Äitini mielestä hänen hyvinvointinsa on hänen lastensa vastuulla!

Vanhentunut leskiäitini on ihan perusterve, omassa asunnossaan keskustassa asuva eläkeläinen.
Hän on ominut asenteen, että kaikki hänen hyvinvointinsa olihan täysin meidän aikuisten lastensa tehtävä. Siis kaikki.
Hän ei itse ota yhteyttä, eikä esimerkiksi soita minulle viikkoihin vaan yhteydenotot pitää tapahtua meiltä. Hän istuu kädet sylissä keittiössä ja huokailee "yksinäisistä vanhuksista".
Hän ei ole yhtäkään päivää yksin kotonaan vaan kylän muoreja ramppaa kylässä joka päivä. Ja ei, hänellä ei ole mitään muistissirautta etteikö hän muistaisi että päivällä on joku lapsista käynyt tai joku ystävistä kahvilla.
Ahdistaa että koko ajan pitää olla valmiudessa "ilahduttaa vanhusta". Siitä tulee myös semmoinen olo että hänelle ei mikään riitä.
Mediassa puhutaan unohdetuista vanhuksista ja mutsi ottaa sen niin hän on yksinäinen vanhus. Koko suvun pitää keskittyä oman elämänsä sivussa siihen että millä tuulella hän tänään on miltä tänään tuntuu.
Itse olen sitä mieltä että jokaisella on vastuu itse itsestään ja omasta elämästään.
Minulla on mm pitkäaikaissairaus jota pitää koko ajan hoitaa ja monin pitää itse pitää huolta siitä että voin hyvin ja elän hyvin. En minä voi sitäkään jättää terveydenhuollon kontolle että tehkääpä jotain.
Kuuluuko tämmöinen köytös jotenkin vanhuuteen? Onko muilla vanhoja vanhempia jotka käyvät vähän voimille?