Lue keskustelun säännöt.
Miten lopettaa pattitilanne miehen aikuisen lapsen kanssa?
24.10.2017 |
Miehen 27-vuotias tytär asuu Saksassa ja taas, kun hän on tullut reiluksi viikoksi käymään, hän ei ole viettänyt täällä kotosalla aikaa ollenkaan. Välit minuun, isäänsä ja sisarpuoleen ovat nihkeät. Aloin seurustella mieheni kanssa, kun tämä tytär oli jo vuoden verran asunut pois kotoa erikoislukion takia, ja hänellä oli selvästikin jokin irtiottovaihe menossa, hän ei paljonkaan käynyt kotonaan ja aistin heti alussa tiettyä jännitettä isän ja tyttären välillä. Mieheni oli yksinhuoltaja ja mitä ilmeisimmin tytär kantoi/kantaa kaunaa mm. siitä, että mieheni jätti hänet mummille ja papalle hoitoon aika usein, kun nuorena miehenä kävi festareilla ja viikonloppureissuilla. Tytär nähdäkseni itsenäistyi hyvin varhain ja ymmärtääkseni oli jo about 11-12-vuotiaana usein öitä yksin kotona siten, että naapuri oli hätäapuna, jos jotain ongelmaa tulee. Miehellä oli myös aiemmin yksi epäonninen avoliitto, jossa kumppani ei hyväksynyt mieheni tytärtä yhtään ja tilanne oli kait aika hirveä välillä. Ongelma on, että mieheni tai tytär eivät kumpikaan puhu näistä vanhoista asioista keskenään tai mulle, rivien välistä on tihkunut tietoa.
Mun ja tytärpuolen välit ovat olleet viileän asialliset. Olen omasta mielestäni yrittänyt avoimin mielin antaa hänelle mahdollisuuden luoda minuun välit tai vaihtoehtoisesti olla luomatta, jos kokee niin paremmaksi. Olihan hän jo lähes täysi-ikäinen, kun minä ja hänen isänsä aloimme seurustella, en ole koskaan ollut minkään sortin "äitipuoli" hänelle. Mutta jotain kovaa kitkaa ilmassa on. Yritin monta vuotta saada jotain kontaktia häneen mutta ihan tuloksetta. Yritin sopia kahvilakäyntejä, shoppailureissuja jne mutta ei hän halua lähteä.
Mun ja mieheni lapsi, ja mieheni toka tytär siis, syntyi vanhemman tyttären ollessa 18, ja hän ei ole koskaan osoittanut mitään kiinnostusta siskoonsa. Otin sen kannan, että hänellä ei ole mitään velvollisuuttakaan olla kiinnostunut, aikuinen kun on. Olen kyllä yrittänyt luoda luontevia tilanteita, jos hänellä olisi kiinnostusta johonkin, mutta ei niin ei. 21-vuotiaasta lähtien hän on asunut Saksassa, ja kun hän sieltä tulee käymään, hän täyttää aikansa kaikella muulla mahdollisella kuin että viettäisi aikaa siskonsa (tai isänsä) kanssa.
Tämä on tietysti hänen oma valintansa, eikä häntä ole koskaan painostettu mihinkään. Ei ole pakko olla sukulaistensa kanssa tekemisissä, jos ei halua. Mutta minusta olisi edelleenkin mukava luoda häneen jonkinlainen kenties lämminkin suhde, saada hänen ja hänen isänsä välit hyviksi sekä saada normaali suhde siskosten välille. Mitään lastenhoitoapua en ole hänestä haluamassa, lapsemme täyttää kohta 10 ja meillä on paljon kaverikyläilypaikkoja, joissa lapsemme voi olla, jos minä ja mies vaikka menemme leffaan kahdestaan tms.
Mikähän tässä voisi toimia jään rikkojana? Emme minä tai mieheni hänen elämästään edes tiedä mitään. Tytär ei halua isäänsä ja minua edes FB-kavereikseen, ei soita isälleen koskaan, saati minulle tai siskolleen, tai lähetä Whatsapp-viestejä tai muuta normaalia viestintää. Jos hänelle soittaa, tuskin vastaa. Apissa vastaa lyhyesti, jos vastaa. Yhden kerran hän avautui ja puhui masennuksestaan, sit sulkeutui taas. Pelkään että jotain on vialla mutta en tiedä mitä. Ehkä asia ei minulle edes kuulu, mutta en kyllä usko, että hänkään haluaisi välien olevan tällaiset lähisukulaisiinsa. Miten pitäisi edetä, vai antaa vain olla? Tytär kumminkin asuu meidän luona aina kun käy Suomessa mutta nukkuu vielä kun me muut lähdemme töihin/kouluun, ja on lähtenyt omiin menoihinsa kun tullaan kotiin ja hän tulee sit kotiin 22-23 ja menee suorilta nukkumaan.
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistä miehesi puhumaan tai voit tietysti vaikka kirjoittaa hänelle kirjeen missä kerrot ajatuksistasi ja toiveistasi. Tytön (nyk naisen) ja miehesi välit ovat huonot, koska niitä ei ole. Miehesi on sössinyt vanhemmuutensa pahasti niin miten hänen tyttärellään voisi olla häneen jotenkin hyvät välit, kun miehesi ei ole niitä häneen luonut. Koskaan ei välien luominen ole lapsen vastuulla niin nytkin aloitteen pitää tulla mieheltäsi. Sinä voit tietysti yrittää omalta osaltasi ja siihen tuo kirje voisi sopia. Tyttären voi olla vaikea olla kanssanne, kun ei hän ole ikinä tottunut olemaan isänsä kanssa.
Minulla on samankaltaiset välit äitiini ja sisaruksiini. Lähtökohdat myös aika lailla samanlaiset. Olen asunut ulkomailla jo lähemmäs 20 vuotta.
Ainoat sukulaiset, joihin pidän mielelläni ja aktiivisesti yhteyttä ovat isovanhempani, joiden kanssa olen lapsuudesta asti viettänyt myös paljon aikaa. Suomen vierailuilla asumme heidän luonaan.
En oikein enää osaa ottaa kontaktia muihin perheenjäseniin, enkä satunnaisten kuulumisten vaihtamisien lisäksi kaipaa erityisemmin lähempää kanssakäyntiä heidän kanssaan.
Ei ihmissuhteita voi pakottaa, ja kirjoituksestasi saa sen kuvan että olet jo parhaasi yrittänyt eikä miehesi tytär halua välejänne lähentää. Toivottavasti hänellä kuitenkin on joku läheinen elämässään johon tukeutua, mutta ei sen välttämättä tule olla lähisukulainen, jos edellytyksiä ja/tai halua läheiseen suhteeseen heidän kanssaan ei ole.
Minun on esimerkiksi introverttina todella hankala luottaa ihmisiin ja jaksaa ihan päivittäistä kanssakäyntiä ei-niin-läheisten kanssa.
Ilmainen majoitus tuntuu kuitenkin kelpaavan, vaikkei isänsä seurasta piittaa. Minusta törkeää. Miehenä käskisin tuon tytön muualle majailemaan, jos ei yhtään aio viettää aikaa isänsä kanssa kahdestaan.
Tiedoksi vain että tilanne vpi olla tuollainen vaikka ei olisi vanhemmuuttaan sössinytkään. Oma 18v lapseni on samanlainen. Hän muutti 16.5 vuotiaana kotoa pois koska ei halunnut enää asua kanssani. Mitään muuta syytä hän ei antanut kuin sen että ei vain halua. syy oli, ja on edelleen kysyttäessä: En tiedä.
Sen jälkeen hän ei ole ollut yhteyksissä itse minuun päin, kuin muutaman kerran, ja vain siksi että on ollut jotain vailla. Hänet on huollettu vauvasta asti hyvin, mutta teini-iän kynnyksellä hänelle puhkesi ilmeisesti jokin mielenterveyshäiriö/persoonallisuushäiriö, joka alkoi oirehtimaan. LApsi syyttää minua kaikesta elämässään, vaikka olen aina ollut läsnä, en koskaan ole pahoinpidellyt, en käyttänyt päihteitä, en tunkenut hoitoon(itse kyllä tykkäsi olla kylässä mummulla). Olen aina kannustanut ja kuunnellut ja ollut tukena, enkä kenenkään lukuisan ammattilaisen, saati läheiseni suusta ole koskaan kuullut yhtään moitetta vanhemmuudestani. Sen sijaan lapsessani on kaikkien mielestä jotain hyvin erikoista.
Summasummarum, ei voi toisten elämästä määrätä, ja itse ap:n tielanteessa jättäisin tytön rauhaan. Jos hän on yhtään samanlainen kuin omani, niin hän tulee ITSE sitten luo kun tahtoo. Luultavastai ei tosin tahdo koskaan :(
En yhtään ihmettele jos miehesi ei "halua" puhua asiasta. Jos hänen lapsensa on samanlainen kuin minnun, niin ei edes ole mitään puhuttavaa. Ei ole tapahtunut mitään, lapsi eivain enää halua olla tekemisissä. Kyllähän tuollainen luonteenlaatu aiheuttaakin tyttärelle varmasti masennusta ja ahdistusta, mutta se ei ole teidän vikanne, olette kyllä yrittäneet olla hänelle läsnä. Enempään ei pysty kukaan muukaan.
Kuulostaa että ongelma on ensisijaisesti sinun miehesi ja hänen tyttärensä välinen ja sinä ja uusi lapsi sitten jatkoa ongelmalle. Jos teillä on nyt kolmistaan lämmin ydinperhe, niin ei varmaankaan ole vanhemmasta tyttärestä helppoa tai mukavaa solahtaa siihen arkeen ja saada muistutus mistä jäi itse paitsi lapsena (kertomasi mukaan, nämä jatkuvat isovanhemmilla olot jne.). Tämä oli eka ajatus, joka tuli heti mieleen.