Kun joku merkittävä tapahtuma laittaa tärkeysjärjestyksen uusiks

Viime aikoina ja yleensäkin eron jälkeen lapset on nähneet isäänsä enemmän. Meidän välit on parantuneet, ei tarvitse riidellä koko ajan. Oli kurjaa asua niin, että yksi perheenjäsen ei ikäänkuin koskaan ollut mukana, mutta oli kuitenkin olemassa. Helpompaa elää niin, että kotiin ja arkeen ei kuulu ketään ' ylimääräistä' . Siis joka jättää jälkiä, mutta josta ei juuri ole apua.



On ollut asioita, joissa olen tarvinnut apua ja olen sitä lasten isältä saanut. Nyt juuri hän sai lääkärireissulta uutisia, jotka oikeasti pysäytti. Viime yöt on ollut olkkarin sohvalla yökylässä, jotta ei tarvitse yksin ajatusten kanssa olla. Lapset on olleet tosi innoissaan.



Olen miettinyt sitä, että olen oikeasti tsoi hankala ihminen, vaikea. Nyt kun oon saanut tehdä asiat itekseni haluamallani tavalla, olen usein miettinyt, että en varmaan osaa asua muuten kuin yksin.



Nyt tämä uutinen sai miettimään asioita. Asioiden tärkeysjärjestys alkoi päässä soljua uusille urille. Nyt ei ole aika keskustella niistä, mutta jos tilanne selviää helpoimmalla vaihtoehdolla, joka sekin on aika iso juttu eikä elämä ihan entiseen palaa, olen miettinyt, kuinka kauan muistan tämän hetken ajatukset. Nyt tuntuu, että jos lapset on iloisia, kun iskä on täällä, miksen voisi niellä itsekkäitä ajatuksiani ja antaa niille sitä iloa.



En osaa oikein slittää ajatuksiani, mutta olisiko jollakin kokemuksia siitä kuinka joku esim, terveyteen liittyväö iso muutos pysäyttää hetkeksi. Onko se oikea suunnanmuutoksen paikka, vai unohtuuko asiat ajan kanssa?

Moni on pysähtyminen jälkeen muuttanut pysyvästi elämänarvonsa ja/tai -tapansa. Mutta moni on myös jatkanut pikkuhiljaa samaan malliin, kunnes on tullut taas mahdollisesti uusi pysäytys. Oma isäni kuuluu ensimmäiseen ryhmään, onneksi :) Hän oli työnarkomaani ja tunnekylmä mies. Sairastumisensa seurauksena hän muuttui ihan aidosti ja ilmeisen pysyvästi (nyt mennyt kohta 6 vuotta). Vaikka työ edelleen vie paljon aikaa, on hän läheisilleen enemmän ja aidommin läsnä kuin ennen. Hän on myös mahtava ukki!



Tsemppiä, mihin ikinä päädyttekään. Asioilla on tapana järjestyä, vaikka aina ei siltä tuntuisi. Ehkä tällä pysäytyksellä on nyt tosiaan joku tarkoitus elämällenne? Ja vaikka ette yhteen palaisikaan, ehkä välinne ovat ainakin läheisemmät tämän jälkeen, ja sekin auttaa erossa myös lapsianne. Voimia!