Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen synnyttänyt. Voinko silti pitää itseäni velana?
19.10.2017 |
Tulin nuoruuden tyhmyyttäni vahingossa raskaaksi 17-vuotiaana. Pidin ja synnytin lapsen, ja yritin vieläpä elää kunnollista lapsiarkea sen kanssa yli 2 vuotta. Ei onnistunut, ja tuo oli elämäni kamalinta aikaa. Vasta tuon jälkeen tajusin, etten halua lapsia enää ikinä ja opin kunnolla arvostamaan hiljaisuutta, vapautta ja omaa aikaa.
Voinko siis pitää itseäni velana? Inhoan lapsia, äitejä ja kaikkea äitiyyteen ja lapsiin liittyvää. En aio raskautua enää ikinä, ja olen jonossa kohdunpoistoon. En myöksään ole koskaan kokenut itseäni äidiksi.
Kommentit (12)
Voit pitää itseäsi velana mielestäni.
Aika aikaisin kyllä luovutit, mä en alkanut nauttia lapsesta kuin jostain 6v. lähtien. Nelivuotias oli jo aika ok. Ei se pikkulapsiaika todellakaan mukavaa ole aina muillakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mihin sä sen lapsen sitten laitoit, kun päätit luovuttaa äitiytesi suhteen?
Lapsi on isänsä ja tämän vaimon luona (ja pitää häntä äitinään).
Vierailija kirjoitti:
Voit pitää itseäsi velana mielestäni.
Aika aikaisin kyllä luovutit, mä en alkanut nauttia lapsesta kuin jostain 6v. lähtien. Nelivuotias oli jo aika ok. Ei se pikkulapsiaika todellakaan mukavaa ole aina muillakaan.
No ei kai se mitään luovuttamista ole, jos ei yksinkertaisesti halua lasta tai koe tätä omakseen? Lapsi kyllä aistii sen että on ei-haluttu ja se on pidemmän päälle lapsen kehitykselle j mielenterveydelle todella haitallista ja pahimmillaan traumatisoivaa.
Lapsi ei selvästikään koskaan viihtynyt seurassani enkä minä hänen, ja molemmat olimme tyytyväisiä kun saimme olla erillämme. Miksi sitä pilata oma ja toisen mielenterveys väkisin? Varsinkin kun lapsella on oma isä ja uusi äiti ja heidän tarjoama lämmin ja turvallinen koti, jossa viihtyy, eikä siis joutunut mihinkään laitokseen.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Voit pitää itseäsi velana mielestäni.
Aika aikaisin kyllä luovutit, mä en alkanut nauttia lapsesta kuin jostain 6v. lähtien. Nelivuotias oli jo aika ok. Ei se pikkulapsiaika todellakaan mukavaa ole aina muillakaan.
Kuusi vuotta on aika pitkä aika elämästä. Jos suomalaisen naisen eliniänodote on 83 vuotta ja siitä noi neljästä ensimmäisestä elinvuodesta ei muista mitään, ja loppupäästäkin todennäköisesti saman verran jää hämärään, jäljelle jää noin 75 vuotta. Siitä kuusi vuotta elelee lapsen kanssa josta ei pidä ja joka tuottaa työtä. Eli noin kahdeksan prosenttia elämästä. Aikamoista riskipeliä, ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit pitää itseäsi velana mielestäni.
Aika aikaisin kyllä luovutit, mä en alkanut nauttia lapsesta kuin jostain 6v. lähtien. Nelivuotias oli jo aika ok. Ei se pikkulapsiaika todellakaan mukavaa ole aina muillakaan.No ei kai se mitään luovuttamista ole, jos ei yksinkertaisesti halua lasta tai koe tätä omakseen? Lapsi kyllä aistii sen että on ei-haluttu ja se on pidemmän päälle lapsen kehitykselle j mielenterveydelle todella haitallista ja pahimmillaan traumatisoivaa.
Lapsi ei selvästikään koskaan viihtynyt seurassani enkä minä hänen, ja molemmat olimme tyytyväisiä kun saimme olla erillämme. Miksi sitä pilata oma ja toisen mielenterveys väkisin? Varsinkin kun lapsella on oma isä ja uusi äiti ja heidän tarjoama lämmin ja turvallinen koti, jossa viihtyy, eikä siis joutunut mihinkään laitokseen.
-AP
Toisenlaisissa olosuhteissa ehkä olisit yrittänyt enemmän alkaa nauttimaan - jos olisit tiennyt, ettei lapselle ole mitään muuta hyvää paikkaa. Vai mitä luulet itse? Mitä, jos lapsesi isä ja vaimo olisivat kuolleet yhtäkkiä kolarissa juuri kun aioit antaa lapsen kokonaan heidän kasvatettavaksi, mitä olisit tehnyt? En syyllistä, oikeasti kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit pitää itseäsi velana mielestäni.
Aika aikaisin kyllä luovutit, mä en alkanut nauttia lapsesta kuin jostain 6v. lähtien. Nelivuotias oli jo aika ok. Ei se pikkulapsiaika todellakaan mukavaa ole aina muillakaan.No ei kai se mitään luovuttamista ole, jos ei yksinkertaisesti halua lasta tai koe tätä omakseen? Lapsi kyllä aistii sen että on ei-haluttu ja se on pidemmän päälle lapsen kehitykselle j mielenterveydelle todella haitallista ja pahimmillaan traumatisoivaa.
Lapsi ei selvästikään koskaan viihtynyt seurassani enkä minä hänen, ja molemmat olimme tyytyväisiä kun saimme olla erillämme. Miksi sitä pilata oma ja toisen mielenterveys väkisin? Varsinkin kun lapsella on oma isä ja uusi äiti ja heidän tarjoama lämmin ja turvallinen koti, jossa viihtyy, eikä siis joutunut mihinkään laitokseen.
-AP
Aloituksessahan sanoit, että yritit elää sen kanssa lapsiperhearkea. Kyllä mä sanoisin, että luovutit - yritit, ei mennyt hyvin, luovutit eli lakkasit yrittämästä jotain, mikä ei onnistunut. Luovuttaminenhan ei ole läheskään aina huono ratkaisu. -2
En tiiä onko vähän ot, mutta tuskinpa lapset kovin monesti laitokseen joutuvat? Olen käsityksessä, että laitoksessa voi asua esim
mt-ongelmainen lapsi. Useimmat kaiketi sijoitetaan perheisiin jos ei voi asua vanhempiensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun kannattaisi vihata myös itseäsi. Siihen olisi monta syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit pitää itseäsi velana mielestäni.
Aika aikaisin kyllä luovutit, mä en alkanut nauttia lapsesta kuin jostain 6v. lähtien. Nelivuotias oli jo aika ok. Ei se pikkulapsiaika todellakaan mukavaa ole aina muillakaan.No ei kai se mitään luovuttamista ole, jos ei yksinkertaisesti halua lasta tai koe tätä omakseen? Lapsi kyllä aistii sen että on ei-haluttu ja se on pidemmän päälle lapsen kehitykselle j mielenterveydelle todella haitallista ja pahimmillaan traumatisoivaa.
Lapsi ei selvästikään koskaan viihtynyt seurassani enkä minä hänen, ja molemmat olimme tyytyväisiä kun saimme olla erillämme. Miksi sitä pilata oma ja toisen mielenterveys väkisin? Varsinkin kun lapsella on oma isä ja uusi äiti ja heidän tarjoama lämmin ja turvallinen koti, jossa viihtyy, eikä siis joutunut mihinkään laitokseen.
-AP
Aloituksessahan sanoit, että yritit elää sen kanssa lapsiperhearkea. Kyllä mä sanoisin, että luovutit - yritit, ei mennyt hyvin, luovutit eli lakkasit yrittämästä jotain, mikä ei onnistunut. Luovuttaminenhan ei ole läheskään aina huono ratkaisu. -2
Yritin, koska se oli ”pakko”, kaikki ympärilläni painostivat siihen. Koska kyllähän se oma lapsi täytyy pitää ja kasvattaa, vaikka hampaita purren. Ja alaikäiset/nuoret ylipäätään ovat painostukselle alttiita.
Kyllä se arki meni ns. ihan hyvin. Lapsi oli helppo. Ei sairastellut eikä paljoa itkenyt. Lapsen isä oli tukena ja itse toivuin hyvin raskaudesta. Mitään dramaattista kuten synnytyksenjälkeinen masennus tai autistinen koliikkivauva ei ollut kuvioissa.
Kaikki eivät vain mielestäni sovi äidiksi, eikä sellaiseen saa pakottaa ketään. En myöskään pidä sitä luovuttamisena, jos asian tiedostaa. olen onnellinen että tiedostin sen ajoissa, enkä hampaat irvessä ja ”luovuttamisen” pelossa jatkanut hommaa, mikä ei yksinkertaisesti tuntunut omalta. Ei muuten, mutta sellaisessa menee aika nopeasti säpäleiksi niin oma kuin viattoman ihmisen alunkin mielenterveys.
Ihan liikaa on naisia jotka väkisin ovat lastensa kanssa, hermoilevat ja huutavat heille, ehkä lyövätkin. Lapsista tulee ahdistuneita ja sairaita. En halunnut olla yksi näistä naisista...
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinun kannattaisi vihata myös itseäsi. Siihen olisi monta syytä.
Johan pomppas.
Enemmän vihaisin itseäni, jos olisin onnistunut traumatisoimaan viattoman lapsen ja aiheuttamaan hänelle pahimmillaan läpi elämän kestäviä ongelmia. Niin tekee valitettavan moni ihminen maailmassa, ja tulokset ovat surullista katsottavaa.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit pitää itseäsi velana mielestäni.
Aika aikaisin kyllä luovutit, mä en alkanut nauttia lapsesta kuin jostain 6v. lähtien. Nelivuotias oli jo aika ok. Ei se pikkulapsiaika todellakaan mukavaa ole aina muillakaan.No ei kai se mitään luovuttamista ole, jos ei yksinkertaisesti halua lasta tai koe tätä omakseen? Lapsi kyllä aistii sen että on ei-haluttu ja se on pidemmän päälle lapsen kehitykselle j mielenterveydelle todella haitallista ja pahimmillaan traumatisoivaa.
Lapsi ei selvästikään koskaan viihtynyt seurassani enkä minä hänen, ja molemmat olimme tyytyväisiä kun saimme olla erillämme. Miksi sitä pilata oma ja toisen mielenterveys väkisin? Varsinkin kun lapsella on oma isä ja uusi äiti ja heidän tarjoama lämmin ja turvallinen koti, jossa viihtyy, eikä siis joutunut mihinkään laitokseen.
-AP
Aloituksessahan sanoit, että yritit elää sen kanssa lapsiperhearkea. Kyllä mä sanoisin, että luovutit - yritit, ei mennyt hyvin, luovutit eli lakkasit yrittämästä jotain, mikä ei onnistunut. Luovuttaminenhan ei ole läheskään aina huono ratkaisu. -2
Yritin, koska se oli ”pakko”, kaikki ympärilläni painostivat siihen. Koska kyllähän se oma lapsi täytyy pitää ja kasvattaa, vaikka hampaita purren. Ja alaikäiset/nuoret ylipäätään ovat painostukselle alttiita.
Kyllä se arki meni ns. ihan hyvin. Lapsi oli helppo. Ei sairastellut eikä paljoa itkenyt. Lapsen isä oli tukena ja itse toivuin hyvin raskaudesta. Mitään dramaattista kuten synnytyksenjälkeinen masennus tai autistinen koliikkivauva ei ollut kuvioissa.
Kaikki eivät vain mielestäni sovi äidiksi, eikä sellaiseen saa pakottaa ketään. En myöskään pidä sitä luovuttamisena, jos asian tiedostaa. olen onnellinen että tiedostin sen ajoissa, enkä hampaat irvessä ja ”luovuttamisen” pelossa jatkanut hommaa, mikä ei yksinkertaisesti tuntunut omalta. Ei muuten, mutta sellaisessa menee aika nopeasti säpäleiksi niin oma kuin viattoman ihmisen alunkin mielenterveys.
Ihan liikaa on naisia jotka väkisin ovat lastensa kanssa, hermoilevat ja huutavat heille, ehkä lyövätkin. Lapsista tulee ahdistuneita ja sairaita. En halunnut olla yksi näistä naisista...
-AP
Rakastatko omaa lastasi?
Alue: Aihe vapaa
Mihin sä sen lapsen sitten laitoit, kun päätit luovuttaa äitiytesi suhteen?