Pettänyt vai ei. Uskoako vaimoa vai?
Olin jo valmis täyttämään eropaperit mutta en tiedä mitä uskoa. Vaimo kävi ulkomaan matkalla, jossa vannoo olleensa uskollinen. Matkalta paluusta on nyt kohta kuukausi ja sain vihiä mahdollisesta pettämisestä, kun vaimolle oli tullut postissa kirje, jonka vaimo itse avasi mutta menin salaa lukemaan gynekäynnistä ja verikokeista. Tästä nousi todellinen kädenvääntö meidän välille, mutta vaimo vannoo että hänet huumattiin eikä muista koko yöstä mitään muuta kuin että aamulla oli tuntenut kipua. Tietenkin huolestuin mutta tutkimuksissa oli saanut muuten terveen paperit mutta makaamisesta oli jäänyt mustelmia. Suututtaa miten vaimo on voinut olla noin huolimaton enkä myöskään pidä ajatuksesta, että tuntematon mies on koskenut häneen väkisin. Olen aivan sekaisin ja vaimo vannoo ettei ole pettänyt. Mitä tässä nyt kannattaa tehdä?
Kommentit (111)
Miksi vaimosi ei kertonut tätä versiota silloin kun oli reissusta tullut? Vaan vasta sitten kun oli jäämässä kiinni.. minun korvaan tuo kuulostaa valehtelulta
En luottaisi tuollaiseen naiseen. On lähtenyt vieraiden miesten mukaan ja varmasti onkin huumattu ja joukkoraiskattu, mutta ei se poista sitä tosi asiaa, että miesten mukaan on lähdetty ja tuskin seurapelejä pelaamaan.
Miksi vaimosi juoksee ulkomailla ilman sinua? Ei taida suhde muutenkaan olla kunnossa. EROA!
Vierailija kirjoitti:
Miksi vaimosi ei kertonut tätä versiota silloin kun oli reissusta tullut? Vaan vasta sitten kun oli jäämässä kiinni.. minun korvaan tuo kuulostaa valehtelulta
Tai soittanut/viestittänyt heti tapahtuman jälkeen..
Ilmiselvää että hän on pettänyt sinua, ja nyt valehtelee. Joo ei varmaan muista mitään, ei varmaan tehnyt mitään väärää, joku muu teki kaiken ja vaimo just "huumattiin".
Mutta taitaa olla vain provo.
Eiköhän tuo olisi sen verran traumaattinen tapahtuma, että sen jälkeen olisi joka tapauksessa aiheellista hakea ammattiapua, miksi ette siis hakisi sitä yhdessä.
Eikö pääasia ole kuitenkin, että naisesi sai ne terveen paperit, eikä hänelle ole ilmeisesti jäänyt traumojakaan tapahtuneesta
Vierailija kirjoitti:
En luottaisi tuollaiseen naiseen. On lähtenyt vieraiden miesten mukaan ja varmasti onkin huumattu ja joukkoraiskattu, mutta ei se poista sitä tosi asiaa, että miesten mukaan on lähdetty ja tuskin seurapelejä pelaamaan.
Miksi vaimosi juoksee ulkomailla ilman sinua? Ei taida suhde muutenkaan olla kunnossa. EROA!
Ai parisuhteessa ei voi "juosta ulkomailla" ilman puolisoa? Perunkin heti oman ensi viikon matkani. Not.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo olisi sen verran traumaattinen tapahtuma, että sen jälkeen olisi joka tapauksessa aiheellista hakea ammattiapua, miksi ette siis hakisi sitä yhdessä.
Asianajaja on oikea apu tähän. Eroihin erikoistunut.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo olisi sen verran traumaattinen tapahtuma, että sen jälkeen olisi joka tapauksessa aiheellista hakea ammattiapua, miksi ette siis hakisi sitä yhdessä.
Luulenpa että tuon tyyppinen mies ei ole hyväksi psykologin vastaanotolla. Hän ei kestä sitä että nainen on raiskattu, koska se on pettämistä. Mustelmat ja kaikki. Varmaan vaimo ois nauttinut tosi paljon jos ois ollut tajuissaan. 0/5
Minä kyllä valitettavasti veikkaan, että on pettänyt. Muussa tapauksessa olisi kertonut itse. Mutta eikö hänellä ole jotain sairaskertomusmerkintöjä sieltä missä on käynyt tutkimuksissa. Mitä niissä lukee? Onhan hän tietysti voinut valehdella sinnekin, mutta jos hän on puhunut totta niin ei ne ala pettäjän puolesta papereihin valehtelemaan.
Joka tapauksessa liitto lienee ohi, jos välit on sellaiset ettei tuollaisesta puhuta. Tai sitten on pettänyt. Kummassakaan tapauksessa en näe syytä jatkaa yhdessä.
Ilmoitti tietenkin poliisille heti, että hänet on raiskattu. Missä poliisin tutkintapöytäkirja? Kyllä ne ulkomaillakin pitää semmoisia.
Ai niin, ei ilmoittanut poliisille mitään, koska tuo on vain hätävale.
Mitä te miehet kuvittelette, että naiset siellä ulkomailla käy tekemässä?
Vierailija kirjoitti:
Minä kyllä valitettavasti veikkaan, että on pettänyt. Muussa tapauksessa olisi kertonut itse. Mutta eikö hänellä ole jotain sairaskertomusmerkintöjä sieltä missä on käynyt tutkimuksissa. Mitä niissä lukee? Onhan hän tietysti voinut valehdella sinnekin, mutta jos hän on puhunut totta niin ei ne ala pettäjän puolesta papereihin valehtelemaan.
Riippuu siitä, millainen mies ap on. Jotkut miehet saavat kohtauksen aivan aiheetta. Kohtauksen saamiseen ja erolla uhkailuun riittää jo se, että esimerkiksi miehen kaveri sanoo miehelle, että voisi olla vaimon kanssa sillai. Vaikka vaimo ei olisi tässä sanomisessa millään tapaa osallisena, niin tästä voi syntyä räjähtävä perheriita. Tällaiselle miehelle kertominen voi olla liian rankkaa tilanteessa, jossa itse on ollut rikoksen uhri.
Vierailija kirjoitti:
Miksi vaimosi ei kertonut tätä versiota silloin kun oli reissusta tullut? Vaan vasta sitten kun oli jäämässä kiinni.. minun korvaan tuo kuulostaa valehtelulta
Kertoi vasta myöhemmin että häntä hävetti niin valtavasti ja pelkäsi reaktiota. Vaimo ei ole ollut aiemmin kenenkään muun miehen kanssa paitsi minun ja nyt tapahtui tällaista. En ole mikään pakkomielteinen aviomies, joka kuvittelee naisen olevan omaisuutta mutta aidosti välitän hänestä, joten olen samalla todella pettynyt mutta huolissani. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä te miehet kuvittelette, että naiset siellä ulkomailla käy tekemässä?
No juuri tätä. Tuo vaimo vissiin veti vähän överiksi, sai rajumpaa kyytiä kuin odotti.
Tämän takia en olisi naimissa naisen kanssa joka edes *haluaisi* reissata ilman minua. Jos on työn takia pakko, niin se on sitten eri asia, vaikka mielummin olisi työ missä ei tarvitse.
Jos olisin AP niin ilmoittaisin lähteväni pariksi viikoksi Pattayalle. Tai Brasiliaan. No, en oikeasti, ottaisin vain eron, jos vaimoni olisi muuttunut tuommoiseksi naiseksi.
Miten voit ap luottaa naiseesi tuon jälkeen jos ei kykene näin tärkeää asiaa jakaa sinun kanssa? Mitä muuta hän on sinulta salannut?
Jos tämä ei ole provo niin ihmettelen mutta vastataan nyt sitten asiallisesti. Vaimoon koskemisella ei pitäisi olla mitään tekemistä asia kanssa koska luultavasti häneen on joku muukin "koskenut" ja tuskin sinäkään vain vaimoosi olet "koskenut". Pettämisestä kyllä kertoo se, että vaimosi ei ole halunnut kertoa asiasta ja on siis voinut olla ihan omasta tahdosta mukana ja korkeintaan kännissä.