Lue keskustelun säännöt.
Millaisia traumoja sinulla on entisistä suhteistasi?
24.10.2017 |
Joko pieniä tai isompia. Minulla tällainen: asuin yhdessä nuoruudenrakkauteni kanssa neljä vuotta. Muutin hänen vuokseen pois opiskelupaikkakunnaltani, ja yhdensuuntainen koulumatka olisi kestänyt reilusti yli tunnin, joten opiskeluni muuttuivat suurelta osin etäopinnoiksi (korkeakoulussa ja omalla alallani tämä oli mahdollista).
Asuimme hiljaisella seudulla, jossa minulla ei ollut kertakaikkiaan mitään tekemistä. En ole luonteeltani kovin sosiaalinen tai aloitteellinen, joten aloin nopeasti erakoitua. Lopulta muutaman vuoden jälkeen olin selvästi masentunut. Elämä pyöri tietokoneella, ja se kumppanikin oli kauan sitten lakannut kiinnostamasta.
Kun erosimme, muutin takaisin opiskelupaikkakunnalle keskelle kaupungin kuhinaa ja lähelle ystäviä. Mikä valtava muutos se olikaan! Muistan vieläkin sen hämmästyksen, kun tajusin miten onneton olin pitkään ollut, ja miten onnellinen saatoinkaan olla kun sain oman elämäni takaisin. Sillä tiellä olen edelleen. Seurauksena tästä kaikesta en ikinä, ikinä suostuisi enää muuttamaan minnekään maalle tai pikkukylään. Ymmärrän myös ystävien arvon. Olen parisuhteessa nykyään, ja joskus ihan epärationaalisesti pelkään että huomaamattani ajautuisin tässä suhteessa yhtä onnettomaksi kuin siinä edellisessä. Tosiasia vaan on, että edellisessä suhteessa pääasiallinen ongelma oli kodin sijainti ja oma eristäytymiseni maailmasta. En anna sen tapahtua enää.
Voisin myös kirjoitella pitkät pätkät erään toisen ex-kumppanin hygieniakäsityksistä, mutta ehkä tuo ensimmäinen tarina riittää :-D
Kommentit (10)
Mies halusi avioeron ja ei pystynyt sanomaan syytä. Hän kirjoitti kirjeen, jossa kertoi avioeron syyksi sen että en onnistunut laihdutuksessa. Olin kuitenkin koko yhdessäoloaikamme +-5 kg painossa ja painoindeksisi oli n. 25-27 eli en nyt mikään valas sentäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huono hygienia jätti traumat täälläkin. Enää KOSKAAN en suostuisi suutelemaan tupakoitsijaa, joka ei edes vaivaudu pesemään hampaitaan päivittäin.
Ap, kerro niistä hygieniakäsityksistä!
Vierailija kirjoitti:
Mä olin muutaman vuoden naimisissa patologisen mustasukkaisen ja kontrolloivan miehen kanssa. Viehättävät luonteenpiirteet paljastuivat vasta ajan myötä. Tuossa suhteessa opin mm. menemään varuillaanolomoodiin, jos kotona/jossain oli tarjolla alkoholia. Kesti kauan oppia siitä pois. Olen yli kymmenen vuotta myöhemmin edelleen täysin allerginen mustasukkaisuudelle ja kaikenlaisille tossutusyrityksille. Toiseen liittooni löysin sopivan kumppanin, joka on ollut ihmeen kärsivällinen defenssejäni kohtaan. Täytyykin käydä pussaamassa.
Kurja tarina. Tätä aihetta olen miettinyt, sillä nykyinen kumppanini on hieman mustasukkainen. Muuten aivan ihana, ja osaa myös vääntää vitsiä mustasukkaisuudestaan ja myös myöntää ettei siihen ole syytä ja hän on hupsu kun sellaisia tunteita tuntee. Joskus mietityttää voiko tuo kuitenkin pahentua... Vielä ei ole ollenkaan sillä tasolla että haittaisi, eli en ole oikeastaan huolissani. On vaan käväissyt mielessä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, kerro niistä hygieniakäsityksistä!
Oikeastaan olin alunperin ajatellutkin kertoa, mutta runosuoni lakkasi sykkimästä aloitusviestin loppupuolella :-) Mutta siis se meno oli ihan käsittämätöntä. Mies ei edes tainnut omistaa hammasharjaa kun tapasimme. Suihkussa kävi, mutta sen jälkeen päälle heitettiin vanhat likaiset vaatteet. Emme koskaan asuneet yhdessä, sillä en kestänyt tuota kovin kauaa, mutta jo lyhyt suhde riitti tekemään minusta hänelle "äidin". Taannuin muistuttelemaan asioista: olethan pessyt hampaasi tänään, voisiko pyykkejä pestä, tiskattaisiinko vaikka yhdessä niin että tiskipöydän pinnan edes näkisi jne. Tuli myös kiistoja siitä, onko ok kieltäytyä intiimistä kanssakäymisestä likaisen ihmisen kanssa.
Mies oli oikein kiva ja muilla tavoilla fiksu, korkeasti kouluttautunutkin, mutta jokin elämänhallinnan ongelma hänellä kyllä oli.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin muutaman vuoden naimisissa patologisen mustasukkaisen ja kontrolloivan miehen kanssa. Viehättävät luonteenpiirteet paljastuivat vasta ajan myötä. Tuossa suhteessa opin mm. menemään varuillaanolomoodiin, jos kotona/jossain oli tarjolla alkoholia. Kesti kauan oppia siitä pois. Olen yli kymmenen vuotta myöhemmin edelleen täysin allerginen mustasukkaisuudelle ja kaikenlaisille tossutusyrityksille. Toiseen liittooni löysin sopivan kumppanin, joka on ollut ihmeen kärsivällinen defenssejäni kohtaan. Täytyykin käydä pussaamassa.
Kurja tarina. Tätä aihetta olen miettinyt, sillä nykyinen kumppanini on hieman mustasukkainen. Muuten aivan ihana, ja osaa myös vääntää vitsiä mustasukkaisuudestaan ja myös myöntää ettei siihen ole syytä ja hän on hupsu kun sellaisia tunteita tuntee. Joskus mietityttää voiko tuo kuitenkin pahentua... Vielä ei ole ollenkaan sillä tasolla että haittaisi, eli en ole oikeastaan huolissani. On vaan käväissyt mielessä.
ap
No, mulla nyt ei ole kokemusta kuin tuosta yhdestä, mutta täällä oli joskus monikymmensivuinen ketju "mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivoitukset", josta löytyy satoja tarinoita, myös omani. Ex siis myös suuttui ja murjotti päivän nähtyään unen, jossa petin häntä. Se oli vielä kevyttä, ahdistavaksi kävi vasta myöhemmin, lopulta en saanut käydä viikonloppuna töissä tai yksin kaupassa. Olen kuitenkin onnekas, en ole koskaan joutunut kokemaan (fyysistä) väkivaltaa. Moni on.
Kuitenkin, jos tuollainen ajatus on käynyt mielessäsi, se ehkä vaivaa jollakin tasolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin muutaman vuoden naimisissa patologisen mustasukkaisen ja kontrolloivan miehen kanssa. Viehättävät luonteenpiirteet paljastuivat vasta ajan myötä. Tuossa suhteessa opin mm. menemään varuillaanolomoodiin, jos kotona/jossain oli tarjolla alkoholia. Kesti kauan oppia siitä pois. Olen yli kymmenen vuotta myöhemmin edelleen täysin allerginen mustasukkaisuudelle ja kaikenlaisille tossutusyrityksille. Toiseen liittooni löysin sopivan kumppanin, joka on ollut ihmeen kärsivällinen defenssejäni kohtaan. Täytyykin käydä pussaamassa.
Kurja tarina. Tätä aihetta olen miettinyt, sillä nykyinen kumppanini on hieman mustasukkainen. Muuten aivan ihana, ja osaa myös vääntää vitsiä mustasukkaisuudestaan ja myös myöntää ettei siihen ole syytä ja hän on hupsu kun sellaisia tunteita tuntee. Joskus mietityttää voiko tuo kuitenkin pahentua... Vielä ei ole ollenkaan sillä tasolla että haittaisi, eli en ole oikeastaan huolissani. On vaan käväissyt mielessä.
ap
No, mulla nyt ei ole kokemusta kuin tuosta yhdestä, mutta täällä oli joskus monikymmensivuinen ketju "mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivoitukset", josta löytyy satoja tarinoita, myös omani. Ex siis myös suuttui ja murjotti päivän nähtyään unen, jossa petin häntä. Se oli vielä kevyttä, ahdistavaksi kävi vasta myöhemmin, lopulta en saanut käydä viikonloppuna töissä tai yksin kaupassa. Olen kuitenkin onnekas, en ole koskaan joutunut kokemaan (fyysistä) väkivaltaa. Moni on.
Kuitenkin, jos tuollainen ajatus on käynyt mielessäsi, se ehkä vaivaa jollakin tasolla?
Vannoutuneena palstailijana olen kyllä lukenut ko. ketjua :-D Hirveitä tarinoita, todella. Ehkä siitäkin syystä olen vähän kohotellut kulmia mustasukkaisuuden osoituksille, mutta ne ovat oikeasti olleet ihan normaalin rajoissa. Eivät vaivaa minua, eikä minua haittaa jos pysyvät sillä tasolla kun ovat. Jokaisella meistä vanhat kokemukset tietysti vaikuttavat, ja jos minulla olisi huono kokemus mustasukkaisesta miehestä niin en varmaan haluaisi kokea pienintäkään mustasukkaisuutta enää. Minä itsehän en voisi enää edes keskustella esim. muuttamisesta kaupungin ulkopuolelle.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin muutaman vuoden naimisissa patologisen mustasukkaisen ja kontrolloivan miehen kanssa. Viehättävät luonteenpiirteet paljastuivat vasta ajan myötä. Tuossa suhteessa opin mm. menemään varuillaanolomoodiin, jos kotona/jossain oli tarjolla alkoholia. Kesti kauan oppia siitä pois. Olen yli kymmenen vuotta myöhemmin edelleen täysin allerginen mustasukkaisuudelle ja kaikenlaisille tossutusyrityksille. Toiseen liittooni löysin sopivan kumppanin, joka on ollut ihmeen kärsivällinen defenssejäni kohtaan. Täytyykin käydä pussaamassa.
Kurja tarina. Tätä aihetta olen miettinyt, sillä nykyinen kumppanini on hieman mustasukkainen. Muuten aivan ihana, ja osaa myös vääntää vitsiä mustasukkaisuudestaan ja myös myöntää ettei siihen ole syytä ja hän on hupsu kun sellaisia tunteita tuntee. Joskus mietityttää voiko tuo kuitenkin pahentua... Vielä ei ole ollenkaan sillä tasolla että haittaisi, eli en ole oikeastaan huolissani. On vaan käväissyt mielessä.
ap
No, mulla nyt ei ole kokemusta kuin tuosta yhdestä, mutta täällä oli joskus monikymmensivuinen ketju "mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivoitukset", josta löytyy satoja tarinoita, myös omani. Ex siis myös suuttui ja murjotti päivän nähtyään unen, jossa petin häntä. Se oli vielä kevyttä, ahdistavaksi kävi vasta myöhemmin, lopulta en saanut käydä viikonloppuna töissä tai yksin kaupassa. Olen kuitenkin onnekas, en ole koskaan joutunut kokemaan (fyysistä) väkivaltaa. Moni on.
Kuitenkin, jos tuollainen ajatus on käynyt mielessäsi, se ehkä vaivaa jollakin tasolla?Vannoutuneena palstailijana olen kyllä lukenut ko. ketjua :-D Hirveitä tarinoita, todella. Ehkä siitäkin syystä olen vähän kohotellut kulmia mustasukkaisuuden osoituksille, mutta ne ovat oikeasti olleet ihan normaalin rajoissa. Eivät vaivaa minua, eikä minua haittaa jos pysyvät sillä tasolla kun ovat. Jokaisella meistä vanhat kokemukset tietysti vaikuttavat, ja jos minulla olisi huono kokemus mustasukkaisesta miehestä niin en varmaan haluaisi kokea pienintäkään mustasukkaisuutta enää. Minä itsehän en voisi enää edes keskustella esim. muuttamisesta kaupungin ulkopuolelle.
ap
Eli, jos ajatellaan positiivisesti, huonot kokemukset ovat lisänneet itsetuntemusta, joten jatkossa välttyy toistamasta samoja virheitä (tosin sekään ei estä tekemästä ihan uusia). Oppia ikä kaikki. :)
Ollessani nuori ja kokematon tapailin itseäni vanhempaa miestä, joka kohteli minua välinpitämättömästi, vähätteli monin tavoin ja arvosteli epäsuorasti. Suhde perustui lähinnä molemminpuoliseen hyväksikäyttöön: hän hyötyi minusta seksuaalisesti, ja minä sain huomiota. Se ei ollut oikein tasapainoinen tai tasaveroinen suhde. Emme me tainneet edes tykätä toisistamme. Hänen tapansa kommunikoida oli epäselvä, vaikeaselkoinen ja ärsyttävä, ja häneltä tuli paljon ristiriitaisia viestejä. Pyristeltyäni hänestä irti olin vähän sekaisin ja jouduin käymään psykologin juttusilla.
Tuo tapailutyyppi otti minuun yhteyttä muutama päivä sitten, kyseli kuulumisia ja sanoi ikävöivänsä minua. Olen kuulemma hieno ihminen ja aivan ihana ja mitä kaikkea. Minua vitutti. Olen yrittänyt aktiivisesti unohtaa sen elämänvaiheen, ja nyt tuo tyyppi menneisyydestä viestittelee minulle jotain sentimentaalista soopaa, vieläpä entiseen ärsyttävään ja vaikeaselkoiseen tyyliinsä. Hän kirjoitti minulle mm. "Olet niin hieno ihminen. Et ollenkaan tylsä." Mitä vittua tuo edes tarkoittaa? Onko tuo muka kohteliaisuus?
Minua ärsytti jo yksinomaan sekin, että hän kyseli kuulumisiani. Kun olimme tekemisissä vuosia sitten, ei häntä selvästikään kiinnostanut mitä ajattelen asioista tai millainen olen oikeasti. Nyt hän kirjoitti minulle toivovansa, että minulla menee hyvin ja että olen onnellinen. Juu-u. Vituttaa, kun joku luulee tuntevansa minut, vaikkei oikeasti tunne. Hän ei tiedä minusta juuri mitään eikä hän tiedä mitä olen viime vuosina puuhaillut. Silti kehuu minua ja perustaa käsityksensä johonkin typerään haavekuvaan.
Vastasin hänelle, että koen tällaiset yhteydenotot ja kehut kiusallisina, koska olen parisuhteessa. En varsinaisesti edes ole, mutta sehän ei hänelle kuulu. Tuollaisille nahkiaismaisille takertujille pitää syöttää vähän pajunköyttä, jotta tajuavat vetäytyä. Parasta on myös, jos uskaltaa olla vähän ilkeä ja vittumainen ja liioittelee siinäkin. En pystynyt kuitenkaan olemaan hänelle ilkeä - totesin vain, että hän kohteli minua huonosti, hän ei ollut silloin kiinnostunut minusta itsestäni eikä hän ole nytkään kiinnostunut minusta sellaisena kuin minä olen vaan hän perustaa ihastumisensa kuvitelmiin. Kehotin häntä siirtymään eteenpäin ja pyysin, ettei hän ottaisi enää yhteyttä.
Joku kai sanoisi, että minä voitin, mutta minusta ei tunnu siltä. On ollut monta päivää ärtynyt ja vähän oksettava olo. Mieluiten pyyhkisin koko sen elämänvaiheen muististani pois tai tekisin sen kokonaan tekemättömäksi. Vituttaa, suututtaa ja oksettaa. Kuitenkin mielestäni hoidin tilanteen melko kypsästi.
Minun traumani on siis siinä, että sain ristiriitaisia viestejä ja välinpitämätöntä kohtelua.
Mä olin muutaman vuoden naimisissa patologisen mustasukkaisen ja kontrolloivan miehen kanssa. Viehättävät luonteenpiirteet paljastuivat vasta ajan myötä. Tuossa suhteessa opin mm. menemään varuillaanolomoodiin, jos kotona/jossain oli tarjolla alkoholia. Kesti kauan oppia siitä pois. Olen yli kymmenen vuotta myöhemmin edelleen täysin allerginen mustasukkaisuudelle ja kaikenlaisille tossutusyrityksille. Toiseen liittooni löysin sopivan kumppanin, joka on ollut ihmeen kärsivällinen defenssejäni kohtaan. Täytyykin käydä pussaamassa.