Työttömyys uhkaa. Tervetuloa häpeä ja nöyryytys.

Työttömyys on taloudellisesti erittäin niukkaa ja haastavaa tuhansille ihmisille tällä hetkellä.

Turha ruokkia häpeää ja nöyryytystä itsessään työttömyydestä joka johtuu siitä ettei töitä riitä kaikille.

Ihan normaaleja tunteita työttömyyden hetkellä. Eivät usein edes tahdonalaisia.

No kai olet jo aloittanut työnhaun? Pyydä aiempi työnantaja suosittelijaksi ja hakemuksia vaan vetämään. Mä en ymmärrä tuota työttömyyden häpeää yhtään. Noita tilanteita vaan tulee eikä niissä häpeä mitään auta. Se auttaa, että olet positiivinen ja yrität saada ajastasi mahdollisimman paljon irti huolimatta siitä oletko töissä. Ei kannata tuhlata tätä elämää häpeilyyn. 

Vierailija kirjoitti:

No kai olet jo aloittanut työnhaun? Pyydä aiempi työnantaja suosittelijaksi ja hakemuksia vaan vetämään. Mä en ymmärrä tuota työttömyyden häpeää yhtään. Noita tilanteita vaan tulee eikä niissä häpeä mitään auta. Se auttaa, että olet positiivinen ja yrität saada ajastasi mahdollisimman paljon irti huolimatta siitä oletko töissä. Ei kannata tuhlata tätä elämää häpeilyyn. 

En tiedä miten siitä häpeästä pääsisin eroon. Se vain tulee takaisin. Ja hakemuksia olen laittanut kuukauden ajan vaikka työjaksoa onkin vielä vähäsen jäljellä. Sen tiedän että suosituskirje varmasti irtoaa, siitä on varmasti apua. -ap

Vierailija kirjoitti:

Olin aiemmin vähän aikaa työttömänä jolloin töiden etsiminen oli suorastaan epätoivoista. Sitten yhtäkkiä pääsin 2kk määräaikaiseen työpaikkaan (siis oikeaan palkkatyöhön), palkka ei ollut päätä huimaava mutta joskus on otettava se mitä on tarjolla. Onnistuin vielä pidentämään työsuhdetta toisen 2kk määräaikaista.

Nyt tämä ilo on kuitenkin päättymässä. Taas uhkaa työttömyys ja sitä kautta häpeä, nöyryytys ja mitä näitä mukavia tunteita nyt onkaan.

Miten tähän valmistautuisi henkisesti? Onko muita samantapaisessa tilanteessa olevia?

Ei kannata tuntea häpeää ja nöyryytystä. Ethän sinä ole vapaaehtoisesti jättäytymässä töistä. Häpeä on ihan toisessa paikassa. On häpeä, että hyvonvointivaltiossa ns. viisaat ovat päästäneet tilanteen tällaiseksi ettei normaaleille työkykyisille löydy töitä.

Mä taas en olisi ollenkaan pahoillani tai häpeissäni, vaikka jäisinkin työttömäksi. Oon jo tarpeeksi kauan työnorjana ollut, taas pitäisi lähteä eikä huvita yhtään.

Minulla loppuu työt ensi kuussa kun oppisopimusopiskelu tulee päätökseen, eli olen sitten sen alan osaaja ja he joutuvat laittamaan mut pois vaikka tarvitsisivat minua, tiedän firman asiat läpikotaisin. Harmittavaa se on. Voi olla että pystyvät palkaamaan minut ensi vuonna takaisin. 

Itse työttömyys ei ole minulle mikään  häpeä eikä erikoinen asia muutenkaan, minä valmistuin aikoinaan suoraan työttömyyskortistoon vuonna 1992, ja olen ollut suurimman osan aikuiselämästäni työttömänä, ainakin kolme kertaa on tullut se kuuluisa 500 päivää täyteen. Olen ollut yrittäjänäkin muutaman vuoden kun ajattelin että työllistän sitten itse itseni kun ei huolita töihin. Parhaani tein, mutta siitä ei jäänyt kuin luottotietomerkinnät ja loppuiäksi velat niskaan.

En ymmärrä ihmisiä jotka ovat niin onnekkaita että ovat pitkäänkin olleet töissä ja kun jäävät työttömäksi niin itkevät että maailma kaatuu. Ei nykyään ole mikään itsestäänselvyys että saisi koskaan olla samassa työpaikassa tai yleensä töissä 10 tai 20 vuotta, jotkut 40 vuotta töissä olleetkin vinkuu että miksi mut piti laittaa töistä pois... nauttisivat kun kerran ovat raataneet töissä kymmeniä vuosia, lapset koulutettu ja talot maksettu, mikä siinä on ollessa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla loppuu työt ensi kuussa kun oppisopimusopiskelu tulee päätökseen, eli olen sitten sen alan osaaja ja he joutuvat laittamaan mut pois vaikka tarvitsisivat minua, tiedän firman asiat läpikotaisin. Harmittavaa se on. Voi olla että pystyvät palkaamaan minut ensi vuonna takaisin. 

Itse työttömyys ei ole minulle mikään  häpeä eikä erikoinen asia muutenkaan, minä valmistuin aikoinaan suoraan työttömyyskortistoon vuonna 1992, ja olen ollut suurimman osan aikuiselämästäni työttömänä, ainakin kolme kertaa on tullut se kuuluisa 500 päivää täyteen. Olen ollut yrittäjänäkin muutaman vuoden kun ajattelin että työllistän sitten itse itseni kun ei huolita töihin. Parhaani tein, mutta siitä ei jäänyt kuin luottotietomerkinnät ja loppuiäksi velat niskaan.

En ymmärrä ihmisiä jotka ovat niin onnekkaita että ovat pitkäänkin olleet töissä ja kun jäävät työttömäksi niin itkevät että maailma kaatuu. Ei nykyään ole mikään itsestäänselvyys että saisi koskaan olla samassa työpaikassa tai yleensä töissä 10 tai 20 vuotta, jotkut 40 vuotta töissä olleetkin vinkuu että miksi mut piti laittaa töistä pois... nauttisivat kun kerran ovat raataneet töissä kymmeniä vuosia, lapset koulutettu ja talot maksettu, mikä siinä on ollessa.

Otan osaa ikävään tilanteeseesi, toivottavasti sinut palkataan sinne vielä jatkossa. Minä en ota pitkää jaksoa samassa työpaikassa itsestäänselvyytenä, lähinnä yllätyn jos sellainen jossain vaiheessa irtoaa. Tuppaa enemmän olemaan tätä että pikku jaksoja silloin tällöin ja jokaisesta olen kiitollinen ja toivon että voisin vielä jatkaa. Toisaalta ymmärrän että jos ei ole töitä tarjota niin ei voi työnantaja minulle työksi muuttua.

Luulen että häpeä tulee enemmän yhteiskunnan oletuksista kuin ihmisestä itsestään. Varsinkin kun itse tiedät että yrität parhaasi pysyäksesi töissä.

Olenkohan sitten jotenkin kummallinen. Minäkin jään työttömäksi marraskuun lopussa enkä ole edes hakenut töitä enkä tunne mitään häpeää siitä, että kohta olen työtön. Oikeastaan päinvastoin, olisin täysin tyytyväinen vaikka ihan heti ei olisikaan uutta työtä odottamassa, kun tuo edellinen loppuu. Viimeksi olen ollut ns. tekemättä mitään (lomia lukuunottamatta)kesän 2010 kun valmistuin jota ennen siis luonnollisesti opiskelin. Ja päiväraha tulee olemaan sen verran hyvä, että vähän kun pistää omistaan niin elelee ihan mukavasti.

Uusi työ löytyy kun löytyy, siihen asti olen aivan tyytyväisenä kotona kuluttamassa aikaa, kun ei tuo työn kautta itsensä luokittelu joko a-luokan työläisiksi tai mappi-ö-työttömiksi luusereiksi ole ihan minun juttu. 😊

Vierailija kirjoitti:

Olin aiemmin vähän aikaa työttömänä jolloin töiden etsiminen oli suorastaan epätoivoista. Sitten yhtäkkiä pääsin 2kk määräaikaiseen työpaikkaan (siis oikeaan palkkatyöhön), palkka ei ollut päätä huimaava mutta joskus on otettava se mitä on tarjolla. Onnistuin vielä pidentämään työsuhdetta toisen 2kk määräaikaista.

Nyt tämä ilo on kuitenkin päättymässä. Taas uhkaa työttömyys ja sitä kautta häpeä, nöyryytys ja mitä näitä mukavia tunteita nyt onkaan.

Miten tähän valmistautuisi henkisesti? Onko muita samantapaisessa tilanteessa olevia?

Sulla oli  siis 4 kk (2+2) aikaa hakea uutta työpaikkaa työssä olevana. Aina jos saa pätkän töitä kannattaa sinä aikana hakea töitä eikä  jättää sitä  työttömyyden alkamiseen. Kai saat sentään ansiosidonnaista?

Katsomalla Netflixistä elokuvan "I, Daniel Blake", joka siis kertoo työttömistä joita yhteiskunnan järjestelmä nöyryyttää, hylkää ja kiusaa ihmistä joka on jostain syystä syrjäytynyt työmarkkinoilta.

Meidän järjestelmämme on täysin samanlainen ja suomalaisten työttömien tarinoista voisi tehdä täysin vastaavan elokuvan. On muutoinkin hyvä leffa, joten kannattaa katsoa. Avaa paljon työttömän sielunmaisemaa ja näyttää polun miten meistä jokainen tavallinen työntekijä voi nopeasti luisua tuollaiseen kohtaloon.

Pahoinvointivaltio Suomi on totta, joko uskotte että näin ei voi jatkua että osa ihmisitsä joutuu elämään jatkuvassa köyhyydessä vaikka välillä kävisivät töissäkin?

Mikään ei muutu elämässä parempaan päin eli työntekeminen on täysin turhaa koska siitä ei hyödy mitään rahallisesti, jos työntekoon kuluu vain aikaa ja rahaa etkä saa säästöön mitään niin silloin koko homma on täysin järjetöntä toimintaa, tämä on ihan kylmää matematiikkaa mitä myös työnantajat tekevät joten miksi ette itse laske tarkkaan mikä kannattaa ja mikä ei?

Ainoastaan raha motivoi ei mikään muu ja tämä on myös työntekijöiden motivaattori eikä mikään muu.  Paskanjauhaminen aiheesta mitä välillä kuulee sivukorvalla sönkötettävän jostain työnantajan äänitorvien suista, että työkokemus on arvokasta on kyllä niin suurta sontaa mitä maa päällään kantaa nimittäin jos olet koulusi käynyt niin normijärkinen ihminen oppii uudet työt tekemään jo opiskellulta alaltaan jos motivaatio palkan suhteenkin on kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin aiemmin vähän aikaa työttömänä jolloin töiden etsiminen oli suorastaan epätoivoista. Sitten yhtäkkiä pääsin 2kk määräaikaiseen työpaikkaan (siis oikeaan palkkatyöhön), palkka ei ollut päätä huimaava mutta joskus on otettava se mitä on tarjolla. Onnistuin vielä pidentämään työsuhdetta toisen 2kk määräaikaista.

Nyt tämä ilo on kuitenkin päättymässä. Taas uhkaa työttömyys ja sitä kautta häpeä, nöyryytys ja mitä näitä mukavia tunteita nyt onkaan.

Miten tähän valmistautuisi henkisesti? Onko muita samantapaisessa tilanteessa olevia?

Sulla oli  siis 4 kk (2+2) aikaa hakea uutta työpaikkaa työssä olevana. Aina jos saa pätkän töitä kannattaa sinä aikana hakea töitä eikä  jättää sitä  työttömyyden alkamiseen. Kai saat sentään ansiosidonnaista?

No joo. Siinä pitää sitten määräaikaisessa työssä olla innokas ja vakuuttaa olevansa sitoutunut työhön vaikkei jatkosta puhuttaisi kuin vasta viimeisenä työpäivänä. Jos esimiehelle selviää, että uutta työtä haetaan aktiivisesti koko ajan, niin eihän sellaiseen työntekijään voi luottaa. Miten esimiestä voi pyytää suosittelijaksi siten, että hän ei tiedä asiasta mitään?

Jokainen voi kokeilla asiaa sanomalla kehityskeskustelussa, että "tykkään tosi paljon työstäni, mutta etsin koko ajan uutta". Tänne saa kertoa, mitä esimies sanoi.