Kadutko, ettet hankkinut lapsia?

Kadun, että otin muutama vuosi sitten katumuspillerin. Vahinkoraskaus olisi ainoa tapa minulle tulla raskaaksi, koska en osaa tehdä päätöstä.

En kadu pätkääkään, etten ole lapsia tehnyt. Ei mulla mitään lapsia vastaan ole, mutta en sovellu vanhemmaksi.

Olen 51 enkä vain koskaan ole halunnut lapsia. Lisäksi minulla on paha raskaus- ja synnytysfobia ja perinnöllinen sydänsairaus, olen siis joka suhteessa sopimaton äidiksi.

En ole katunut lapsettomuutta, mutta nyt olen alkanut miettiä käytännön asioita: kuka tyhjentää asuntoni ja hoitaa tuhkauksen ja perunkirjoituksen kuoltuani? Onneksi veljelläni on kaksi lasta ja luultavasti voin pyytää heitä hoitamaan muodollisuudet, saavat sitten mukavan perinnön vaivanpalkaksi.

Olen jo liian vanha potentiaaliseksi isäksi. Kadutuksen vie mennessään se, kun katsoo siskon vammaista esikoista, jonka hoitamisessa on täysi työ...

En ole äidillinen ihminen enkä ole koskaan suuremmin kaivannut lasta. Se johtuu ehkä osaksi siitä, että olen köyhästä perheestä ja kammoan lapsen mukana tulevaa rahanmenoa, ja osaksi siitä, että oma lapsuudenkotini oli totaalisen tunnekylmä ja alkoholisoitunut ja väkivaltainen.

Ajattelin siis aina, että ei ollenkaan haittaa, jos lasta ei tule. Mies sai minut sitten ylipuhuttua yhteen lapseen. Meneehän tuo yksi tuossa nyt, kun se on tullut, mutta useimpina päivinä kaipaan lapsetonta elämää vailla rahahuolia ja täynnä omaa aikaa vailla vastuuta toisesta ihmisestä. En usko, että olisin katunut lapsettomaksi jäämistä, koska joka päivä tunnen, että lapsen hankinta oli väärä päätös.

Hankkisin, muttei ole löytynyt miestä :(

n32

En päivääkään ole katunut. Päinvastoin siunaan sitä joka päivä etten ole koskaan vanhemmaksi ryhtynyt. Ikää nyt 40 vuotta.

Olen 51-vuotias vapaaehtoisesti lapseton, enkä ole koskaan katunut. Päinvastoin. Mitä enemmän olen katsellut lapsiperheitten elämää, sitä onnellisempi olen ollut ettei itse tarvitse sitä elää.

Katuminen on täysin hyödytöntä. Teet valinnat silloin kun ne ovat ajankohtaisia ja se siitä. Niin kauan kuin on mahdollista niin voi joka päivä muuttaa mieltään. Jos ei ole muuttanut mieltään niin päätös on ollut oikea. Toki voi aina jossitella.. Jos sitä ja tätä niin olisin... Niin tietysti, mutta kun sitä jossia ei koskaan tapahtunut!

Pidän kyllä kavereiden lapsista ja juttelen ja leikin niiden kanssa, mutta en vaan jaksaisi sitä vauva- ja pikkulapsiarkea. En jaksaisi huutoa, itkua, valvomisia, koliikkia, vaipanvaihtorumbaa, uhmaikäisen kiukuttelua ja sitä että lapsessa on kiinni 24/7. Minnekään ei voi mennä, mitään ei voi tehdä. Jo terveenkin lapsen kanssa on raskasta. Entä sitten jos lapsi ei olisi terve? Ap

En ole koskaan erityisesti halunnut omia lapsia, joten ei ollut mikään järkytys, kun kuukautisten epäsäännöllisyyttä selvitettäessä kävi ilmi, etten tulisi raskaaksi kovin helposti, jos lainkaan. Ikää on nyt 50 vuotta, luomusti en ole saanut lasta ja hoitoihin emme ole halunneet lähteä.

Ei kaduta. Puolisollani on lapsi edellisestä liitostaan, sisaruksillani on lapsia ja minulla on kaikkiin oikein hyvät välit. Riittää mulle oikein hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Pidän kyllä kavereiden lapsista ja juttelen ja leikin niiden kanssa, mutta en vaan jaksaisi sitä vauva- ja pikkulapsiarkea. En jaksaisi huutoa, itkua, valvomisia, koliikkia, vaipanvaihtorumbaa, uhmaikäisen kiukuttelua ja sitä että lapsessa on kiinni 24/7. Minnekään ei voi mennä, mitään ei voi tehdä. Jo terveenkin lapsen kanssa on raskasta. Entä sitten jos lapsi ei olisi terve? Ap

Mä en jaksaisi myöskään isompien lapsien arkea kaikkine päiväkoti- ja kouluhommineen, harrastusrumbineen, sitten murrosiän ongelmat, teinikiukuttelut, opiskelut, parisuhteet. Ei, hulluksi olisin tullut.