Lue keskustelun säännöt.
Hukassa ja yksin
22.09.2017 |
Olen 47-vuotias perheetön nainen. Minulla on aina ollut ystäviä, mutta siitä huolimatta tunnen oloni nykyään tosi yksinäiseksi. "Kaikilla" on perhe eikä ystävien kanssa vietetä aikaa siinä määrin kuin nuorena.
Käyn töissä ja teen vapaaehtoistyötä. Kuitenkin koen, että minulla on ihan liikaa aikaa murehtia yksinäisyyttä ja kaivata myös parisuhdetta. (Se on ykköstoiveeni, olen ollut pitkään sinkkuna.) En ole koskaan tuntenut olevani niin suuntaa vailla kuin nyt.
Kokemuksia & ratkaisuehdotuksia?
Kommentit (10)
Olen myös yksin, vaikka johtavassa asemassa työelämässä. Päivät samanlaisia. olen mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
67 kirjoitti:
Olen myös yksin, vaikka johtavassa asemassa työelämässä. Päivät samanlaisia. olen mies.
Miten tuo sinun johtavassa asemassa olemisesi liittyy yksinäisyyteen? Tarkoitatko, että naiset ovat yleensä kaltaisessasi asemassa olevien miesten perään ja siksi yksinäisyytesi on outoa? Varmasti on olemassa naisia, jotka tavoittelevat miehestä ensisijaisesti statusta, mutta lähtöoletuksena se on aika kyyninen.
Tarkoitin että olen työssäni paljon tekemisissä ihmisten kanssa päivittäin, johdan heitä yms. silti olen yksin, enkä halua työkavereitani vapaa-ajalle kanssani.
67 kirjoitti:
Tarkoitin että olen työssäni paljon tekemisissä ihmisten kanssa päivittäin, johdan heitä yms. silti olen yksin, enkä halua työkavereitani vapaa-ajalle kanssani.
Ei työssä vietetty aika hyvienkään työkavereiden kanssa - johtavana tai johdettavana - korvaa läheisempiä ihmissuhteita. Totta.
Olen 50v ja lapset muuttaneet kotoa ja sinkku.
Sen jälkeen kun päätin etten toistaiseksi etsi uutta parisuhdetta kun ne aina menevät mönkään ja masennun hirvittävästi, vaan keskityn siihen että seison itse jalat maassa ja hankin oman elämän, ei ole elämä tuntunut yksinäiseltä. Aina kun seukkasin, keskityin vain palvelemaan miestä, enkä tavannut kavereita tai sukulaisia enkä harrastanut mitään omaa.
Nyt olen alkanut ihan vahingossa tutustua ihmisiin ja alkaa olla kaveripiiriä. Ihan esimerkiksi tutustuin eilen pihalla naapurin Turkkilaisrouvaan ja sain ihania ruokaohjeita ja kutsun tulla joskus opettelemaan heidän ruokiensa laittamista. Todellakin!
Olen ollut masentunut ja käyn terapiassa, mutta päätös siitä että hyväksyn tämän tilanteeni ja elän sen kanssa, on tuonut uutta valoa elämääni. En käy juuri missään vielä, mutta välillä tuntuu että saan liikaakin viestejä iltaisin enkä ehdi niihin oikein vastailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 50v ja lapset muuttaneet kotoa ja sinkku.
Sen jälkeen kun päätin etten toistaiseksi etsi uutta parisuhdetta kun ne aina menevät mönkään ja masennun hirvittävästi, vaan keskityn siihen että seison itse jalat maassa ja hankin oman elämän, ei ole elämä tuntunut yksinäiseltä. Aina kun seukkasin, keskityin vain palvelemaan miestä, enkä tavannut kavereita tai sukulaisia enkä harrastanut mitään omaa.
Nyt olen alkanut ihan vahingossa tutustua ihmisiin ja alkaa olla kaveripiiriä. Ihan esimerkiksi tutustuin eilen pihalla naapurin Turkkilaisrouvaan ja sain ihania ruokaohjeita ja kutsun tulla joskus opettelemaan heidän ruokiensa laittamista. Todellakin!
Olen ollut masentunut ja käyn terapiassa, mutta päätös siitä että hyväksyn tämän tilanteeni ja elän sen kanssa, on tuonut uutta valoa elämääni. En käy juuri missään vielä, mutta välillä tuntuu että saan liikaakin viestejä iltaisin enkä ehdi niihin oikein vastailla.
Tilanteesi kuulostaa hyvältä! Olen ollut aikuisena pitkälti sinkkuna ja ns. seissyt aina omilla jaloillani ja ollut itsenäinen. Olen väsynyt siihen. Joskus on tullut mieleen, että pitäisikö olla vähän rassukampi... On ristiriitainen olo siksi, että olisi ihanaa saada olla joskus henkisesti ns. miehen varassa ja kun sellaista miestä ei ole koskaan ollut, on ollut pakkokin pysyä itse tolpillaan. Nyt vaan on voimavarat tosi vähissä eikä tiedä miten elämään saisi uutta virtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 50v ja lapset muuttaneet kotoa ja sinkku.
Sen jälkeen kun päätin etten toistaiseksi etsi uutta parisuhdetta kun ne aina menevät mönkään ja masennun hirvittävästi, vaan keskityn siihen että seison itse jalat maassa ja hankin oman elämän, ei ole elämä tuntunut yksinäiseltä. Aina kun seukkasin, keskityin vain palvelemaan miestä, enkä tavannut kavereita tai sukulaisia enkä harrastanut mitään omaa.
Nyt olen alkanut ihan vahingossa tutustua ihmisiin ja alkaa olla kaveripiiriä. Ihan esimerkiksi tutustuin eilen pihalla naapurin Turkkilaisrouvaan ja sain ihania ruokaohjeita ja kutsun tulla joskus opettelemaan heidän ruokiensa laittamista. Todellakin!
Olen ollut masentunut ja käyn terapiassa, mutta päätös siitä että hyväksyn tämän tilanteeni ja elän sen kanssa, on tuonut uutta valoa elämääni. En käy juuri missään vielä, mutta välillä tuntuu että saan liikaakin viestejä iltaisin enkä ehdi niihin oikein vastailla.
Tilanteesi kuulostaa hyvältä! Olen ollut aikuisena pitkälti sinkkuna ja ns. seissyt aina omilla jaloillani ja ollut itsenäinen. Olen väsynyt siihen. Joskus on tullut mieleen, että pitäisikö olla vähän rassukampi... On ristiriitainen olo siksi, että olisi ihanaa saada olla joskus henkisesti ns. miehen varassa ja kun sellaista miestä ei ole koskaan ollut, on ollut pakkokin pysyä itse tolpillaan. Nyt vaan on voimavarat tosi vähissä eikä tiedä miten elämään saisi uutta virtaa.
Ahaa, no sitten ymmärrän. Itse en oikeastaan ole koskaan osannut olla sinkkuna, naimisissa 20 vuotta ja sen jälkeen pätkäsuhteissa. Aina jonkun ukonretaleen tinderistä nappasin niin etten muutamaa viikkoakaan useinkaan ollut sinkkuna. Mutta ero tuli aina, mitä kummallisemmista syistä. Nyt opettelen olemaan yksin ja onhan tämä helppoa kun ei tarvitse huolehtia kuin itsestään.
Mutta jos olisin aina ollut sinkku niin varmasti jossain vaiheessa tulisi hätä. Ihan oma itsensä kannattaa olla, mutta ulkonäön perässähän ne miehet juoksee. Siihen sinkkuaikoina panostin kestopigmentoinneilla ja ripsien pidennyksillä, dieeteillä, jumpilla, hameilla jne. Mut nyt ei tartte :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaveripiirissäni on näitä +40 sinkkunaisia yllättävän paljon. Kaikkia yhdistää se että ei ole kelpuutetttu nuorempana suunnilleen ketään miestä ja sitten yhtäkkiä ollaankin tilanteessa jossa edelleen kranttuillaan vaikka ikää alkaa olla. ei ymmärretä että oma markkina-arvo ei ole enää sieltä kaikkein halutummasta päästä.
Vikaa löytyy aina miehistä, ei suinkaan näistä ihanista ikisinkuista. Olen todistanut vierestä kun hyviä ja kunnollisia miehiä on dumattu koska on kuviteltu että eteen tulee jotain vielä parempaa.
Tietysti tähän kuuluu niiden nuorempana pariutuneiden ja perheenperustaneiden arvostelu, kuinka nämä ikisinkut eivät koskaan hukkaisi nuoruuttaan parisuhteessa jne
Ei ymmärretä ettei kaikkea voi saada.
Vierailija kirjoitti:
Kaveripiirissäni on näitä +40 sinkkunaisia yllättävän paljon. Kaikkia yhdistää se että ei ole kelpuutetttu nuorempana suunnilleen ketään miestä ja sitten yhtäkkiä ollaankin tilanteessa jossa edelleen kranttuillaan vaikka ikää alkaa olla. ei ymmärretä että oma markkina-arvo ei ole enää sieltä kaikkein halutummasta päästä.
Vikaa löytyy aina miehistä, ei suinkaan näistä ihanista ikisinkuista. Olen todistanut vierestä kun hyviä ja kunnollisia miehiä on dumattu koska on kuviteltu että eteen tulee jotain vielä parempaa.
Tietysti tähän kuuluu niiden nuorempana pariutuneiden ja perheenperustaneiden arvostelu, kuinka nämä ikisinkut eivät koskaan hukkaisi nuoruuttaan parisuhteessa jne
Ei ymmärretä ettei kaikkea voi saada.
Olen viettänyt elämäni hyvässä parisuhteessa 35-vuotiaaksi, kunnes mies kuoli. Tämä ei siis koske minua.
Minulla vastaavaa eikä hääviltä tunnu. Päivät ovat harmaata toisintoa toisistaan. Mistä saisi elämäniloa...