Lue keskustelun säännöt.
Mä en ymmärrä "mielensä pahoittajia" ystäviä/sukulaisia
23.10.2017 |
Siis ymmärrän sellaisia ihmisiä, jotka pahoittavat mielensä jostain, siitä keskustellaan ja sitten yleensä asia on puitu ja sovittu, eikä siihen enää tarvi palata.
Mutta sitten on nämä toiset "mielensä pahoittajat", jotka eivät tietenkään ota asiaa puheeksi mitenkään, käyttäytyvät vaan oudosti, piilovittuilevat ja ovat kaikin puolin muutenkin ankeita. Ja jos heiltä kysyy mikä on, niin eivät edes suostu myöntämään mitään, päinvastoin saattavat jopa hermostua että kuinka edes joku kehtaa sellaista kysyä! Sitten kuitenkin selän takana marmatetaan kaikille kuinka tuokin nyt tuollai jne... Aargh! Tuntuu siltä että haluavat vaan pitää yllä pahaa mieltä vaikka väkisin, ja sitähän sitten riittää.
Ymmärtääkö joku mitä tarkoitan?
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, enkä sietänyt kyseistä käytöstä, ei kai tarvitsekaan.
Passiivis-aggressiivista käytöstä. Kenties mykkäkoululla tai muilla halutaan osoittaa loukkaantuminen mutta missään nimessä aihetta ei oteta esille. Sitten vähän ajan päästä, kun on mökötetty tarpeeksi niin voidaan ottaa yhteyttää niin kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan.
Mun anoppi on just tuollainen! Miten tuollaisen ihmisen kanssa voi tulla toimeen? Miten se kestää itse itseään?! Hän saattaa joskus pitää kuukausien (!) mykkäkouluja. Pitänyt siis myös omalle miehelleen, kun lapset olleet pieniä. Oikeasti mikä tekee ihmisestä tuollaisen? Ei ole mielestäni aivan tervettä touhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin. Et pysty muuttamaan tilannetta mitenkään paitsi menemällä heidän leikkiinsä mukaan eli harrastamalla selän takana puhumista ja piilovittuilua yhdessä heidän kanssaan. Helpommalla pääsee ja oma mielenterveys säilyy, kun unohtaa moiset sukulaiset ja on tekemisissä heidän kanssaan ainoastaan pakollisissa tilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, enkä sietänyt kyseistä käytöstä, ei kai tarvitsekaan.
Passiivis-aggressiivista käytöstä. Kenties mykkäkoululla tai muilla halutaan osoittaa loukkaantuminen mutta missään nimessä aihetta ei oteta esille. Sitten vähän ajan päästä, kun on mökötetty tarpeeksi niin voidaan ottaa yhteyttää niin kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan.
Mun anoppi on just tuollainen! Miten tuollaisen ihmisen kanssa voi tulla toimeen? Miten se kestää itse itseään?! Hän saattaa joskus pitää kuukausien (!) mykkäkouluja. Pitänyt siis myös omalle miehelleen, kun lapset olleet pieniä. Oikeasti mikä tekee ihmisestä tuollaisen? Ei ole mielestäni aivan tervettä touhua.
Ups sori tuplapostaus.. Tuota samalle tasolle alentumista välittäisin kyllä..
Enpä tiedä. .. asioilla on usein kaksi puolta . Itse olin ennen suhteessa joihinkin ihmisiin tuollainen. Oon itse aika herkkä lukemaan tilanteita ja odotin sitä muiltakin enkä tajunnut että joillekin kaikki pitää vääntää rautalangasta ja puhua suoraan.
No nykyään osaan puhua suoraan silloin kun täytyy, mutta tykkään kyllä enemmän ihmisistä jotka tajuaa asiat pienemmistä vihjeistä. Ja saan tykätä aivan kuten suorapuheiset saavat tykätä kaltaisistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas ymmärrän. Yleensä vika ei ole mielensä-pahoittaja
loukkaantujassa vaan henkilössä joka on antanut toiselle syytä olla mielensä pahoittaja.
Tiedän esm. yhden tapauksen jossa toinen on sanonut ja ollut aika vittumainen toista kohtaan. Tämä vittumainen henkilö ei tajua tehneensä väärin (tai ehkä tajuaa) muttei halua pyytää anteeksi koska onhan kaikilla mielipiteen oikeus.
Asiaan vaikuttaa myös ehkä tietynlainen kypsymättömyys ja tietynlainen empatiakyvyttömyys asettua toisen kenkiin. Kyllä mielensä pahoittajalla on oikeus tuolloin olla vittumainen jos toinen ihminen ei itse älyä. Ei se niinkään mene, että se ketä on loukattu pitäisi mennä anomaan ja pyytämään jotain "rauhanpiipun polttelua)
Vierailija kirjoitti:
Minä taas ymmärrän. Yleensä vika ei ole mielensä-pahoittaja
loukkaantujassa vaan henkilössä joka on antanut toiselle syytä olla mielensä pahoittaja.Tiedän esm. yhden tapauksen jossa toinen on sanonut ja ollut aika vittumainen toista kohtaan. Tämä vittumainen henkilö ei tajua tehneensä väärin (tai ehkä tajuaa) muttei halua pyytää anteeksi koska onhan kaikilla mielipiteen oikeus.
Asiaan vaikuttaa myös ehkä tietynlainen kypsymättömyys ja tietynlainen empatiakyvyttömyys asettua toisen kenkiin. Kyllä mielensä pahoittajalla on oikeus tuolloin olla vittumainen jos toinen ihminen ei itse älyä. Ei se niinkään mene, että se ketä on loukattu pitäisi mennä anomaan ja pyytämään jotain "rauhanpiipun polttelua)
Ehkä tässä puhutaan hieman eri asioista. Itse olen enemmänkin ujo ja mietin tarkkaan mitä sanon mutta erään henkilön kanssa oli aina tällaista peliä. En tiedä odottiko hän aina, että arvuuttelen mistä hän mikäkin kerta oli loukkaantunut, jotta voisin tulla häntä koipien välissä pyytämään anteeksi. Aluksi näin teinkin, kun olin itse järkyttynyt siitä, että olen mahdollisesti loukannut toista. Aika pian kuitenkin huomasin, että hänellä oli tapana "näyttää kaapin paikka muille" loukkaantumalla ja mököttämällä. En siis ollut ainut, jolle hän teki tätä. Joten aina todellakaan syy ole "loukkaajassa."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, enkä sietänyt kyseistä käytöstä, ei kai tarvitsekaan.
Passiivis-aggressiivista käytöstä. Kenties mykkäkoululla tai muilla halutaan osoittaa loukkaantuminen mutta missään nimessä aihetta ei oteta esille. Sitten vähän ajan päästä, kun on mökötetty tarpeeksi niin voidaan ottaa yhteyttää niin kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan.Mun anoppi on just tuollainen! Miten tuollaisen ihmisen kanssa voi tulla toimeen? Miten se kestää itse itseään?! Hän saattaa joskus pitää kuukausien (!) mykkäkouluja. Pitänyt siis myös omalle miehelleen, kun lapset olleet pieniä. Oikeasti mikä tekee ihmisestä tuollaisen? Ei ole mielestäni aivan tervettä touhua.
Tuskin kovinkaan helposti. Ei varmasti tule itsensäkään kanssa toimeen.
hiooyjiio kirjoitti:
Enpä tiedä. .. asioilla on usein kaksi puolta . Itse olin ennen suhteessa joihinkin ihmisiin tuollainen. Oon itse aika herkkä lukemaan tilanteita ja odotin sitä muiltakin enkä tajunnut että joillekin kaikki pitää vääntää rautalangasta ja puhua suoraan.
No nykyään osaan puhua suoraan silloin kun täytyy, mutta tykkään kyllä enemmän ihmisistä jotka tajuaa asiat pienemmistä vihjeistä. Ja saan tykätä aivan kuten suorapuheiset saavat tykätä kaltaisistaan.
Entäs sellaisissa tilanteissa, joissa ollaan vaan eri mieltä asioista? Vihjeillä ei ole mitään tekemistä asioiden kanssa. Jos joku yksi lause loukkaa niin paljon, että ei pystytä olemaan enää normaalisti tekemisissä sen jälkeen? Eihän sitä voi etukäteen mistään vihjeistä tietää. Ja kysymys kuitenkin ihan normaalista keskustelusta, ei mistään riitatilanteesta, ja puheenaihekin aivan normaali - yleensä, vaan ei tällä passiivis-aggressiivisella ihmisellä, joka päätti vaan muuttua oudoksi keskustelun jälkeen, ja onkin ollut sitä jo kesästä asti? Itse mietin asian niin, että jos aikuinen ihminen ei pääse hieman ylimitoitetusta vihantunteestaan yli, niin antaa olla? En kaipaa tuollaista ihme outoa draamaa elämääni. Toki säälin hieman tätä ihmistä, mutta jos nyt lähtisin tätä asiaa selvittelemään, niin kokemuksesta tiedän että asia muuttuisi vaan pahemmaksi, ja toisaalta kun tarpeeksi aikaa on mennyt ja tyyppi taas ok, niin eiköhän ajan kuluessa taas keksi jonkun aiheen josta suuttua ihan vastaavalla tavalla. Eli voin paljon paremmin ilman tuollaisia ihmisiä elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Passivis-agressiivinen käytös ja mykkäkoulut saattavat viitata persoonallisuushäiriöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas ymmärrän. Yleensä vika ei ole mielensä-pahoittaja
loukkaantujassa vaan henkilössä joka on antanut toiselle syytä olla mielensä pahoittaja.Tiedän esm. yhden tapauksen jossa toinen on sanonut ja ollut aika vittumainen toista kohtaan. Tämä vittumainen henkilö ei tajua tehneensä väärin (tai ehkä tajuaa) muttei halua pyytää anteeksi koska onhan kaikilla mielipiteen oikeus.
Asiaan vaikuttaa myös ehkä tietynlainen kypsymättömyys ja tietynlainen empatiakyvyttömyys asettua toisen kenkiin. Kyllä mielensä pahoittajalla on oikeus tuolloin olla vittumainen jos toinen ihminen ei itse älyä. Ei se niinkään mene, että se ketä on loukattu pitäisi mennä anomaan ja pyytämään jotain "rauhanpiipun polttelua)
Ehkä tässä puhutaan hieman eri asioista. Itse olen enemmänkin ujo ja mietin tarkkaan mitä sanon mutta erään henkilön kanssa oli aina tällaista peliä. En tiedä odottiko hän aina, että arvuuttelen mistä hän mikäkin kerta oli loukkaantunut, jotta voisin tulla häntä koipien välissä pyytämään anteeksi. Aluksi näin teinkin, kun olin itse järkyttynyt siitä, että olen mahdollisesti loukannut toista. Aika pian kuitenkin huomasin, että hänellä oli tapana "näyttää kaapin paikka muille" loukkaantumalla ja mököttämällä. En siis ollut ainut, jolle hän teki tätä. Joten aina todellakaan syy ole "loukkaajassa."
Niin ja nämä loukkaantumiset saattoivat olla esim. sen tyyppisiä, jos hänelle sanoi "hyvää huomenta." Hän saattoi kääntää sen niin, että ilkeilin hänelle, koska hänellä ei ollut hyvä huomen, toisin kuin itselläni kesälomalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä, kun ei ole tuollaista lähipiirissä. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas ymmärrän. Yleensä vika ei ole mielensä-pahoittaja
loukkaantujassa vaan henkilössä joka on antanut toiselle syytä olla mielensä pahoittaja.Tiedän esm. yhden tapauksen jossa toinen on sanonut ja ollut aika vittumainen toista kohtaan. Tämä vittumainen henkilö ei tajua tehneensä väärin (tai ehkä tajuaa) muttei halua pyytää anteeksi koska onhan kaikilla mielipiteen oikeus.
Asiaan vaikuttaa myös ehkä tietynlainen kypsymättömyys ja tietynlainen empatiakyvyttömyys asettua toisen kenkiin. Kyllä mielensä pahoittajalla on oikeus tuolloin olla vittumainen jos toinen ihminen ei itse älyä. Ei se niinkään mene, että se ketä on loukattu pitäisi mennä anomaan ja pyytämään jotain "rauhanpiipun polttelua)
Ehkä tässä puhutaan hieman eri asioista. Itse olen enemmänkin ujo ja mietin tarkkaan mitä sanon mutta erään henkilön kanssa oli aina tällaista peliä. En tiedä odottiko hän aina, että arvuuttelen mistä hän mikäkin kerta oli loukkaantunut, jotta voisin tulla häntä koipien välissä pyytämään anteeksi. Aluksi näin teinkin, kun olin itse järkyttynyt siitä, että olen mahdollisesti loukannut toista. Aika pian kuitenkin huomasin, että hänellä oli tapana "näyttää kaapin paikka muille" loukkaantumalla ja mököttämällä. En siis ollut ainut, jolle hän teki tätä. Joten aina todellakaan syy ole "loukkaajassa."
Niin ja nämä loukkaantumiset saattoivat olla esim. sen tyyppisiä, jos hänelle sanoi "hyvää huomenta." Hän saattoi kääntää sen niin, että ilkeilin hänelle, koska hänellä ei ollut hyvä huomen, toisin kuin itselläni kesälomalla.
Aargh!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kun nämä mielensä pahoittajat haluaisivat ajaa kaikki ihmiset pois ympäriltään. He ovat niin täynnä vihaa. Sitä mietin vaan, et miten jostain tulee tuollainen? Onko opittu tapa, luonnevika vai mitä? Joku trauma taustalla? Voiko tuollaisesta parantua? Onko joku joskus parantunut, ja jos on, niin mitä siihen on vaadittu?
Ennen ajattelin, että jos ei ole kasvaessaan voinut ilmaista tunteitaan vapaasti, niin alkaa kaikenlaiset pelaamiset, joilla yritetään saada kadonnutta omanarvontunnetta kasvamaan.
Mutta sitten sain lapsen, joka ihan pienestä pitäen on taistellut tunnemyrskynsä yksin, eikä huolinut lohdutusta. Näki, että toisen läsnäolo vain haittasi kaikkinielevän tunteen haltuunottoa samoin kuin joku käpertyy kivusta eikä sitä todellakaan pidellä silloin kädestä. Voitte arvata miten riittämättömäksi siinä äiti kokee itsensä, kun toinen on vielä vauva eikä huoli hädässään toisia. Yhä edelleen hämmästyn, että tuo kuitenkin vaikuttaa pikkukoululaisena muuten pojaksi hyvinkin tunteikkaalta ja viestii niitä aika hyvin. Mutta taas kun tulee tiukka paikka, niin jätkä löytyy naama sohvasta ja kaikki on ihan hyvin. En edelleenkään pysty sanomaan, onko se supermurheissaan vai tulossa kipeäksi, koska pakoreaktio on molemmissa sama.
Pojan isä on perusteellisen passiivis-aggressiivinen, vaikka salakavalasti, koska päällisin puolin on hyvinkin kiva ja helppo, mutta toimii sitten ihan oman päänsä mukaan julkisivun takana, jos on salaa jyrkästi erimieltä. Pikkupoikana oli toisaalta ollut avoimemmin omapäinen, ja ilmoittanut mummolle että antakoon selkään jos tarttee mutta hän menee nyt silti leikkipuistoon isompien perässä.
Eli veikkaan että jotain temperamenttipiirteitä tuohon aapeen kuvaukseen liittyisi myös. Mutta onhan sitä kasvuympäristöjä, joissa tiettyjen yksilöiden tunteet eivät muita kiinnosta jos ei ole ihan pakko. Niin sitten opetellaan kampeamaan arki radaltaan ja saadaan siitä kyvystä tyydytystä. Surullistahan se on.
Toki toiset luonteeltaan taipuvaisempia pitämään mykkäkoulua. Mutta henkistä väkivaltaahan se on, jota ei pidemmän päälle tarvitse kyllä hyväksyä. On syytä opettaa lapselle muita keinoja käsitellä esim vihan tunteita, ja opettaa myös luottamaan muihin ihmisiin ja puhumaan pahasta olostaan, jos se ei tule luonnostaan. Ihan samalla tavalla kuin jonkun lyhytpinnaisen on syytä opetella itsehillintää jne.
Ymmärrän, enkä sietänyt kyseistä käytöstä, ei kai tarvitsekaan.
Passiivis-aggressiivista käytöstä. Kenties mykkäkoululla tai muilla halutaan osoittaa loukkaantuminen mutta missään nimessä aihetta ei oteta esille. Sitten vähän ajan päästä, kun on mökötetty tarpeeksi niin voidaan ottaa yhteyttää niin kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan.