Lue keskustelun säännöt.
Ero vai jatketaanko yhdessä?
Zozo
29.08.2017 |
Minä ja mies ollaan oltu yksissä 17 vuotta ja meillä on 3 alakouluikäistä lasta. Minun mitta alkaa olla totaalisen täynnä ja varmasti miehenikin.
Samat ongelmat ovat jatkuneet läpi parisuhteemme, olemme käyneet niiden vuoksi parisuhdeterapisssa. Olemme olleet erossa ja minä olen yksin käynyt hakemassa apua keskustelemalla kuten miehenikin.
Miehellä on neurologisella puolella ongelmia, mitkä vaikuttavat hänellä merkittävästi arjen hallintaan ja ratkaisukykyyn. Nämä ovat testeissä testattuja asioita ja ovat siis faktaa.
Ongelma on, että olen ihan loppu tuon ihmisen kanssa elämiseen. Hänen kanssaan on mahdotonta elää, ainakin minun. Olen itse siinä tilanteessa että oireilen jo fyysisesti, koska olen koko ajan stressaantunut. Joidenkin asioiden kanssa olen oppinut elämään, mutta jotkut hänen aiheuttamansa asiat tuottavat niin suurta hallaa meidän koko perheellemme, etten vain pysty niitä enää sulattamaan. Tuntuu kuin elämälläni ei ole mitään kiintopistettä, vaan olen hänen persoonansa ja tekemisensä ja tekemättä jättämiensä asioiden armoilla. En pysty enää elämään niin, että en itse saa mitään, vaan joudun koko ajan luopumaan, antamaan venymään ja pettymään.
Hän on minulle todella rakas ja minä hänelle, toivon aina että elämäämme tulee muutos, mutta tiedän että se ei ole mahdollista. Ero päätös olisi helppo jos hän olisi vaikka alkoholisti, hän pahoinpitelisi minua tai jotain muuta vakavaa. Mutta hän vain tekee meidän perheen elämästä kaaosta, puolivahingossa.
Hän on hyvä isä, mahtava rakastaja ja muutenkin Ihana ihminen, mutta hänen kanssaan on tuskaa elää saman katon alla.
Olen ehdottanut että muuttaisimme eri osoitteisiin ja jatkaisimme silti parina, mutta se tuntuu hänestä maailmanlopulta. Olemme puhuneet asioista paljon, ehkä liikaakin. Mutta hän ei vain kykene muuttamaan käytytymismallejaan, vaikka hän asiat ymmärtääkin. Ja en edes tiedä onko minulla oikeuttakaan olettaa, että hänen tarvitsisi muuttua. Enhän minä itsekkään osaa itseäni muuttaa vähemmän stressaavaksi ...surettaa ja ahdistaa😢
Kommentit (10)
Ei kukaan ulkopuolinen voi vastata pitäiskö teidän erota vai ei. Eikä kukaan muu meistä elä sun elämää, siinä parisuhteessa tai ilman sitä. Itse miettisin sitä että kärsiikö lapset nyt. Miettisin myös että voinko olla onnellinen nykyisessä tilanteessa. Ero on todella vaikea päätös. Voihan se olla et mikäli eroatte, miehesi ajatus parisuhteen jatkamisesta eri talouksissa muuttuu vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pariterapia.
Kirkolta ja ainakin joissain kaupungeissa saa ilmaiseksi mutta joutuu jonottamaan, rahalla saa nopeammin.
Erillään asuminen on myös hyvä vaihtoehto. Mun korvaan kuulostaa siltä että olet hävittänyt itsesi niin kauas että tuossa tilanteessa jos päätät erota tai jäädä et voi tietää oletko tehnyt omimman itsesi kannalta oikean päätöksen. Siihe auttaa yksin oleminen, ja sitä ei tuossa asetelmassa käytännössä järjrsty kuin asumuserolla.
Voisitte vaikka hommata sen palstajauhajien suosikin, pienen erokämpän jossa vanhemmat vuorotellen asuvat niin että lapset saavat jäädä omaan kotiinsa?
Jos tuntuu ovat edelleen noin suuria, niin ei kannata jättää yhtään kivrä kääntämättä: esimerkiksi eronkin sattuessa on pariterapia hyödyksi siinä että asiat saattavat tulla käsitellyiksi niin että se tarvitse turhaan tapella.
Miehellä on hyvin paljon adhd:sta tuttuja elämänhallintaan vaikuttavia piirteitä, Projekteja, kaaosta, impulsiivisuutta riippuen asiasta, välillä hän taas on ihan flegmaattinen ja ajatuksissaan ja ne vähätkin asiat mitä hän tekee kunnolla jää unholaan. Suurin osa asioista kaatuu minun hoidettavakseni, koska ne eivät vain tule hoidettua hänen taholtaan tai ne hoidetaan myöhässä, huonosti tms.
Mieheni kävi testeissä muutamia vuosia sitten ja lääkäri suositteli adhd-lääkkeen kokeilemista. Testeissä toisista osa-alueista oli todella hyvä tulos, kun taas sitten osalla alueista meni todella heikosti. Varsinaista diagnoosia hän ei kuitenkaan saanut.Hän ei halua lääkitystä kokeilla, eikä syödä. Koska hän ei koe, että hänen elämässään olisi mikään niin merkittävästi huonosti.
Työssään hän on hyvä ja pystyy keskittymään, kun on selkeät rajat ja työ josta hän pitää. Työssä ei myöskään ole muuttuvia tekijöitä. Arjessa taas on monta muuttuvaa tekijää, joita hän ei pysty eikä osaa ottaa huomioon. Myöskään syy-ja seuraussuhteet eivät aukene hänelle kunnolla. Hän ei käsitä impulssiiviensa tekojensa seurauksia ennen kuin ne ovat tapahtuneet. Ja samasta syystä hänen on myös vaikea korjailla aiheuttamiaan tuhoja tai oppia niistä. Ja nämähän eivät olisi mitään suuria ongelmia, jos me olisimme kahdestaan. Mutta perhe-elämän arkeen ne tuottavat suuria vaikeuksia mm. Raha-asioiden ja ajankäytön kanssa sekä arjenhallinnan kanssa.
Lähestulkoon yksinään arjen pyörittäminen on raskasta, mutta kun toinen vielä jatkuvasti heittelee kapuloita rattaisiin ja hankaloittaa asoita niin se on tuplaten raskaampaa. Ikinä en voi mitään olettaa, en voi luottaa enkä tietää mitä ensiviikko tuo tullessaan. En halua enää edes suunnitella mitään , kun ne eivät kuitenkaan toteudu. Olen itse vaipumassa hyvää vauhtia masennukseen. Ahdistusta ja paniikkia on ollut jo muutamia vuosia, luultavasti stressistä johtuvia.
Toisaalta otsikkoni on typerä, kun tiedän jo vastauksen kysymykseen. Meidän on erottava jos haluan itseni pitää terveenä. En vain halua sitä itselleni vielä myöntää.
Ap
Ja olemme siinä pisteessä että lapsetkin alkavat kärsimään. Siksi täällä nyt kipuilenkin, kun tiedän että päätös on tehtävä.
Olemme käyneet kirkon parisuhdeterapiassa, kaksikin eri kertaa, kummallakin kerralla oli useampi käynti. Minä itse näen, että asiat eivät enää puhumisesta parane. Mieheni tarvisi esim. Toiminnanohjausta tai muuta apua, mutta sitä ei ilman diagnoosia saa.
Todellakin miehesi tarvitsisi apua mutta vaikeaa sitä on tyrkyttää jos ei itse suostu ottamaan. Onko hän empatiakyvytön, eikö näe miten paljon kärsit? Tuo kuvio on sinulle aivan liian raskas, sillä nyt miehesi elää sinun varassasi siinä mielessä, että sinä mahdollistat sen miten hän voi toimia ja elää. On kohtuutonta edellyttää keneltäkään sellaista.
Voisi olla ihan ok kokeilla jotain lääkettä, jos asiantuntija sellaista suosittelee. Lääke voisi avata ymmärtämään omaa käytöstä. Mielestäni sinulla on oikeus vaatia käyttäytymisen muutosta, koska se mahdollistaisi perhe-elämänne parantumisen. Ei hänen luonnettaan tarvitse muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos joudut tällaisiin asioihin kyselemään vauva-palstalla neuvoa niin erotkaa niin mies saa etsiä jonkun järkeämmän ja aikuisemman puolison itselleen.
Tosi kurja tilanne :( Olen pahoillani puolestasi.
Pelasta itsesi, on mun neuvoni.
Se voi tarkoittaa tuota kahden asunnon asumista tai sitten voisit laittaa miehen seinää vasten: Joko hän aloittaa lääkkeen tai pannaan eropaperit vetämään.
On suunnatonta itsekkyyttä mieheltä, ettei hän näe miten loppu olet eikä halua tehdä mitään asian eteen.
Mutta kuten sanottu, pelasta itsesi.
Tuhannesti tsemppiä!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä asettaisin miehelle ehdon, että suhde päättyy jos ei kokeile add-lääkitystä.
Kovin tuttuja piirteitä nuo mitä miehestäsi kirjoitit. Minun samanlainen mieheni sai add-diagnoosin ja lääkkeet muuttivat paljon elämäämme paremmaksi!
Älä vielä eroa. Kannusta miestä etsimään hänelle sopiva apu.
Selkeyttäisi jos kerrot mitä hän tekee ja millaista hankaluutta se aiheuttaa perheelle. Eikö siihen ole hoitoa?