Lue keskustelun säännöt.
Hoitovapaa loppui ja ahdistaa
08.10.2017 |
Aloitin työt 3 k:tta sitten ja työ on ihan mukavaa. Lapsilla menee päiväkodissa kivasti.
Mutta miksi herään joka yö ja mietin esim miehen tai omaa kuolemaa? Mietin että tässä tämä nyt oli elämä, loppuelämä on pelkkää työarkea vuodesta toiseen. Miten lapset kasvaa ja muuttaa pois. Miten minua harmittaa kun jäi se kolmas lapsi tekemättä. Miten en enää koskaan ole "vain äiti", eli voi omistaa arkeaan vain perheelle.
Onko muilla ollut samaa kriiseilyä tässä elämänvaiheessa vai olenko outo?
Kommentit (8)
No puserra se kolmas äpärä ja anna työpaikkasi halukkaille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No puserra se kolmas äpärä ja anna työpaikkasi halukkaille
Ollaan naimisissa joten minusta ei äpärää ulos enää tule :) Suosittelen myös sinulle vahvasti terapiaa, kuulostat melko takakireelle.
Minä mietin kolmatta muutaman vuoden. 6 vuotta tuli 2 ja 3 väliin. Mutta nyt on perhe koossa ja sain rauhan. Mies oli valmis kolmanteen, niin sillä sanoin, että minä mietin.
Ole onnellinen pienistä huolistasi ja siitä että sinulla on kaikki noin hyvin!
Työpaikka ei ole monelle itsestäänselvyys, kuten ei lapsetkaan, terveys ja ystävät!! Usein sen tylsän elämänsä onnen tajuaa ja sitä arvostaa vasta kun itsestäänselvänä pitämänsä asian/asiat menettää..
Ymmärrän ahdistuksesi. Itsellä sama edessä loppukuusta ja ahdistaa nyt jo kamalasti. Tiedän, että lapsiluku on tässä ja jatkossa pyörii se normiarki eli viikot töissä ja vain vkloput vapaalla. Tuntuu jo valmiiksi, että en näe lapsia enää sitten tarpeeksi. En valitettavasti osaa kertoa ratkaisua vaan pähkäilen itsekin, että miten tämän ahdistuksen saisi vähenemään. Ja kun töistäkään ei voi jäädä pois, koska taloudellisesti se ei ole mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin samassa tilanteessa vuosi sitten, nuo tunteet ja ajatukset ovat tosi tuttuja. Todennäköisesti olet stressaantunut, ehkä vähän ahdistunut ja siksi mietit tuollaisia. Ainakin näin oli omalla kohdallani. Kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa, usko pois. Toivottavasti pääset sinuiksi lasten lukumäärän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ole onnellinen pienistä huolistasi ja siitä että sinulla on kaikki noin hyvin!
Työpaikka ei ole monelle itsestäänselvyys, kuten ei lapsetkaan, terveys ja ystävät!! Usein sen tylsän elämänsä onnen tajuaa ja sitä arvostaa vasta kun itsestäänselvänä pitämänsä asian/asiat menettää..
No vaikka olen kiitollinen, en voi sille mitään että keskellä yötä herään miettimään miten toi mieskin tuosta kuolee ellen itse ehdi ensin ja sellainen ahdistaa. Tämä ei ole siis mitään pelkkää "yyh en tahdo mennä töihin"- tunnetta vaan ahdistusta elämän loppumisesta ja vanhenemisesta jne. :/ Ne tunteet on ahdistavia eikä niille ole off-nappulaa.
Up