Ystävä ei pysty puhumaan mistään ns. syvällisistä tai vakavista aiheista

Hmm... vaikea sanoa. Minä huomaan itsessäni joitain tuollaisia piirteitä. En tosin ole kovin puhelias ja sosiaalinen muutenkaan. Itselläni yksi syy on se, ettei minun kanssani ole koskaan oikein puhuttu tuollaisista asioista. Vanhempani ovat jotenkin suojelleet minua tms. Ja silloin, kun he puhuvat jostain vakavasta, se on sitten todella vakavaa ja jotenkin vaikeaa heillekin ja pelkään itse sanovani jotain tyhmää ja lapsellista. Ystävien seurassa olen hieman tasaveroisempi, mutta en silti koe, että osaisin sanoa jotain erityistä asioista, joita en itse ole kokenut. Kai se on huonoa itsetuntoa ja itsekeskeisyyttä, kun pelkään tulevani torjutuksi lohdutus- tai ymmärtämisyrityksineni. Ehkä en koe itse saaneeni riittävästi lohduttavaa ja rohkaisevaa suhtautumista elämäni varrella, että osaisin ottaa sellaisen kypsän roolin ja asenteen niissä tilanteissa. En kuitenkaan siirrä puhetta johonkin hauskaan ja kepeään, jään vain ennemmin sanattomaksi.

Ystäväsi syyt käytökseensä voivat toki olla aivan erilaiset.

Ehkä hän vain on sellainen ihminen? Kaikki eivät osaa puhua vaikeista asioista.

Mulla on tuollainen kaveri. Syitä tähän mistään syvällisemmistä aiheista puhumattomuuteen on mielestäni kaksi: Heillä ei perheessä ole koskaan juteltu mistään vakavammasta, ei yksinkertaisesti ole oppinut tällaista keskustelukulttuuria. Tunnen hänen vanhempansa ja siskonsa, ja perhe on tosi kiva, mutta kaikki keskustelu on tällaista yleistä hölinää uusista vaatteista ja shoppailusta, loputonta ruoasta ja ruoanlaitosta ja ravintoloissa käymisestä puhetta yms. Mistään huolista ja suruista ei keskustella perheen kanssa.

Toinen syy on mielestäni vähän ikävää sanoa suoraan, mutta sanon kuitenkin: Kaverini ei ole mikään kaupungin kirkkain valo. En nyt tarkoita, että hän olisi jotenkin yksinkertainen ihminen - on siis kuitenkin ihan koulut käynyt ja kiireistä työtä tekevä nainen, mutta kun ollaan pitkään tunnettu, niin on tullut monta kertaa esiin sellainen...hmmm, epärealistisuus ja tietämättömyys tyyliin haaveilee aina pääsevänsä vielä joskus kansanedustajaksi, vaikka ei ole missään tekemisissä politiikan kanssa jne. 

Mä olen luovuttanut ystäväni suhteen, enkä enää yritäkään syventää suhdettamme millekään sielunsiskotasolle. Vaikeissa elämäntilanteissa luotan ihan eri ihmisiin. Hauskaa seuraa hän silti on esim. baariin. 

Voi olla ettei hän vaan uskalla sanoa mitään suuntaan tai toiseen, jos on joskus saanut rääkymis-huuto-itku-raivoamis-sylkemisryöpyn naamalleen, kun on yrittänyt vain lohduttaa.

Negatiiviset räyhäämisuhriutumissyyllistämis skitsoamis kokemukset ainakin itselläni ovat heikentäneet uskallusta ja kykyä puhua oikein mistään. Etenkin kun niitä on useampia ja koettu viattomana lapsena.

Ystäväsi voi ajatella että on viisainta olla sanomatta yhtään mitään, niin ei varmasti tule sanottua mitään loukkaavaa tai väärällä äänensävyllä.

Enkä tarkoita että SINÄ olisit räyhääjä, vaan joku ystäväsi muu hänen elämässään aikaisemmin kohtaama henkilö

4

No mäkin olen vähän tuollainen. Ei meillä perheen kesken koskaan puhuttu mistään vakavammista asioista. Myöskään mun on nykyään tosi vaikea näyttää tunteitanikin. Tästä yritän kyllä päästä eroon. Lisäksi en myöskään pidä itseäni kovinkaan empaattisena.

Vanhemmilta opittua. Menen itse aina lukkoon jos aihe vaihtuu johonkin vakavampaan. Syynä tähän on se että kotona ei puhuttu mistään vakavammasta meille lapsille, ne oli aina aikuisten juttuja. Jopa lähisukulaisten sairastelut. Nyt aikuisena en sitten tiedä miten tuollaisiin suhtaudutaan.

Itse haluan, että elämässä on eri sävyjä rankimmat aiheet käyn läpi miehen kanssa, töissä joutuu puhumaan virkakieltä, jne. Siksi haluan, että ystävien kanssa voi viettää sitä huoletonta aikaa kevyempien aiheiden parissa.

Mitä ystäväsi on sanonut kun olet asiasta hänen kansaan keskustellut? Ystävyys on kuintenkin kahden kauppaa, jossa toivoisin ystävänkin puhuvan jos joku meidän väleissä hiertää.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hän vain on sellainen ihminen? Kaikki eivät osaa puhua vaikeista asioista.

Eikä kaikki edes  halua puhua noin raskaista aiheista. Keskenmenoni oli minun ja mieheni henkilökohtainen asia, joista en edes halunnut ystäville puhua. En vaan halunnut sitä yhteiseksi puheenaiheeksi ystäväpiiriin.

Hän ei ole ystävä sinulle, hän on tuttava. Hänelle ystävyyssuhteet on pinnallisia, eikä niihin kuulu huolet ja murheet vaan perustuu siihen, että saa itse jotain. Minulla on myös ollut tällainen kaveri, jota luulin paremmaksikin kaveriksi. Sitten tajusin, että hän ei tule koskaan olemaan minulle sellainen ystävä kuin minä ystävyydeltä toivon ja poistin hänet elämästäni.

Tuota ihmistä et pysty muuttamaan. Hanki oikeita ystäviä. Häneltä et tukea saa, kun et ole saanut tähänkään asti.

Yksinkertaisia ihmisiä joiden pää ei kestä vaikeiden asioiden käsittelyä. Samalla julmia kuin pikkulapset.

Mulle on sanotuu, että olen kuin liukas saippua pala. Minusta ei saa otetta, enkä puhu tietyistä asioista.

Välttelen puheenaiheita, joista saattaisi paljastua todellinen tilani.

En halua elää enää. En halua jäädä kitumaan, joten en ole vielä pystynyt tappamaan itseäni.

Ihan normisuomalainen. Ei siinä ole mitään vikaa. Itse olet outo kun haluat keskustella omista asioistani hänen kanssaan, vaikket ole edes sukua. Toisekseen miksi et tunnu pärjäävän itse?

Mulla samanlainen kaveri. Tosin ei ole mitenkään sosiaalinenkaan. Välillä ikävää kun yrittää kertoa jotain itselle tärkeetä niin se vaan hymähtää.

Lisäksi ei osaa esim lapsiltaan vaatia mitään, ettei pahoita niiden mieltä. Aika raskasta.

Up