Ovatko ihmiset yleensä ihan aidosti iloisia toisten puolesta?

Kyllä, tunnen aidosti iloa jonkun muun onnistumisten ja onnenaiheiden vuoksi ja erityisesti silloin, jos sitä jotakuta on piinattu jatkuvilla ongelmilla ja esteillä ja sitten viimoistaviimein onnistuu. Ei se minulta ole mitenkään pois, että joku muukin on onnellinen tai onnekas.

Kaikki eivät ole empaattisia ja joillakin terveet narsistiset piirteet ovat ottaneet epäterveen vallan. Ei siis kannata potea siitä mitään ihmettelynaihetta tai huonoa omaatuntoa, ei kukaan pyydä tai halua syntyä tunneköyhäksi tai välinpitämättömäksi. Sekin on sallittava muissa ihmisissä ja itsessään.

Tottakai! Varsinkin kun jollain kaverilla menee hyvin. Saa itsekin positiivista energiaa siitä kun toinen voi hyvin. Niin kuin edellinenkin sanoi, ei ole minulta pois, päinvastoin.

Lapseni ja muutaman muun läheiseni onni on myös oma onneni, mutta muuten on aika sama. Jos joku kaveri kertoo saaneensa vaikka ylennyksen, onnittelen toki mutta kun kotiin pääsen niin tuskin sitä enää edes muistan.

Sitä kutsutaan empatiakyvyksi. Jos sinä et kykene tuntemaan aitoa iloa toisen puolesta, ja oikeasti sisimmässäsi ajattelet, ettei vaan kiinnosta, kuten aloituksessa kuvailit, niin kyllä, sinussa on jotain vialla. Mutta se, että olet havahtunut ongelmaasi on jo alku. Kannattaa pohtia, kykenetkö muiden tunteiden myötäelämiseen? Koetko surua tai vihaa, jos toisella menee todella huonosti, vai aiheuttaako sekin vain teeskenneltyä osanottoa? Ihmisellä on monia syitä empatiakyvyn vaurioitumiseen; joillain kyse on persoonallisuuden häiriöstä, mihin käsittääkseni narsismikin jollain skaalalla lasketaan, ja jollain tämän on aiheuttanut esimerkiksi karut kokemukset lapsuudessa. Suosittelen keskustelemaan ammattilaisen kanssa aiheesta. Ilman myötäelämisen taitoa missaat osan elämän parhaista puolista.

Toki myös se vaikuttaa tilanteisiin, kuinka hyvin tunnet nämä ihmiset. Keskimäärin niitä kohtaan jotka tuntee hyvin on tunteet vahvempia ylipäätään, joten ei välttämättä ole ihme jos et tunne mieletöntä liikutusta sellaisen kaukaisen sukulaisen häissä, jonka olet nähnyt ehkä kerran. Joskin tarpeeksi onnellisen tapahtuman sattuessa, etenkin useiden vastoinkäymisten jälkeen on normaalia tuntea iloa ventovieraankin puolesta, jos vaikka lukee hänen tarinansa jostakin.

Vaikea vastata muiden ihmisten puolesta, mutta itse tähän ikään (30-v.) olen alkanut suhtautua asioihin muun kuin itseeni vertailun kautta ja tämän ansiosta olen aika varma, että saatan pystyä iloitsemaan muidenkin onnesta. Tosin nämä ovat vaikeita asioita, sillä inhimillisiä tunteita on mahdotonta estää tulemasta. Voihan niitä yrittää kieltää ja sanoa että minä en ainakaan ole kateellinen koskaan, mutta minusta se olisi typerää. Kateuden tunnetta ei voi estää tulemasta, mutta siihen voi opetella suhtautumaan eri tavalla.

Minä en ole täydellinen pyhimys, vaikka kuinka haluaisin ollakin (ihan totta!)

En siis ajattele että toisen onni olisi minulta pois. En vaan tunne olevani iloinen tai onnellinen vain sen takia, että joku toinen on. Tietenkin onnittelen ja muuta, silloin kun kuuluu. Muistan jo lapsuudesta, että suhtauduin epäluuloisesti jos joku oli minun puolestani iloinen, ajattelin, että varmaan vaan feikkaa, koska eihän asia hänen elämäänsä erityisesti vaikuta.

Muuten kyllä tunnen normaalisti myötätuntoa. Jos jotakuta kohdellaan epäreilusti, niin tulen oikein vihaiseksi, tai jos joku on menettänyt läheisen ja on silminnähden todella surullinen. 

Vastavuoroisesti en siis tosiaan oleta, että joku olisi myöskään aidosti iloinen minun puolestani.

6 siis ap.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai! Varsinkin kun jollain kaverilla menee hyvin. Saa itsekin positiivista energiaa siitä kun toinen voi hyvin. Niin kuin edellinenkin sanoi, ei ole minulta pois, päinvastoin.

Nämä on niitä fraaseja joita ihmiset mielellään hokevat kiillottaakseen omaa sädekehäänsä. En halua olla ilkeä, mutta minusta tästä asiasta vaan on syytä puhua.

Se että sinä sanot saavasi itse positiivista energiaa toisen onnesta kertoo sen, että sinulle on tärkeää saada itse jotain hyvää ja se on todellakin täysin inhimillistä. Eikö epäitsekkäintä olisi ajatella että "Tuttu voitti lotossa, minäkin olisin halunnut, tunnen kateutta, mutta kohtelen häntä silti yhtä hyvin kuin aina olen kohdellut ja ehkäpä tuttuni on tehnyt jotain todella hyvää mistä hän sai palkinnoksi tämän"?

Minä en ymmärrä, miksi niin monet kokevat olevansa muiden yläpuolella, olevansa epäinhimillisiä pyhimyksiä, joissa on vain hyviä ja ihailtavia puolia. Sanotaan ettei koskaan muka tunneta kateutta, jotta vältyttäisiin leimautumasta pahaksi ihmiseksi. Mutta kun eivät inhimilliset tunteet ole merkki pahuudesta. Ne ovat merkki siitä että me kaikki ollaan vain ihmisiä.

Moni vastaa mielellään että ollaan joo tietenkin niin onnellisia muiden puolesta vaikka totuus on se, että ihminen on itsekäs ja kateellinen, mutta siinä kun ei ole mitään pahaa ellei sillä aiheuta muille vahinkoa. Yhteiskuntamme on kilpailuhenkinen ihan samalla tavoin kuin eläinmaailmassakin. Ei siellä mennä toiselle sanomaan että ota sä hei tää mun saalis kun sulla on varmaan tosi kova nälkä. Toki ihmisten maailmassa on alettu ajatella myös muita, mutta se liittyy ajatus ja -arvomaailmaan, ei mihinkään sellaiseen että ihminen olisi jotenkin muovautunut epäitsekkäämmäksi kuin muut lajit. Ihminen on keksinyt moraalin ja näin ollen se vaikuttaa tekoihimme. Silti suurimmissa osin ihminen on itsekäs, yhä edelleen.

Kyllä! Olin varmaan viikon hyvällä tuulella pelkästään siksi, että ystäväni, jolla on ollut paljon vaikeuksia sai vihdoin viimein kauan etsimänsä työpaikan. Ja muutenkin hänellä alkaa vihdoin olla asiat hieman paremmin.

Olen onnellinen ystävieni lasten puolesta, jotka saivat keväällä haluamansa opiskelupaikat ja kummilapsen puolesta, joka pääsi haluamaansa lukioon. 

Itkin ilosta ja onnesta, kun myös itselleni hyvin läheinen ystäväni lapsi voitti harrastukseensa liittyvän kilpailun, joka takasi hänelle stipendin jatko-opintoihin ulkomailla.

Olin murheen murtama, kun ystäväni vastasyntynyt lapsi kamppaili hengestään ja onneni kukkuloilla, kun pieni selvisi kaikista toimenpiteistä ja pääsi vihdoin kotiin.

Olen onnellinen työkaverini puolesta, joka uskalsi tehdä rohkean ratkaisun ja lähti tavoittelemaan unelmiaan. Onnellinen ja vähän ehkä kateellinenkin :)

Jos itsellä on heikko hetki, muiden onni antaa toivoa paremmasta.

Kyllä siitä kokee iloa silloin, kun itsellä on asiat oikein hyvin. Silloin kaikesta saa paljon iloa.

Kyllä. Mä olen esim. itkenyt ystävieni häissä kun olen ollut niin onnellinen heidän puolestaan, ja monta tuntia hykerrellyt hyvää oloa kun näin lapsen tarhakaverin riemastuksen kun näki isänsä monen kuukauden jälkeen (oli ollut työmatkalla ulkomailla, tuli hakemaan lapsen tarhasta yllätyksenä). Ihan samalla tavoilla voin olla aidosti pahoillaan jonkun puolesta.

Tietenkin koska jos vihamies on onnellinen, ei ole keltään pois.

Jos toisen onni ei ole minua uhkaava asia niin tunnen. Joku ulisi täällä lottovoitosta, se on niin suuri ja harvinainen asia että jokainen tuntisi varmaan kateutta sellaisesta, nyt puhutaan ehkä vähän pienemmistä asioista.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siitä kokee iloa silloin, kun itsellä on asiat oikein hyvin. Silloin kaikesta saa paljon iloa.

Osaan olla iloinen toisten puolesta myös silloin, kun itsellä on vaikeaa. Sehän olisi ihan kamalaa, jos kaikilla menisi huonosti. Kun muilla menee hyvin, voi ajatella, että parempia aikoja on luvassa. Että minäkin

selviän tästä, kun kerran muutkin. Ja kun menee oikein huonosti, pienetkin ilonaiheet ovat enemmän kuin tervetulleita.

..oo

Up

En minä ainakaan kovinkaan usein. Olenpa paha ihminen. Tai ehkä sittenkin vain rehellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai! Varsinkin kun jollain kaverilla menee hyvin. Saa itsekin positiivista energiaa siitä kun toinen voi hyvin. Niin kuin edellinenkin sanoi, ei ole minulta pois, päinvastoin.

Nämä on niitä fraaseja joita ihmiset mielellään hokevat kiillottaakseen omaa sädekehäänsä. En halua olla ilkeä, mutta minusta tästä asiasta vaan on syytä puhua.

Se että sinä sanot saavasi itse positiivista energiaa toisen onnesta kertoo sen, että sinulle on tärkeää saada itse jotain hyvää ja se on todellakin täysin inhimillistä. Eikö epäitsekkäintä olisi ajatella että "Tuttu voitti lotossa, minäkin olisin halunnut, tunnen kateutta, mutta kohtelen häntä silti yhtä hyvin kuin aina olen kohdellut ja ehkäpä tuttuni on tehnyt jotain todella hyvää mistä hän sai palkinnoksi tämän"?

Minä en ymmärrä, miksi niin monet kokevat olevansa muiden yläpuolella, olevansa epäinhimillisiä pyhimyksiä, joissa on vain hyviä ja ihailtavia puolia. Sanotaan ettei koskaan muka tunneta kateutta, jotta vältyttäisiin leimautumasta pahaksi ihmiseksi. Mutta kun eivät inhimilliset tunteet ole merkki pahuudesta. Ne ovat merkki siitä että me kaikki ollaan vain ihmisiä.

Kateutta voi tuntea vain siitä mitä itsellä ei ole, mutta jota haluaisi. Monelle suuri omaisuus on loppujen lopuksi ihan samantekevä asia, ja joillekin se on asia joka jo on. Silloin ei ole ongelma iloita toisen voitosta, eikä edes edellytä mitään pyhimystason tyyppiä.

Jos kyseessä on läheinen niin olen kyllä iloinen hänen puolestaan. Kun läheisillä on kaikki hyvin ja ovat onnellisia niin kyllä se itseenikin heijastuu. Jos taas jollakin ei-niin läheisellä tapahtuu jotakin kivaa niin ei voi sanoa, että varsinaisesti iloinen olisin. Ehkä innostunut kuulemaan lisää olisi parempi ilmaisu.

Toki jos tiedän taas, että jollakin tutulla esim.  on ollut vaikeaa ja tällaiselle tapahtuu jotakin kivaa elämässään niin voin tästä aidosti olla iloinen hänen puolestaan. Ei tarkoita silti, että uutinen millään tavalla vaikuttaisi omaan elämääni.