksamatta. Biletti ensimmäisen pari kuukautta täysi-ikäisen ihmisen elämästä ja nyt 25v ikäisenä on yhtä koulutettu kuin 10v sitten (takana vain peruskoulu), saanut molemmat lapsensa kahden "ystävänsä" miehille ja vaikuttaa todella katkeralta tapaukselta, jonka elämän kohokohtia on kun saa lapset hoitoon ja pääsee itse viikonlopuksi baariin. Säälisin, jos en muistaisi elävästi hänen tempauksiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lukioaikani pilattiin myös. Sympatiat sinulle kohtalontoveri. Siitä alkoikin sitten alamäki. Olisinpa älynnyt itseni pelastaa ja lähteä muualle kouluun. Olen joutunut sietämään niin paljon ja toisaalta myöskään se vastaan sanominen ei auttanut pahensi vaan asiaa. En tunne enää itseäni ja olen kaikkia sitä mitä en tahtoisi olla. Ainoastaan empatiakyky on kyllä onneksi säilynyt ja toisten ihmisten huono kohtelu saa raivon valtaan, kun osaan niin samaistua "uhrin" asemaan. Olen pahoillani, kun itse en uskaltanut niitä toisia kiusattuja puolustaa oman tilanteeni takia, mutta yritin kyllä sitten jutella heille. Olisin halunnut kaiken menevän toisin, olisin ansainnut sen. Se toisten vihan määrä todellakin lamaannuttaa. Ei voi ymmärtää mikä itsestä tekee niin kamalan ihmisen. Mitään en noista vuosista muista kuin sumussa elin ja lähes samalla kaavalla mennään. Välillä ajattelen millainen olisin jos olisin saanut siedättävän nuoruuden, toisaalta se on niin kaukainen ajatus etten edes osaa kuvitella. Joillakin on silti paljon pahemmin, yritän sen aina muistaa, vaikka itsekin olen välillä ihan hukassa. Tuntuu, että kiusaaminen toi kaikki huonot piirteeni esiin ja nyt en pääse niistä eroon. Jatkuva ahdistus ja pelko taustalla. Kadehdin monia ihan tavallista elämää eläviä ihmisiä sillä heidän elämänsä olisi minulle jo unelma.
Ja sitten se sääliminen. Minulla ei ole mitään syytä sääliä kiusaajiani. Heillä menee todella hyvin minuun verrattuna. Tuskin he koskaan saavat rangaistusta teoistaan minua ja muita kohtaan. Ja eivät hekään koskaan säälisi minua ja olisivat vain iloisia, kun kuulisivat surkeasta elämästäni. Kyllä tämä on suurin elämääni vaikuttanut asia tähän mennessä. Välillä toivon, että olisin voinut valita jonkun sairauden kiusaamisen sijaan sillä se ehkä olisi ollut parempi kestää. En silti tietenkään halua vähätellä sairastuneiden tuskaa eli tämä on vaan oma ajatus silloin kun on vaikeaa. Viestin pituudesta huomaa, että onhan tämä valitettavan tuttu aihe.
En sääli vaan vihaan ja inhoan heitä ja tulen aina inhoamaan. Säälin sitten niitä kiusaamisen uhreja sitäkin enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala-asteella minua kiusasi eräs poika. Hän huoritteli minua, huoritteli äitiäni, puhui erilaisia rivouksia minusta ja keksi seksuaalisia juoruja (siis ala-aste ikäisestä tytöstä!). En vieläkään tiedä miksi hän otti juuri minut kohteekseen, ehkä siksi että äitini oli yksinhuoltaja mikä ei sillä pikkupaikkakunnalla ollut ihan tavallista. Se tuntui kamalalta, luulin että minussa on jotain likaista epänormaalia seksuaalista ja että siksi hän kiusaa minua. Eikä kukaan puolustanut minua, eivät edes kaverini, minulle vain naureskeltiin. Häpesin ja syyllistin itseäni. Toisaalta olin hänelle aivan suunnattoman raivoissani, varsinkin kun hän kehtasi häpäistä rakasta äitiäni joka antoi minulle paljon turvallisemman ja välittävämmän kodin ja paremman kasvatuksen kuin monessa muussa luokkani "oikeanlaisissa" isän ja äidin perheissä tehtiin.
Tämä poika myös puhui kaikenlaista muuta huolestuttavan seksuaalista, naisten raiskaamisesta jne. Nyt aikuisena oikein kauhistuttaa kun ajattelen millainen mies hänestä on mahtanut tulla. Miten kohtelee naisia, kun jo lapsena oli tuollainen. En tiedä missä hän on nyt ja mitä tekee, mutta en olisi yllättynyt jos saisin tietää hänellä olevan tuomioita seksuaalirikoksista. Pikemminkin pidän valitettavan todennäköisenä että hän on sellaiseen aikuisena syyllistynyt.
En todellakaan sääli häntä, säälin niitä naisia jotka tämän aikuistuneen naisvihaajan kanssa ovat joutuneet tekemisiin.
Ylä-asteella minua kiusanneita tyttöjä säälin enkä ajattele pahalla. Ilmeisesti heillä ei ole mennyt elämä ihan hyvin, ja silloin teininä heillä lienee itsellään ollut aika rankkaa, ei kovin välittävä koti ja liian aikaisin aikuisten asioihin ajautumista. Ei oikeuta kiusaamaan muita, mutta uskon että sillä purettiin omaa pahaa oloa. Minulla oli turvallinen nuoruus, heillä ei. En usko että heillä oli hyvä olla vaikka esittivät itsevarmaa.
En sääli, tekivät elämästäni helvettiä monta vuotta pilaten mahdollisuuden luoda normaaleja ihmissuhteita ja murskasivat itsentuntoni, joiden jälkiä vieläkin paikkaan. Toinen muutti onneksi pois paikkakunnalta ja lukee nähtävästi terveysalan tutkintoa, tosin lihonut paljon sitten kouluaikojen. Toinen taas opiskelee sosiaalialalla ja on ollut mukana kiusaamisen vastaisessa kampanjassa...miten voikaan olla noin tekopyhää? Mutta koska en halua pilata koko loppuelämääni heidän takiaan, voin vain toivoa elämän opettavan heille asioita vielä kantapään kautta.
Kalle, kouri pihalla haaroväliäni, en koskaan anna anteeksi.