Kävin Itiksessä ja huomasin taas, kuinka huonotapaisia ihmiset ovat. Miten on niin vaikeaa tehdä kulkemisesta sujuvaa?

Kävelen oikeassa reunassa, päälleni kävelee useita ihmisiä. Siirrän ostoskassiani eteeni, että he mahtuisivat paremmin kulkemaan siinä reunassa, jossa minun tulisi saada kulkea ilman, että joudun jatkuvasti siirtämään kassiani vain siksi, että ihmiset eivät tajua kävellä oikeassa reunassa, jolloin yhteentörmäyksiltä ja ahtaudelta vältyttäisiin.

Kyllästyessäni kassin kanssa pelaamiseen päätän, että en enää väistä minua päin käveleviä. Kassini osuu lähes joka toiseen päällekävelijään. Ihme, että kotiin tullessa ostokseni ovat vielä ehjiä.

No, tämä seuraava kertomukseni ei liity kulkemisen sujuvuuteen, vaan siihen, miten vaateliikkeiden innokkaat moikkailijat valikoivat ne asiakkaat, joita moikataan ja joille ollaan avuliaita.
Menin erääseen myymälään, jossa huomasin heti takin, joka vei huomioni. Myyjä viikkaili vaatteita, mutta ei moikannut. Yleensähän myyjät moikkaavat asiakasta kun hän tulee sisään, ei päinvastoin.

Kun sisään asteli keski-ikäinen, hieman nuhjuisiin vaatteisiin pukeutuva ja ehkä hieman viinaan menevä nainen, häntä myyjä moikkasi iloisesti, joten luulin, että nyt tuo myyjä sitten ilmeisesti huomasi minut ja moikkasi minua. Katsoin, että aijaa, ei se moikannutkaan minulle, vaan tälle keski-ikäiselle. Katselin pitkään itselleni sopivaa vaatetta, mutta en löytänyt sopivaa kokoa. Kävin tuolta kyseiseltä myyjältä kysymässä, olisiko vaatetta kaipaamassani koossa, mutta tuo myyjä sanoi, että ei ole, kaikki koot ovat esillä. Ei pahoitellut, vaikka yleensä se kuuluu tapoihin. Oloni oli todella tyrmistynyt. Häneltä ei herunut hymyäkään minulle, vaikka kyseli muilta iloisesti, kuinka voisi auttaa ja kehuskeli muille, kuinka hieno juuri se vaatekappale on, joka asiakkaan kädessä oli.

No, en siitä sen enempää numeroa tehnyt ja lähdin.

Eipä aikaakaan kun taas sai varoa päälle käveleviä ihmisiä. Mikä siinä on niin vaikeaa ottaa muut ihmiset huomioon? Itse jatkuvasti ihmisten ilmoilla otan muut huomioon, väistyn jos olen tiellä, vaikka kukaan ei edes huomauttaisi. Tarkkailen koko ajan ympäristöäni, jotta ihmisten kulkeminen olisi sujuvaa.

Jostain syystä minulle tuli sellainen olo, että haluan mahdollisimman nopeasti takaisin kotiin.

Metroasemalla mummo pakkautui penkin reunalle, jolla itse istuin, vaikka toisella puolen penkkiä olisi ollut reilusti tilaa. Mikä ihme ihmisiä vaivaa? Tuntuu, että käytöstavat ovat täysin unohtuneet. Toisaalta ymmärrän, että mummo ehkä oli vain vanhuudenhöperö, mutta ei tuo tilanne mitenkään nostanut senhetkistä fiilistäni. :D Siirryin sitten kauemmaksi tästä mummosta, kun ei se mielestäni olisi ollut kuitenkaan sopivaa, että minä istuisin tuntemattoman mummon vieressä aivan liki...

Nyt kuitenkin olen turvallisesti kotona ja luulenpa, että istun koko loppuillan tietokoneella. Ihmisten huonotapaisuus on setään siedettävämpää av-palstalla kuin live-elämässä.

xD

P.S. En todellakaan sano, että KAIKKI ihmiset olisivat huonotapaisia, mutta suurin osa valitettavasti on. Mutta silloin kun vastaan tulee joku, jolla on käytöstavat hallussa, olo on aivan mahtava sellaisen jälkeen. Pieni huomaavainen ele, hymy, sanat kiitos, anteeksi tai ole hyvä, niin muuta ei tarvita olon kohentumiseen ja elämänhalun kasvamiseen.

UGH, olen puhunut, niin kuin suuri ajattelija (tai joku filosofi) Jere Karalahtikin sanoisi.