Systemaattisesti kiusattu.

Tuntuu, että voimat on loppu.

Koin erittäin raskaan avioeron viisi vuotta sitten. Suhteessa meni kaikki molemmin puolin pieleen. Suhteessa oli miehen puolelta paljon henkistä alistamista minua kohtaan, myöhemmin myös väkivaltaa. Myös miehen perhe piti minua arvottomana ja ainoastaan lapsentekovälineenä miehelleni. Lapsia meille ei kuitenkaan jatkuvasta painostuksesta huolimatta tullut. Olisi pitänyt erota jo aiemmin, en uskaltanut. No, omat virheeni tein siinä, kun petin miestäni silloisen koulukaverin kanssa. Luulin, että olin rakastunut häneen, mutta todellisuudessa pidin vain siitä tunteesta, kun joku välitti minusta ja oli kiinnostunut minusta. Tunnustin miehelleni suhteen ja erohan siinä tuli.

Pettämistä kadun ja sitä, että hoidin tilanteen huonosti. Eroa en kadu. Mies ja miehen perhe kuitenkin päätti kostaa minulle. Minusta alettiin levittämään todella ikäviä juoruja kuinka olen alkoholisti, huumeidenkäyttäjä, myyn itseäni, minulla on hiv sekä minulla on valtavat mielenterveysongelmat. Mikään näistä ei ole totta. Myös perhettäni painostettiin laittamaan minut pakkohoitoon. Minua syytettiin ihan kaikesta mitä ikinä saattoi keksiä. Suhteemme seksielämä ja minun kyvyttömyydellä retosteltiin pitkin kyliä. Mieheni näyttäytyi kärsivänä marttyyrinä. Ihmiset ympärilläni alkoivat katkoa välejänsä minuun. Itse oli aivan liian rikki puolustaakseni itseäni muille kuin omalle perheelleni.

Nyt tilanne on se, että olen prosessoinut eron ja oman syyllisyyteni ja valmis jatkamaan omaa eläämääni eteenpäin. Miehellänikin on jo uusi puoliso eikä minulla ole muuta kuin hyviä ajatuksia sinne päin.

Ongelma onkin nyt tämä ex-mieheni perhe, joka vieläkin jaksaa jatkaa minun mustamaalaamistani. Olen kovin yksinäinen, sillä aina joku on kuullut minusta jotakin. Minun on helppo tutustua ja kaverustua uusiin ihmisiin, mutta aina heti kun tulee puhetta aiemmasta elämästä he saavat kuulla nämä juorut joltain, pienessä kaupungissa on aina joku joka tuntee mieheni perheen. Puskaradio siis kulkee.

Minua aletaan selkeästi välttelemään ja ole kuin ilmaa heille. He suunnittelevat menoja keskenään eikä minua oteta mihinkään mukaan. Olen täysin ulkopuolinen ja näkymätön. Tämä on erityisen rankkaa erityisesti työelämässä. Olen äärimmäisen yksinäinen ja tunnen itseni arvottomaksi.

En tiedä mitä tehdä, pitääkö minun muuttaa pois tästä kaupungista? Miten saisin jatkaa elämääni eteenpäin ja olla onnellinen. Olen alkanut eristäytymään ja uusien ihmissuhteiden luominen pelottaa. En oikein osaa enää olla missään mitenkään. Pelkään, että masennun täysin, vaikka tiedän että en ansaitse tällaista. Minullakin pitäisi olla mahdollisuus uuteen alkuun ja parempaan elämään. Se vain tuntuu mahdottomalta. En vain tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Töissä on paha olla lähes koko ajan ja itku tulee melkein joka päivä autoillessa kotiin. Taas yksi päivä takana, kun olin täysin arvoton, halveksuttu ja näkymätön muille.

Olen ihan loppu.