Lue keskustelun säännöt.
Kyllästyttekö te ystäviinne?
18.10.2017 |
Minkälaisessa tilanteessa alkaa ystävien naama kyllästyttää ja haluatte pitää vähän välimatkaa?
Kommentit (17)
Siinä vaiheessa kun huomasin että ns "ystävä" ei ottanut viikkoihin mitään yhteyttä, niin päätin että antaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietyt tavat alkaa kyllästyttää/ärsyttää, silloin on syytä pitää vähän välimatkaa. Vähän kuin vastaaja nro 1.
Minulla on (oli?, nyt ei olla vähään aikaan oltu yhteydessä) ystävä, jolla oli tapana raportoida vatsan toiminnastaan. OIKEASTI. Eikä olla mitään ihan mummoja vielä, mutta jotenkin joka kerta täytyi kertoa kuinka vatsa ei ole toiminut, tai kuinka kesti ennenkuin se toimi tms.
Samaisella ystävällä oli tapana myöhästellä jatkuvasti. OK, jokainen saattaa joskus myöhästyä, mutta kun on itse aina se odottava osapuoli, alkaa se ärsyttää. Ja tähänkin syy oli usein joku aivan triviaali: piti hakea aamupalaa (häh?, miksei ole hakenut jo edellisenä päivänä, miksei hae tavattuamme?) tai joku muu vastaava.
Eli kaikkea ei vaan jaksa.
Ai noihin juoppoihin ja pummeihin? Aika helposti.
Siinä vaiheessa kun pani joltain random narkkarilta itselleen vakavan seksitaudin (kuittaamalla ensin varoitukseni "tuomitsemiseksi") ja asian hoitamisen sijaan ryhtyi vastuuttomasti levittelemään sitä lukuisille randomeille baaripokilleen, joille jakanut ja yhä jakaa ilman kumia.
Kyllästyttää välillä Myöhästyjä ja Työasioiden vatvoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka kerran, kun kerron jotain itseeni liittyvää, hänelle tulee kiire. Tai "kiire". Tai kriisi tai jotain, mitä hyvänsä, joka oikeuttaa taas meidät siirtymään sujuvasti hänen elämänsä pohdintaan. Ei tätä enää voi uskoa, että joka kerran, kun saan sananvuoron kerron itsestänikin jotain, hänelle iskee sattumalta samaan aikaan joku kriisi, joka vaatii meitä siirtymään siitä pohtimaan.
Olen uskollisesti jo pitkään toiminut muutamassa ystävyyssuhteessa kuuntelijana. Sitten huomasin, että jo ennen näiden ihmisten tapaamista oloni tuntui jotenkin ärtyneeltä. Huomasin kuormittuvani jatkuvien valitusten kuuntelusta. Tuntien tapaaminen saattoi olla toisen valittava yksinpuhelu. Olen nyt ottanut tietoisesti välimatkaa ja hyvä näin. Tiedän, että ystävyys on toisen tukemista hankalina aikoina ja myötäelämistä, mutta ei jatkuvasti ja täysin yksipuolisesti. Tai minä ainakin väsyin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi oman kaverisuhteen suurin turn off oli jatkuva, useiden tuntien myöhästely ja syyn vierittäminen aina kömpelösti oman lapsen niskoille tyyliin "Anteeks et ollaan yli kolme tuntia myöhässä, piti pukee tää ipana/se nukahti päikkäreille ku piti lähtee ni päätin ottaa pienet torkut kans. Ja siks oon paikalla klo 17 vaik piti nähä puolilta päivin." Sitten kun kaveri jälkikasvuineen saapuu paikalle, olenkin jo pyörinyt kaupungilla väsymykseen asti ja kun parin tunnin päästä haluan jo kotiin, kaveri inisee, että kun hän äitiytensä takia pääsee niin harvoin ulos, on minun "äkkilähtöni" hänestä törkeä.
Puhelimen naputus aina kun on minun puheenvuoro. Saattaa kesken lauseeni tokaista "Kato mikä horo tääki!" ja näyttää jonkun randomin persekuvaa jostain somesta. Syyksi käytökselleen kertoo ADHD:n, vaikka pystyy kyllä keskittymään tv-sarjoihin ja kahden tunnin meikkitutoriaaleihin ja somekinasteluihin aivan täydellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti, ja näin käy lähestulkoon jokaisen kanssa.
En oikeastaan oo sellainen ihminen joka kaipaa ystäviä. Jostain syystä jotkut kuitenkin yrittää väkisin työntää itseään mun kavereiksi. Sitten yritän väkisin pakottaa itteäni ulos sen ihmisen kanssa ja eihän siitä mitään tule. Meillä harvoin on minkäänlaisia yhteisiä kiinnostuksenkohteita eikä nää keskustelut pääse kehittymään mihinkään suuntaan.
Yleensä kaveruus loppuu siihen että torjun kutsuja jonnekkin lähtemisestä ja viimeinkin se toinen osapuoli kyllästyy.
Kuulostan kamalalta ihmiseltä mut tällaset kaverisuhteet vie vaan mun voimia ja viihdyn ihan hyvin itsekin.
Ottaa yhteyttä vain tarvitessaan autokyytiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä. Vuolas puhetulva jolla kuvataan joidenkin minulle tuntemattomien ihmisten elämää ja ongelmia. Vain jonkun nopean sanan kerkiän väliin työntämään. Minun asiani eivät hänestä ole kiinnostavia, ei vaikka vakavaakin kriisiä on ollut. Kuuntelisin myös mielelläni jos hän edes puhuisi omista asioistaan mutta joidenkin randomien sekoilut - ääh!
En ole koskaan kyllästynyt ystäviini. Pisin ystävyyssuhteeni on ollut yli 10 vuotta. Tämän hetkisen parhaan ystäväni kanssa ollaan tunnettu 7 vuotta. Matkustellaan yhdessä ja ollaan oltu samassa työpaikassakin. Ei kyllästytä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä jotkut ihmistyypit on niin rasittavia, että on pakko ottaa välillä etäisyyttä
Ystävä joka vie liikaa tilaa. Puhuu vain itsestään ja lapsistaan koko ajan ja joka paikassa. Ei ole kiinnostunut muiden kuulumisista eikä keskity kuuntelemaan. Ei tunnista 50/50 sääntöä kuulumisten vaihtamisessa. Pää on täynnä ja mieli tyhjä aina kun häntä tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun huomasin että ns "ystävä" ei ottanut viikkoihin mitään yhteyttä, niin päätin että antaa olla.
Vai ei ottanut viikkoihin yhteyttä... No onpas rankkaa. Yleensä ystävyys kestää sen, että ei olla kuin napanuorasta kiinni. Varsinkin jos on useampia ystäviä ja muutakin elämää, niin aikuisten ystävyyssuhteissa tuo on aika lailla mahdotonta nähdä kaikkia ystäviä, jos ketään, viikoittain.
En jaksa rajatonta keskustelua hänen lapsistaan enkä pidä siitä kun ne täytyy joka ikiseen tapaamiseen rehata mukaan.