Kenelle vain. Sydämen purkaus.

Siitä on nyt reilu puolivuotta kun kohtasimme. Alku oli ihanaa ja tunsin mitem pidät minusta.
Mutta viikko viikolta tunne muuttui. Pelkäsin. En tiennyt koskaan mitä aioit. Olit hyvä ja ihana ja olit torjuva ja unohtava. Olit ilkeä.
Sitten taas oma itsesi ihana ja välittävä. Mutta kylmyys oli tullut jäädäkseen. Epävarmuus.
Olinko minä liian toiveikas kiihkeä nopeasti etenevä? Itku tuli. Sydämeen sattui. Ja taas olit rakastettava vaikka suoraan sanoitkin emme koskaan rakasta toisiamme.
Olin siis ollut narrattava höpsö, hetken ilo, nyt rasite josta piti päästä irti hienotunteisesti.
Älä pelkää. Minä olen päättänyt unohtaa. Ja minä unohdan. Minä olen päättänyt etten kanna kaunaa koska osin olin osasyyllinen hurmokseen. Minä olen myös päättänyt että kun kohtaamme olen sinulle ystävä ja ihminen. Sellainen jonka voi nähtyään unohtaa ja jota ei tarvitse vältellä väärinymmärrysten takia.
Sydämessäni vihaan sinua, koska rakastin niin paljon.