Lue keskustelun säännöt.
Miksi minä en ole oikeutettu mihinkään, mitä kälylläkään ei ole? (sis. anoppi-marmatusta)
09.10.2007 |
Kälyllä on hankala tilanne, kun on lapsen kanssa kaukana suvusta ja miestään ei lapsenhoito kiinnosta pätkääkään. Hän on joutunut laittamaan lapsensa hoitoon, että saisi opintojaan eteenpäin ja selviytyisi tavallisesta arjesta.
Mulla taas on tilanne päin vastainen, vaikka toisaalta myös samankaltainen: mies hoitaa paljon lasta ja mun äitini haluaa myös olla paljon apuna. Olen kirjoittanut gradun hoitovapaalla ja pari tenttiä on vielä. Ollaan päästy miehen kanssa ulos syömään ja elokuviin ja ulkoilemaan. Nyt suunnitellaan jopa hotelli-yötä, kun lapsi täyttää pian 2v.
Mitään hoitoapua ei olla anopilta pyydetty. Silloin, kun ollaan haluttu jonnenkin lähteä, on minun äitini ollut ikionnellinen saadessaan olla kaksin lapsen kanssa. Mutta kaikki meidän menot täytyy salata anopilta, sillä muuten mies (ja minäkin) joudumme kuuntelemaan hirveitä saarnoja siitä, että menomme ovat turhia ja tyhjänpäiväisiä. Meidän pitäisi olla kotona,koska hänen tyttärensäkään ei koskaan pääse minnekään. Meidän pitäisi muistaa kun, " mennä viipotamme pitkin kyliä" , että kaikilla ei ole asiat niin mainiosti.
Kyllähän minulla onkin usein kurja olo kälyn puolesta, kun on erehtynyt lisääntymään surkean miehenvätyksen kanssa. Itse olisin ottanut eron jo aikoja sitten. Ja äidilleni ja miehelleni olen kiitollinen siitä, että molemmat ovat halunneet auttaa minua opiskelujen kanssa ja kannustaneet.
Mutta pitäisikö meidän tällaistä syyllistämistä sietää? Tai käyttää se yhteinen ravintola-iltamme siihen, että koko ruokailun ajan muistelemme kälyn surkeaa kotitilannetta?
Mies on jo ihan kypsä ja enkä ihmettele laisinkaan.
Kommentit (14)
ap kirjoitti kälyn perheen asuvan kaukana suvusta, kai sitä nyt voisi auttaa jos samassa kaupungissa asuu, mutta miten sitä nyt yhtäkkiä lähtee hoitoavuksi muutaman sadan kilsan pääähän
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy vielä brutaalin rehellisyyden nimissä todeta, että jos kälyn perhe asuisi vaikka ihan vieressä, niin emme kykenisi paljon auttamaan, koska siellä meidän apuumme suhtaudutaan nihkeästi ja toisekseen haluamme pitää huolen oman perheemme jaksamisesta.
Jokainen, joka on joskus kirjoittanut gradun ja opiskellut yliopistossa tietää, että se on raakaa puuhaa pienen lapsen kanssa. Haluan vielä tähdentää, että vaikka apua ollaankin saatu minun äidiltä, niin se on sellaista 1-2h/ vko, että voidaan miehen kanssa käydä jossain. Opiskely täytyy organisoida muutoin, kuin mummon avun varaan. :)
Ei minulla tässä mitään hätää ole, mutta mies ei osaa suhtautua enää kovin neutraalisti äitinsä syyllistämiseen ja pelkään, että pian asia alkaa vaikuttamaan myös miehen ja siskonsa keskinäisiin väleihin. Mutta minkäs tälle voi.
ap
Olisi hauska tietää, mitä sinun pitäisi tehdä näpertelyajallasi. Eli jos et saisi näpertää muistokirjaa, niin mitä sinun pitäisi tehdä. Entä mitä silloin, jos olet jossain vaikka miehesi kanssa syömässä. Pitäisikö teidän olla kotona leikkimässä lapsen kanssa?
En minäkään jaksaisi moisesta anopista välittää.
esim. koko maailman mittakaavassa. Miksi anoppi (ja me muutkin) saamme syödä mahamme täyteen, kun maailmassa on paljon ihmisiä, jtka sitä eivät voi. Jos kaiken pitää olla " oikeudenmukaista" tuossa lapsenhoitoasiassa niin miksei sitten kaikessa muussakin.
Itse en piilottelisi menemisiämme. Ja jos jotain valituksia tulisi, sanoisin vain, että olemme onnellisessa asemassa kun on turvaverkkoa. Ei siinä sen ihmeempää. Ja jos todellakin sama jatkuu, miehesi voisi uhata mummoa, että jos sama peli jatkuu, saa hän porttikiellon ja lasta ei voi nähdä. Teillä kuitenkin on oikeus omaan elämäänne. Jos vieläkin jatkuu, pistätte vaikka muutaman viikon porttikiellon, jos vaikka tajuaisi.
Pidemmän ajan välillä, lapsi kuitenkin ymmärtää jo anopin jututkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan ei niin vakavia, kun kukaan ei tahallaan pyri vahingoittamaan ketään tms. Mutta kuitenkin niin äärettömän ärsyttävää, että stressi syntyy.
Olisikin helppo neuvoa, että älä välitä, ja anna mennä ohi korvien. Mutta kyllähän sen jokainen tietää, ettei se noin vain onnistu.
Itse yritän tuon tyyppisiä juttuja suhteuttaa järjellä, enkä niinkään tunteella. Vaikka ensin tulee tuo tunneajattelu käytettyä, ennen kuin järki alkaa puuttua peliin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Eli jos minua esimerkiksi moititaan lapsiini ripustautuvaksi, niin ensin loukkaannun ja syyllistän itsenikin asiasta. Sitten (usein miehen avustuksella) alan miettimään, että miten asia oikeasti on. Ja kuinka ollakaan usein sanoja on itse vanhempien lasten äiti ja aivan autuaasti unohtanut, että oli itsekin lastensa kanssa 24 / 7 muutama vuosi sitten. Tai sitten sanoja edustaa itse toista ääripäätä, joka tunkee lapsensa hoitoon milloin minnekin ja aina eri selityksen kanssa.
Ja sitten kun omia tekemisiään suhteuttaa näiden sanojien elämään, niin huomaa, etteipä heillä ole mitään syytä eikä oikeutta tuomita toisten tekemisiä, ja että he vertailevat eri tilanteessa olevien ihmisten elämää toisiinsa.
Minusta kuullostaa siltä, että anoppi on katkera ja miehen sisko kateellinen, kun teillä asiat ovat niin paljon paremmin ja fiksummin. Anoppi toivoisi, että omalla tyttärellä (äidit ovat yleensä kuitenkin läheisempiä tyttärien perheiden kuin poikien perheiden kanssa) olisivat asiat yhtä hyvin kuin teillä. Ja kun eihän sitä voi tunnustaa olevansa kateellinen/katkera, niin sitten panetellaan teidän tekemisiänne... Varmaan aika perisuomalainen reaktio.
Sinun tilanteessasi yrittäisin varmasti puhua anopille kaikenlaista positiivista kälystä. Tyyliin " hyvinhän se on jaksanut, vaikka on niin vaikeaa ja lapsikin on oikein suloinen ja mukava" , jne. Eli siis en ollenkaan osallistuisi kälyn tilanteen voivotteluun, vaan yrittäisin alleviivata kaikkea, mikä kuitenkin on heilläkin hyvin, ts. mistä anoppi ja käly voisivat olla ylpeitä. Ettei heidän tarvitsisi tavallaan nolostella teidän rinnallanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On hyvä, että sulla ja miehelläsi on jotain mielekästä tekemistä, kuten ELÄMÄ.
Matkustaako se anoppi silloin tällöin tyttärensä luo auttamaan, jotta tytär pääsee edes välillä hengähtämään? Vai eikö matkusta, ja purkaa huonoa omaatuntoaan syyttelemällä teitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi vaikka ostaa lahjakortin kylpylään ja kampaajalle, jotain hemmottelua. Te ottaisitte kälyn lapsen hoitoon. Ei ole oiekin, että joudutte kärsimään, jos toinenkin joutuu, mutta itse kyllä yrittäisin auttaa.
sa, kissaa ei voi jättää yksi (olemme kyllä tarjoutuneet aina huolehtimaan anopin katista)
Meidän menemisten lisäksi anoppi tarttuu kaikkeen muuhunkin, mikä meillä on hänen mielestään paremmin kuin kälyllä. Esim en saisi jouluksi laittaa koristeita tai ruokia niin paljon, koska ei kälylläkään ole aikaa sellaiseen.
Tai jokin aika sitten näytin millaista valokuva-albumia teen lapsen vauvakuvista. Albumini sai anopissa aikaan lähes aggressiivisen reaktion: kuule kyllä sitä muutkin tykkäsi näpertää ja värkätä turhanpäiväisyyksien kimpussa päivästä toiseen, jos ei olisi parempaa tekemistä.
Tästä kaikesta huolimatta meidän lapsi pitää mummostaan ja en tietenkään halua olla heidän suhteensa esteenä. Siksi yritän pitää pään kylmänä, vaikka välillä meinaa itselläkin kiehahtaa.
Pelkäänkin, että miehellä menee äitiinsä pian niin hermot, että antaa porttikiellon. Kaksi kertaa mies on yrittänyt keskutella tuloksetta. Melkein keskustelut on vain pahentaneet tilannetta. Ellei mummo olisi lapsellemme rakas, niin eipä tällä olisikaan niin merkitystä. Ainakaan toistaiseksi en ole huomannut, että anopin ankea asenne olisi koskaan kohdistunut tai vaikuttanut lapseemme.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikutat levänneeltä ja noin.. ei tullu mieleen antaa hyvän kiertää?
n serkkunsa ja meidän kanssa. Nyt kun lapsi on hoidossa, niin hän on kyllä huomattavasti reipastunut, mutta käly taas ei halua antaa lasta hoitoon iltaisin ja viikonloppuisin. En minäkään haluaisi, jos oma lapseni olisi joka päivä 8h hoidossa, joten ymmärrän kyllä. Viime keväänä tarjouduin pesemään ikkunat, mutta käly otti sen loukkauksena.
Ja sama välimatka on meilläkin esteenä.
ap
En usko mihinkään dementiaan ja vaihdevuodetkin taitavat olla jo takana päin.
Mutta tuo kateus-teoria pätee varmasti. Sen kyllä olen tiennyt jo ennenkin. Kaikki oli oikein hyvin vielä kun en ollut yliopistossa, vaan tein kaiken karvaisia myyjäntöitä. Kaikenlaista on ilmennyt sitten sen jälkeen ja asiat kärjistyneet nyt sitten lapsemme synnytyä.
ap