Tukiperheeksi ryhtyminen. Millaista on olla tukiperhe?

Eikö yhtään tukiperhettä?

Kertokaa kokemuksista. KIITOS!

Kyllä se periaatteessa palkitsevaa hommaa on, lapset ovat useimmiten ihania ja tykkäävät käydä tukiperheessä. Sen sijaan vanhempien kanssa on arpapeliä.. Osa on todella vaikeita, siis ihan normaaleja ihmisiä eikä edes mitään moniongelmaisia mutta todella vaativia ja kontrollinhaluisia, puuttuvat oikeastaan kaikkeen mitä tukiperheessä ollessa tapahtuu ja rajat hämärtyy. Tukiperhettä aletaan pitää ns palkollisena, unohtuu se että mehän tässä tarjotaan apua omilla ehdoillamme ja omaan elämäämme sopivalla tavalla. 

Oma kokemus onkin siis että ennen tukilapsen/lapsien saamista kannattaa kartoittaa tarkkaan mihin omat resurssit riittää ja tehdä perheen kanssa selkeä sopimus tukiperheajoista. Sellainen "sovitaan kuukausittain milloin lapset ovat tukiperheessä"-sopimukset johtavat todella usein tilanteisiin jossa perheestä otetaan yhteyttä että meillä on varattu sitä ja tätä tälle viikonlopulle, lapset tulevat tukiperheeseen. Ja jos ei sovi niin alkaa syyllistäminen että luultiin tästä palvelusta olevan apua ja on se nyt sitten hankalaa kun ikinä ei tukiperheelle sovi silloin kun heillä olisi eniten tarvetta. 

Olen harkinnut kans tukihenkilöksi ryhtymistä jollekin lapselle. Omaa perhettä ei ole. Haluaisin kans kuulla kokemuksia. Eniten ehkä "pelottaa" just noi vanhemmat. Mitä jos vanhemmilla on esim.alkoholismia tai muita vaikeita ongelmia? Mitä jos he vaikka soittelevat koko ajan? Tai olisivatkin välinpitämättömiä, eivät hae lasta ajallaan tms. Ollaankohan oltu ap:n kanssa samassa infossa?

Valitettavasti vähän samoja kokemuksia kuin edellä, vanhempien kanssa on joskus haastavaa. Olemme olleet tukiperheena kuuden eri perheen lapsille ja osa vanhemmista on kyllä ollut todella ihania, kiitollisia ja yhteistyökykyisiä mutta osa ei. Emme odota mitään palvontaa ja kiitoslahjoja, ihan normaali kanssakäyminen riittää. Syyllistäminen sekä ajoista jolloin voimme tukiperheviikonloppua tarjota sekä tukiperheviikonlopun ohjelmasta on todella tuttua, ajatushan on ottaa lapsi mukaan oman perheen normaaliin arkeen mutta monelle vanhemmalle ajatus on enemmänkin se, että olemme lapselle joku rikas täti ja setä jotka kuskaavat joka kerta jonnekin erikoiseen, vähintään uimahalliin tai hoplopiin. 

Tietysti me mielellämme järjestimmekin aina vähän jotain erilaista viikonloppuihin mutta meille se saattoi olla mm kalastusreissu tai piknik lähipuistossa sen sijaan että menimme joka kerta huvipuistoon tai elokuviin tms. Kovin pitkiä, vuosien tukiperhesuhteita meille ei ole syntynyt, nyt olemme n vuoden olleet ilman tukilapsia koska vaihtuvuus on rankkaa ja olemme miettineet sopivuuttamme hommaan (mm tuon vuoksi että emme ole onnistuneet luomaan pysyviä tukisuhteita yhteenkään perheeseen, voiko vika olla meissä?) Toki osa tukisuhteista on päättynyt ihan "luonnollisiin" syihin kuten palveluntarpeen loppumiseen tai perheen muuttoon mutta muutama on päättynyt selkeästi sen vuoksi että perhe on pettynyt meihin, emme ole pystyneet tarjoamaan tukiperheviikonloppuja tarpeeksi usein tai heidän haluamallaan aikataululla ja tavalla. Ovat sitten päätyneet toivomaan uutta tukiperhettä sosiaalihuollosta. 

Kaikesta huolimatta en kadu että olemme tukiperheeksi tarjoutuneet, varsinkin ne viikonloput jotka on tukilasten kanssa vietetty ovat olleet kaiken arvoisia. 

Olimme pari vuotta ja lopetimme, koska kaikista sopimuksista huolimatta tuettava perhe ei pysynyt "ruodussa". Sovitusta viikonlopusta ei pidetty kiinni, meidät nimettiin päivähoitopaikkaan varanoutajiksi (ja sieltä tuli soittoja klo 17 aikoihin, että lapsia ei ole haettu, vanhemmat eivät vastaa jne.), lapset saatettiin tulla noutamaan lauantaina iltapäivällä sunnuntain sijaan tai heitä ei tultu hakemaan sunnuntaina sovittuun aikaan jne. Lisäksi lasten vanhemmat edellyttivät meiltä tukiperheeltä tiettyä tekemistä tyyliin meidän piti viedä lapset elokuviin, uimahalliin, maksulliseen lastentapahtumaan jne. Kiitos ei, en halua olla hyväksikäytettävänä.

Onneksi ne moniongelmaiset vanhemmat ovat tosi pieni osa, heidän perheensä on yleensä huomattavasti vahvemman avun tarpeessa. Täällä meilläpäin tukiperhe on tällaisia ensimmäisiä, matalan tason palveluita, joita ryhdytään tarjoamaan perheille, joissa sairautta tai ongelmaa jaksamisen kanssa, myös ihan vain totaali-yh-perheille.

Hei, me ollaan ns. tukiperhe! Meillä käy viisi lasta (iältään 6-14v.) kolmena viikonloppuna kuukaudessa. Yhtäaikaa meillä saa lain mukaan olla neljä lasta, mutta olemme pitäneet kolmea lasta kerrallaan. Meillä ei ole omia lapsia ja iso asunto, joten tänne kyllä mahtuu. Mutta siis ruusut ja risut:

- palkkio on tosi pieni, kattaa juuri ja juuri kulut. Toki tätä ei rahan takia tee, mutta koska tykkäämme lasten kanssa touhuta paljon, niin surullista on kun tappiolle jää.

- olemme molemmat hyvin lapsirakkaita ja kokeneita aikuisia, mutta silti viikonloput on välillä Super rankkoja. Meillä käyvistä lapsista osa on erityislapsia (adhd) ja osalla on kasvatus jäänyt vaiheeseen. Nämä asiat teettää paljon työtä (mm. Wc- käynnit haasteellisia, kiukkukohtauksia usein, yöllä ei nukuta, ruokailussa nirsoillaan ja tulee pissa vahinkoja yms.) Osa ystävistämme välillä sanoo ja aidosti ihmettelee miten jaksamme ja ovat kertoneet etteivät ikinä ryhtyisi tähän, vaikka heillä itsellään on lapsia.

- Vanhemmista tosi huippuja ja ihania, normaaleja ihmisiä, mutta löytyy myös hyvin kontrolloivia ja vaativia, jossa luottamuksen syntyminen vie aikaa. Meillä menee nykyään hienosti, mutta ensimmäinen puolivuotta rakensimme luottamusta ja sanomista tuli mitä pienimmistäkin ja kummallisimmista asioista.

- oman työn päälle menettää vapaaviikonloput ja kesälomalla vähintään viikon kesälomastaan. Tosi on eri asia lähteä lasten kanssa uimaan hellepäivänä, kun töihin :)

- Lapsiin kiintyy paljon ja heitä rakastaa niin kuin omiaan, joten välillä tulee unettomia öitä murehtiessa heidän kohtaloaan tai kokemuksia. Toivoisin niin paljon, että heidän elämänsä olisi hyvää ja tasapainoista.

+ Paljon uusia ihania kokemuksia ja hetkiä, joita en antaisi mistään hinnasta pois. Olemme tehneet paljon asioita, joita en edes tiennyt olevan olemassa ennen lapsia.

+Lapsen suora palaute, että rakastavat meitä ja haluavat aina uudestaan tulla meille. ( väkisin emme ketään ottaisikaan)

+ Osaa eri tavalla arvostaa yhteistä aikaa, vaikka kahden asummekin. Lisäksi ymmärtää paremmin ystäviä kenellä on lapsia ja tulee vietettyä heidän kanssa enemmän aikaa.

+ Lasten huikeat ja hurmaavat persoonat! Jutut on välillä uskomattoman hauskoja ja hullunkurisia, nauramme niille paljon. Minusta tuntuu että tämä tukiperhetoiminta on lujittanut parisuhdettamme lisää, vaikka olemme olleet jo pitkään naimisissa.

Voin toimintaa siis suositella lämpimästi. Helppoa ja hauskaa se pelkästään ei tule olemaan, mutta hyviäkin hetkiä varmasti syntyy. Tällähetkellä mieheni on totaalisen väsynyt jo omaan työhönsä, joten meidän on pakko lopettaa tukiperhetoiminta, sillä mies ei pääse muuten viikonloppuisinkaan palautumaan. Tsemppiä tulevaan koulutukseen ja perheen valintaan!

Me olemme olleet ehkä 17v tukiperheenä ja lapset perheistä käyneet useamman vuoden ja yleensä n 12v iässä alkaa olla ettei enää tarvetta ole ollut käydä eli vuosia on tukisuhde kestänyt ja lapset olleet osa perhettä.

Ei olla ihmisinä varmastikaan mitään paapojia ja ei järjestellä ohjelmaa vaan normaali arki rytmeimeen, hampaanpesut ja saunaillat makkaranpaistoineen olleet niitä traditiota jotka lapsille tärkeitä ja turvallisia olleet.

Kerran pari on vuodessa jossain käyty ja kyllähän jos antaisi mahdollisuuden, niin kuutakin taivaalta pyydetään.

Vanhemmille alusta asti tehtävä selväksi mikä on teidän rooli ja meillä ainakin on sujunut hyvin kaikkien vanhempien kanssa.

Lapset kaikki meillä olleet jonkun diagnoosin saaneita ja osalla lieviä sekä toisilla vähemmän lieviä, mutta rajoilla selvitty vaikka joskus viikonlopun jälkeen olo kuin pesukoneen läpi myllätty olisi ja sieltä kuivausrumpuun heitetty.

Meillä omat lapset kasvaneet ymmärtäväiseksi ja avarakatseisiksi varmasti tämän tukiperhesysteemin seurauksena eli pidän tärkeänä meille kaikille tämän asian.

Ja oma kokemus on, että Pelastakaa Lapset kautta saat enemmän tukea tarvittaessa asioisin kuin suoraan kuntien kanssa.

Tuokin tietysti riippuu aina ihmisistä.

Kannattaa alkaa sillä ajatuksella, että olette niin kauan lasten tukiperheenä kuin heille tarvetta eikä vain sitä vuotta.

KIITOKSIA kommenteista ❤️

Halu on kova auttaa näitä apua tarvitsevia perheitä. Luettuani kaikki kommentit, minä jäin pohtimaan asiaa uudestaan.

Menemme koulutukseen ja päätämme sitten.

Aurinkoista syksyä kaikille!

Suosittelen lämpimästi miettimään omaa elämää ja sitä, mitä haluaisi tukilasten kanssa tehdä. Kartoittamalla sen, mitä voisit tarjota lapselle osaat paremmin kertoa sosiaaliviranomaisille millainen lapsi teillä viihtyisi. Tarkoituksena on löytää oikeat lapsi-vanhempiparit. Jos aiotte retkeillä ja sienestää, niin teille ei sovi lapsi joka inhoaa eräilyä eikä voi syödä sieniä.

Nykyinen laki ei enää vaadi tukilapsien perheiltä lastensuojelun asiakkuutta, tämän vuoksi nykyisin tukilapsia on paljon myös niistä perheistä joilla ei ole suuria ongelmia. Jos homma ei toimi tukilapsen tai hänen perheensä kanssa niin myös teillä on mahdollista pyytää sopimuksen purkamista. Perääntyminen on siis mahdollista, jos tilanne menee aivan mahdottomaksi.

Pelasta saatte tukiperhetoimintaan hyvän tuen ja mahdollisten ongelmien ilmetessä he auttavat teitä löytämään ratkaisuja. Tukiperheistä on tällä hetkellä niin suuri pula, etten usko monenkaan perheen haluavan luopua tukiperheestä sellaisen saatuaan.

Antoisia hetkiä tukiperheenä <3

Me olemme puolisoni kanssa toimineet tukiperheenä yhteensä kolmelle lapselle kahteen eri perheeseen noin 2v. Omat lapset ovat jo maailmalla  ja lapsenlapsia meillä kotonaviihtyvillä 50-kymppisillä ei ole.

Kokemukset tukiperhetyöstä on vain positiivisia. Meillä tehdään niinkuin me haluamme ja lapset ovat arjessamme mukana. Joskus käymme jossain maksullisissa lasten tapahtumissa, mutta yleensä emme. Lapset ovat olleet tyytyväisiä ja myös vanhemmat ovat olleet asiallisia ja lapsistaan välittäviä. Myös lasten sos.työntekijöiltä olemme saaneet hyvää palautetta.

Tämä "työ" on vapaaehtoista hyväntekeväisyyttä ja uskon, että voimme hieman vaikuttaa hyvällä tavalla joidenkin lasten tulevaisuuteen. Lapsissa kun näes on se meidän tulevaisuus. Tukarina oleminen on omasta itsestä  ja nimenomaan omista arvoista ja asenteista kiinni.

Ainut negaatio on se kun lapsi on meille tullessaan hirveän likaisissa vaatteissa, märissä rikkonaisissa jalkineissa kylmään vuoden aikaan nähden ja vanhemmat eivät selvästi toistuen huolehdi sellaisista perusasioista kuin puhtaus ja ehjät sään mukaiset vaatteet. Asia on kuitenkin niin, että kun raportoimme tästä  sos.toimeen lapsen työntekijälle niin asialle voi tapahtua jotain positiivista. Jos perheellä ei olisi tukariperhettä niin tilanne voisi lapsen kohdalla jatkua pidempäänkin.

On hyvä, että meillä Suomessa on tällaista toimintaa koska kaikilla ihmisillä elämä ei aina mene hyvin. Toiset pääsevät vaikeuksistaan irti kun saavat edes hieman tukea.

Olemme molemmat normaalissa työssä ja tukiperhetyön pienistä palkkioista menee meillä puolet veroa. Tulonlähde tämä siis ei ole.

Joku kirjoitti, että rakastaa kaikkia tukiperhelapsia kuten omia lapsiaan. Meidän kohdalla tämä ei ole näin. Tukiperhelapset ovat tulleet meille tärkeiksi ja odotamme heidän vierailujaan ilolla. Olisi mukava tavata heitä myös sitten kun he ovat täysi-ikäisiä. Oma lapsemme on meille sanoin kuvaamattoman rakas ja sitä tunnesuhdetta emme voi koskaan verrata tukilapsiin.

tellutellu :)

Me mieheni kanssa mietimme tukiperheeksi ryhtymistä. Meidän perheessämme on kissa. Emme ole asiaa vielä ehtineet asiaa sen tarkemmin keskustella, mutta lapset ovat meille tärkeitä. Siskoni perheessä on ollut tuki lapsia ja olen "hieman" nähnyt asioiden "hopeareunaa".

Olisi kiva päästä keskustelemaan jonkun tukiperheen kanssa arjessa.

Kaveri järjesteli  näitä sossun puolesta vuosia ja sanoi, että yllättävän moni käyttäytyy kuin tukiperhe olisi joku palvelija, jolle hän määrittelee asiat ja vaatii vaatimalla sanellen ehdot. Eivät tajua, että tukiperhe on hyväntekeväisyysmielellä olemattomalla palkkiolla, jonka senkin maksaa yhteiskunta eikä tämä "asiakas".

Tottakai pelisäännöistä pitää sopia ja vanhempien kasvatusnäkemyksiä kunnioittaa. Kyse on enemmänkin siitä, että määrätään ja vaaditaan, valitetaan, kun palvelu ei pelaa omien mielitekojen ja impulssien mukaan.

Mulla kaks poikaa aloittaa tukiperheessä käymisen.. Perhe on mun veljen perhe joka halus alkaa meille tukiperheeks..

Suuri helpotus että on tuttu perhe niin ei tarvii poikienkaan jännittää ja on molemman ikäistä kaveria siellä.

Mulle riittää että lapsilla on turvallinen olo siellä ja lapset tykkää mennä. Pelkästään jo se on huippu että mun veli pelaa siellä vaik salibandyä pihalla niiden kand kun ei niiden omat isät viitsi antaa heille aikaa...

Toimimme tukiperheenä pela:n kautta ja minua on alkanut viime aikoina mietityttämään pela:n ja kuntien kautta suoraan tulevien tukiperheiden palkkio/kulukorvausmenettely. Pela:n kautta kun lapsi tulee ei saa lapsesta juuri mitään palkkiota ja siis täytyy maksaa omasta pussista jos vie lasta uimahalliin tai jonnekin. Päiväkohtainen palkkio on noin 25-30€/lapsi. Kun taas kunnan kautta tulevasta lapsesta tukiperhe saa palkkion ja kulukorvauksen. Vertaan nyt meidän perhettä sisareni perheeseen. Meillä käy Pelan kautta ja sisarellani kunnan kautta. Me saamme lapsesta 50€/viikonloppu. SIsareni tilille tupsahtaa 250€. Ja kummallakin käy yksi lapsi. Meille maksetaan hakukilometriltä kolmasosa vähemmän kuin sisarelleni, joka saa ihan normi kilometrikorvauksen. Siis toki emme tätä rahasta tee, se nyt on ihan selvää. Mutta omalla tukilapsellamme olisi ihan tarvetta saada esim. niitä kivoja uimahallireissuja ym. Mutta me olemme itsekin tiukilla eikä ole varaa maksaa tukilapsen kuluja. On myös lapselle eriarvoista kun riippuen mitä kautta lapsi tulee hän saa eritavalla tukiperheessä rahallistakin apua...  Kuinka moni nykyajan perheistä ihan oikesti on valmis maksamaan siitä että ottaa lapsen luokseen ja huolehtii hänestä, kun kiitostakaan ei oikeastaan saa. Meillä oma lapsi on niin kiintynyt että teemme tätä vaikka välillä tuntuu kyllä kovin epäreilulta.

Lisää kokemuksia?

Hei,

Olen miettinyt samaa kuin edellinen kommentoija. Ihan hullua, että kunta myöntää palvelun ja maksaa siitä pelalle, me teemmee työn ilmaiseksi ja saamme siitä 25€ per vrk kuluihin.

Olemme tukiperhe kahdelle lapselle. Muuten menee ok, mutta joskus tulee mieleen, onko tämä systeemu edes laillinen. Varsinkin kun tyntuy, että meille asetetaan monenlaisia vaatimuksia vaikka emme ole edes työsuhteessa pelaan.

Tuli puhelu Familarilta, etsivät tukiperheitä ja näköjään nyt etsivät satunnaisilla yhteydenotoilla. Onko kenelläkään kokemusta nimenomaan Familarin kautta tukiperheenä toimimisesta?