Mitä sanoa nuoren ihmisen hautajaisissa?

Tiedämme,

ettei surua paloiksi saa,

osamme silti tahtoisimme kantaa.

Hiljaa tukea, lohduttaa,

aikaan,

jolloin lohduttomuus katoaa

ja ikävä

ja muistot

sijan saa.

Sitä, mitä kaipaamme,

emme menetä koskaan.

Sitä, jota rakastamme,

kaipaamme aina.

Emme sure sitä,

että olemme menettäneet sinut,

vaan olemme kiitollisia siitä,

että meillä oli sinut,

ja on vieläkin.

Sillä se, joka on mennyt kotiin Jumalan luo,

on vain ehtinyt perille ennen meitä.

Otan sinua kädestä,

en puhu,

olen vain lähelläsi,

itken kanssasi,

kunnes jaksat taas hymyillä.

Kun suuri puu kaatuu,

metsässä on pitkään aution näköistä.

Oispa mulla voimaa kuin tahtoa oisi,

en tuskaa näin suurta kantaa sun soisi

Jos ois siipeni vahvat ja syliini saisin

osan sun murheestas sitä kuljettaisin,

auttaisin taakkaa tätä kantamaan

joka tuli sun sydämees asumaan

Antaa kyynelten tulla, antaa sydäntä pakottaa, antaa ajatusten sattua. Kun suru on kohdannut, lamaannuttanut, mykistänyt. Kyyneleet pesevät, itku hoitaa. Sydän aina tuntee ja ajatukset tekevät surutyötä. Surutyö on hyvästijättöä ja luopumista. Luopumista siitä, mitä emme koskaan omistaneet, vaan saimme pitää määräajan lahjana.

Aika on se, joka parantaa haavat

niin kauan kyyneleet vuotaa saavat.

Ne kuivuvat myöhemmin itsestään

ja vaihtuvat hiljaiseen ikävään.

Ei kai tarvitse sanoa mitään, olla vaan läsnä.

kumarrat ja sitten takas. Jos vanhempi sanotaan xxx:n muistoa kunnioittaen zzz. Noita värssyjä kestä kukaan, ja jos kukat jätetään ensin, on siinä yleensä ripeä aikataulu, kauheaa jos 50 ihmistä lausuu niitä näitä.

Jos ihmisellä on näin kauhea kiire ja noin vähän kunnioitusta vainajaa kohtaan (" Noita värssyjä kestä kukaan, ja jos kukat jätetään ensin, on siinä yleensä ripeä aikataulu, kauheaa jos 50 ihmistä lausuu niitä näitä. " ) ei pitäsi mennä hautajaisiin ollenkaan.



Jos ap mietti mitä sanoa omaisille niin mielestäni lämmin halaus puhuu enemmän kuin tuhat sanaa varsinkaan jos sanojen keksiminen on vaikeaa tilanteessa. Kunhan et sano mitään " onneksi kuoli rakastamassaan tilanteessa" tai muuta positiivista. Tragediahan se on ja enemmänkin tuollaiset yritän olla positiivinen loukkaa omaista kuin lohduttaa.

Helsingissä on kaikki menot peräkkäin, häät, hautajaiset, kasteet, sitä aikaa ei todellakaan ole mahdollisuus venyttää mihinkään, pahimmillaan 30-45 min/ meno. Hauskaa mennä naimisiin, kun odotetaan että saadaan vainaja ulos, tänä kesänä viimeksi tälläistä olin todistamassa, todella ikävää hääparille.

Vierailija:

Helsingissä on kaikki menot peräkkäin, häät, hautajaiset, kasteet, sitä aikaa ei todellakaan ole mahdollisuus venyttää mihinkään, pahimmillaan 30-45 min/ meno. Hauskaa mennä naimisiin, kun odotetaan että saadaan vainaja ulos, tänä kesänä viimeksi tälläistä olin todistamassa, todella ikävää hääparille.

Tuskin muualla Suomessa/syksyllä on noin kiire...

Aikataulutus on järjestelyasia. Jos kyseessä on nuori vainaja ja odotettavaa että saattajia on paljon, kyllä seurakunta ottaa sen huomioon. Kyllä läheisten pitää taata edesmenneelle arvokkaat saattajaiset.

Ei sinne mennä keksimään nokkelia asioita sanoa. Sinne mennään suremaan ja kunnioittamaan. Kukin tyylillään. Riittää, että osoitat osanottosi. Halaamallakin pärjää pitkälle. Ja kuiskaa korvaan, että mä olen pahoillani.



Hautajaisissa on hemmetin vaikea keksiä mitään sanottavaa. Me puhuttiin säästä. Seurakuntakeskuksessa pullakahvilla kaikki oli enimmäkseen hiljaa tai yritti vääntää tikusta asiaa.



Myötätunto riittää. Mun mielestä noi positiivarijutut on ulkokultaisia pakokeinoja. Pitää olla sydänpaikallaan ja jos itkettää, sitten itketään. Jos ja kun mun läheinen kuolee, mä toivon, ettei kukaan lausu mitään positiivarirunoja hätäpäissään. Ne tuntuu keinotekoisilta ja päälle liimatuilta.



Kukaan ei muista oikeastaan koskaan mitä hautajaisissa kukakin sanoi, omaiset keskittyy siihen, ettei ne hajoa kesken juhlien ja heittäydy liian sentimentaalisiksi. Välittämisen on kuitenkin hyvä välittyä oli se sitten hali tai taputus olalle tai iso itku.