Lue keskustelun säännöt.
Ystävä suuttuu, kun annan neuvoja
04.10.2017 |
Mulla on eräs läheinen ystävä, jolla vuodesta toiseen pyörii samat ikuisuusongelmat. Näiden lisäksi jatkuvasti jotakin ongelmia tai huolia, joista haluaa avautua. Nämä ongelmat eivät ole siis mitään vakavia. Siis siinä mielessä vakavia, että puhuttaisiin omasta tai läheisten sairauksista ym. Lähinnä ne ovat suoraan sanottuna valitusta. Se tietysti sallittakoon välillä jokaiselle meistä. Ystäville tietysti saa ja pitää puhua murheista ilman, että vastapuolelta alkaa heti satelemaan neuvoja tai ratkaisuehdotuksia. Mutta tiettyyn pisteeseen asti.
En ole yhtään itse sen tyyppinen, että jaksaisin vuodesta toiseen jankuttaa läheisilleni samoista aiheista, vaan omien ongelmien miettimisessäkin tärkeintä itselleni on päästä niistä yli.
Olen tässä aikojen mittaan huomannut ystäväni olevan täysin erilainen. Nämä ongelmat tuntuvat olevan osa jo hänen identiteettiään, eikä tunnu edes haluavan päästä niistä yli.
Esim. hän on saattanut vuodesta toiseen valittaa miten koulutuksensa ei vastaa yhtään tekemäänsä työtä. Niin tähän olen voinut kommentoida, että kannattaisiko laittaa hakemuksia muualle. Tähän hän voi kommentoida: "ethän sä voi ymmärtää asiaa ja hyvähän sun on sanoa ym."
Siis ikään kuin hän siinä kohtaa täysin unohtaa, että olen kyseistä valitusta kuunnellut jo satojen tuntien verran ja, kun viimein kommentoin jotain ratkaisuehdotuksen tynkää, niin hän suuttuu tästä. On alkanut vain tulla tunne, että mikä rooli itselläni on. Olenko pelkkä kaatopaikka, johon voi vierittää kaikki paha olo mutta mitään mielipiteitä en saisi antaa, varsinkaan jos mielipiteet eivät miellytä häntä. Ehkä ensi kerralla, kun hän aloittaa avautumisen niin voinkin sanoa, että asia ei taida kuulua mulle.
Mitä mieltä te olette, onko ystävän tehtävä loputtomiin kuunnella ilman, että on oikeutettu esittämään yhtäkään mielipidettä asiasta?
Kommentit (5)
Hmm, vaikea sanoa, kun ei tiedä millä tyylillä puhua. Useinhan on niin, että harmeistaan haluaa puhua, mutta niihin ei oikeasti halua ratkaisua. Usein miehissä on se vika, että ovat huonoja kuuntelemaan ja yrittävät heti ratkaista ongelmasi. Vaikka haluaisi vaan harmitella asiaa.
Mutta nämä ovat useimmiten satunnaisia harmituksen aiheita. Jos oikeasti vuodesta toiseen valittaa samasta asiasta (esim juurikin työpaikasta), eikä tässä ole mitään hyvää, voisi kyllä jo etsiä ratkaisua. Toisaalta, useimmilla lienee jotain valittamista, harvoinpa mikään on täydellistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hmm, vaikea sanoa, kun ei tiedä millä tyylillä puhua. Useinhan on niin, että harmeistaan haluaa puhua, mutta niihin ei oikeasti halua ratkaisua. Usein miehissä on se vika, että ovat huonoja kuuntelemaan ja yrittävät heti ratkaista ongelmasi. Vaikka haluaisi vaan harmitella asiaa.
Mutta nämä ovat useimmiten satunnaisia harmituksen aiheita. Jos oikeasti vuodesta toiseen valittaa samasta asiasta (esim juurikin työpaikasta), eikä tässä ole mitään hyvää, voisi kyllä jo etsiä ratkaisua. Toisaalta, useimmilla lienee jotain valittamista, harvoinpa mikään on täydellistä.
Kyseessä siis lähinnä nämä kestovalitukset ja ikuisuusongelmat, joille olisi tehtävissä jotakin. Itse ehkä alan kokea sen niin, että omia mielipitetäni tai itseäni ei arvosteta sen vertaa, että saisin lausua mielipiteeni asiasta mutta myötäilyyn ja kuuntelijaksi kyllä kelpaan. Ap
Se haluaa sääliä. Ei neuvoja. Pilaat hyvän ruikutuksen.
Vierailija kirjoitti:
Se haluaa sääliä. Ei neuvoja. Pilaat hyvän ruikutuksen.
Mitä ilmeisemmin.
Up