Kokematta jääneet asiat vaivaavat mieltä

Heti alkuun: Älkää tulkitko tekstiäni tyytymättömyytenä elämääni. Minulla on ihana aviomies, jota rakastan. Angstini johtuu muista asioista.

Olin koko nuoruuteni ja myös aikuisuuteni alkuvuodet piinallisen ujo, enkä erityisen suosittu muutenkaan, joten en koskaan päässyt toteuttamaan itseäni varsinkaan ihmissuhteiden saralla. Vaikka olen vaatimattoman näköinen ja arka, olen sisimmältäni vähän epäsovinnainen luonne, ja myös hyvin seksuaalinen. Mitään poikaystäviä tai muitakaan kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen minulla ei kuitenkaan koskaan ollut.
Kun aloin päästä ulos kuorestani, ehdin tapailla muutamaa miestä mutta aika nopeasti tapasin sen juuri minulle sopivan, ja nykyään olemme naimisissa.

Nyt vähän päälle kolmekymppisenä olen vihdoin löytänyt itseni. Olen vihdoin itsevarma ja sinut itseni kanssa. Pidän itsestäni tällaisena kuin olen. Tämä muutos on nostanut esiin yhden ongelman: olisin nyt tarpeeksi rohkea ottamaan kontaktia kiinnostaviin miehiin, mutta en ole vuosiin ollut siihen vapaa. Enkä aio tehdä sitä siis nytkään, enkä koskaan, sillä avioliitto on pysyväksi tarkoitettu.

Joskus, jos vaikka ystävien kanssa ulos mennessä kohtaan mukavia uusia ihmisiä, nousee pinnalle todella katkera tunne, kun minulla ei ole mahdollisuutta tutustua, flirttailla, tanssia, lähteä jatkoille, ehkä ihastua jne. Aiemmin elämässäni olin tällaiseen liian arka, nykyään varattu.

Nyt kun tätä kirjoitan, tiedostan miten typerältä valitukselta tämä varmaan vaikuttaa. Julkaisen kuitenkin, jos joku vaikka ymmärtäisi mitä tarkoitan. Ehkä joku on taistellut samojen asioiden kanssa.