Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko "äitimateriaalia" ??
26.09.2017 |
Eli. Olen 24v ja alkanut miettimään lapsia. Ollaan seurusteltu mieheni kanssa 3 vuotta ja menossa naimisiin. Tuntuu, että nyt on päätösten aika, koska:
a) Jos alamme nyt yrittämään niin voi olla, että menee vuosia ennen kuin tärppää.
b) Jos kuitenkin tulisin heti raskaaksi olisin "jo" 25v kun vauva syntyy.
c) Jos saan lapsia haluan olla nuori myös siksi, että ehtii sitten nauttimaan myös mahdollisista lapsenlapsista.
Molemmilla on vakituiset työpaikat, meillä on omakotitalo ja rahaa säästössä. Tuntuu kuitenkin, että ehkä musta ei ole äidiksi? Ikinä.
Itse olen keskimmäinen sisarus ja olen meistä myös uusavuttomin. En ole kauhean hyvä tekemään ruokaa vaikka yritän, enkä muutenkaan mikään kodinhengetär.. En ole hoivaajatyyppiä ja ajattelen usein vain itseäni. Olen aina ollut impulsiivinen ja äkkipikainen ja vaihdan suunnitelmani fiiliksen mukaan. Olen myös aika nokkela ja toivon, että siitä voisi olla hyötyä lasten kanssa. Meillä on myös hyvät geenit. Suvussamme ei ole yhtään mitään sairauksia ja minulla ja isälläni on keskivertoa parempi matikkapää ja suuntavaisto jne mikä mielestäni helpottaa ihan normaalissakin arjessa.
Mieheni suvussa on melko paljon altzheimeria, mutta mieheni luonne taas on sellainen, että hän ehkä haluaisi lapsia ja tykkäisi touhuta heidän kanssa. Ja kyllä mä itsekin tykkäisin ja varmaan nauttisin lapsista. Mietin kuitenkin sitä, että maailmassa on niin paljon pahaa ja olisin loppu elämäni huolissani toisesta ihmisestä ja pelkään sitä, että enää ei voi olla itsekäs vaan pitää ajatella lasten parasta.
Ystäväni myös joskus vitsaili, että lapseni opettaisi mua varmaan enemmän kuin mä heitä, esim "äiti sä laitoit nyt hellan päälle vaikka piti laittaa uuni.." jne. Oma äitini on todella fiksu ja käytännöllinen niin pelottaa ajatus, että itse olisin semmonen hömppä äiti joka unohtelee asioita ja aina tulee kiire joka paikkaan :D
En kuitenkaan usko, että tästä muuttuisin vuosien saatossa enkä usko, että odottamisessa olisi ainakaan mitään järkeä.
Mistä te olette tienneet, että lasten tekeminen (tai adoptoiminen) on se teidän juttu?
Kommentit (6)
Ei se ole ollut "mun juttu" sen enempää kuin moni muukaan asia mitä teen, arvelin vaan että eiköhän se suju multa siinä missä keneltä tahansa muultakin. Lapsen kanssa joutuu kohtaamaan nuo omat heikkoutensa ja vahvuutensa, yrittää arvioida minkä verran niitä (heikkouksia) pitää yrittää työstää ja minkä verran antaa näkyä lapsen elämässä. Ekan lapsen kanssa olin aina myöhässä ja jotain unohtui, toisen vauva-aikana aloin olla vähemmän myöhässä ja useammin kaikki tarvittava mukana, kolmannen myötä useammin ajoissa ja tavarat mukana kuin ei. Kotitöissä ja ruuanlaitossa ei ole mitään sellaista ylimaallista lahjakkuutta vaativaa, etteikö niitä pystyisi halutessaan hoitamaan kohtalaisesti normaalijärkinen terve aikuinen. Ei sitä tietysti tee jos ei ole pakko. Jos on pakko niin opettelee ne keinot jotka itselle toimii.
Aika harvinaista se kuitenkin on että nuorella ihmisellä lasta yrittäisi vuosikausia. Jos ei tärppää puolessa vuodessa itsestään, voi alkaa testailla niitä ovulaatioita jne., ja jos ei seuraavankaan puolen vuoden aikana, niin sitten tutkimuksiin. Että siinä mielessä ei sulla ole kiire siksi että pelkäisit ettei niitä ehdi tehdä lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista! :) hyvä etten olisi ainut "hajamielinen" ja vähän hupsu äiti :D ehkä niitä lapsia tosiaan ehtii saamaan myöhemminkin, meillä on kaikki aika maailmassa. Turhaa myös pelkään sitä, koska jokainen on paras äiti sillä omalla tavallaan.
Mulle tuli vaan sä" se" fiilis. Ei siinä ollut paljon miettimistä kun kerran elämä oli kunnossa kuten teilläkin. Anna itsellesi aikaa.
Olin samaa ikää kuin sinäkin.. Eka vauva meni kesken ja jotenkin sen vauvan kuolema vaan vahvisti tunnetta että joku jäätävän vahva rakkaus jo häntä kohtaan oli syttynyt ja lapsen me haluamme. Se kävi kovin luonnostaan. Nyt lapsia neljä, viides tulossa.
Elämästä ei oikein tiedä noin etukäteen.
Ja en ole mikään ihana sisar hento valkoinen ja rauhallinen mammatyyppi.
Minulle tuli asia ajankohtaiseksi kun huomasin , että jotakin puuttuu elämästä. Olin 21 kun esikoinen syntyi. Yhdeksän vuoden päästä kuopus. Neljän lapsen kanssa ollaan menty ja asia kerrallaan ratkaistu. Joskus mennyt enemmän aikaa ja joskus vähemmän aikaa. Kaikki sujuu kun ei ota liikaa paineita. Eikä vaadi itseltään liikoja. Kaikkihan me opetellaan uudet asiat nk. kantapään kautta. En tarkoita pahalla ketään kohtaan. Minulla ei ollut lasten hoitokokemusta kun esikoinen syntyi. Mutta sitähän sitten kertyi roppakaupalla lisää kun tuli lisää lapsia.
Alue: Aihe vapaa
Mä vaan halusin lapsia, ei siinä sen kummempaa. Kyllä sen tietää kun on oikea aika. Jos mietit onko, ei ehkä vielä ole.
En taatusti ole äitimateriaalia kyllä mutta hyvin on lapset teineiksi kasvaneet eikä ole edes talo palanut vaikka sun kaltainen säätäjä olenkin. :D