Luotatko siihen, että elämä kantaa?

En, mutta luotan siihen, että nousen aina tuhkasta.

Olen noussut kun on ollut pakko. En nopeasti enkä helposti, mutta aa-kerhon neuvoa soveltaen yritän erottaa asiat, joihin voin vaikuttaa niistä jotka täytyy vain hyväksyä, ja sitten ja vaikuttaa niihin, mihin voi ja ajan mittaan hyväksyä ne, joille ei vaan voi mitään.

Toisin sanoen, kun lapseni sairastui, se sairaus oli vain hyväksyttävä osaksi meidän kaikkien loppuelämää. Se ei ollut kivaa eikä mikään hyväksyminen tehnyt siitä sellaista, mutta sen kanssa oppi elämään. Joihinkin asioihin saattoi vaikuttaakin: sairauden hoitoon, valita harrastuksia, koulutus ja ammatti, joissa sairaudesta huolimatta voi jollain lailla toteuttaa lapsen taipumuksia ja kiinnostuksen kohteita, jne. Näiden avulla elämästä sairauden kanssa tuli mukavampaa.

Saman tyyppisiä prosesseja käyty sitten muidenkin vastoinkäymisten kanssa.

Otin vauhtia ja loikkasin ilman varmaa tietoa alastulopaikasta. Onnistui, mutta kyllä täräytti. Nyt luotan itseeni ja elämään enemmän ja muistan taas, että oikeasti olen ihan yhtä vahva tyyppi kuin muutkin. Mutta kun tilanteet laittaa kertyessään ahtaalle, sitä alkaa vähitellen uskoa olevansa kestävyydeltään tyhjän maitopurkin luokkaa.

Mutta oikeasti kannattaa miettiä asioita niin, että elämään mahtuu rajallinen määrä asioita. Joidenkin loppuessa tulee tilaa uusille. Pelko vain käpertää ihmisen niin, että se tila kapenee. Mutta pelkoa voi käsitellä ja ottaa avartaakseen elämännäyttämönsä uudelleen. Askel kerrallaan. Jokainen päivä, jonka selviät suunnilleen järjissäsi, voi vakuuttaa sinut siitä, että kyllä tässä edelleen osataan lentää. Jos niin haluat. Moni vain on oppinut liittämään turvallisuudentunteen ahkeraan murehtimiseen. Siitäkin voi luopua, ja murehtimista voi suorittaa pätkätöinä.

En, ja vuosi vuodelta vahvemmin näin. Asioilla ei ole taipumus järjestyä vaan mennä koko ajan pahemmin päin helvettiä.

En luota että elämä kantaa. Uskon siihen että omilla toimilla ja valinnoilla on merkitystä ja että ennakointi kannattaa.

Kyllä luotan. Ihmisenä olen epätäydellinen. Siksi minun voimani riittävät vain tiettyyn rajaan asti. Olen huomannut, että siinä vaiheessa kun alkaa täysin luottamaän että elämä kantaa - sitten se vasta kantaakin. Kuuluu vain naks naks, kun palapeli alkaa loksahdella paikalleen.

N49

Uskon että Jeesus on se elämä, ja että Hän kantaa minut taivaaseen asti.

Tämä ei tarkoita, että omilla valinnoilla ei olisi merkitystä; minulla on moraalinen velvollisuus tehdä hyvää ja välttää tekemästä pahaa. Uskon, että elämä kantaa silloinkin, kun epäonnistun enkä tee viisaita ja oikeita valintoja, tai kun tapahtuu jotain pahaa valinnoistani riippumatta.

Elän ns. tässä päivässä, ja se sopii ihan hyvin elämä kantaa -uskoon mielestäni. Joskus olisi varmaan ihan hyvä tehdä pidemmänkin aikavälin suunnitelmia, mutta se ei sovi persoonaani kovin hyvin – se ei ole minulle luontaista.