Ilkeilevät ja itsekeskeiset sukulaiset - onko tämä stressiä, kateutta vai onko kyseisellä parilla muutakin pielessä?

Vierailija

28.08.2017 | 13:24

Osaisikohan joku viisaampi valottaa, mikä vaivaa sukulaispariskuntaa, jolla tuntuu olevan pakottava tarve kommentoida muka-ironisesti, todellisuudessa ilkeillen, minun elämääni ja tekemisiäni aina, kun tapaamme. Lapsiperheen vanhemmista siis kyse: perheessä kaksi noin kymmenkesäistä lasta ja parivuotias, todella vilkas ja haastava nuorimmainen sekä neljäs tulossa pikapuoliin. Jostain syystä heidän mielestään minun elämänvalitani ovat aina jollain tapaa vääriä ja tuovat sen sitten esille piilov*ittuilemalla (eivät tosin viitsi yrittää edes kovin hyvin piilotella), piikittelemällä ja rivien välistä vihjailemalla. Mielestäni en ole tähän mitään aihetta antanut ja muutenkin olen vuosien varrella aina yrittänyt kyseistä perhettä parhaani mukaan auttaa ja tukea. Mutta nyt en enää jaksaisi, koska niskaan on viimeaikoina tullut enää pelkkää p*skaa.

Heille ei esimerkiksi tunnu sopivan se, että minulla on valjaissa ulkoilevia sisäkissoja, koska heidän mielestään ilmeisesti ainoa oikea tapa kissan pitoon on vapaasti ulkoileva kissa. Ja auta armias, kun tästä saa kuulla. Tosin vielä eivät ole osanneet selittää, miten kerrostaloasuja ulkokissaa pitäisi, mutta toki kerrostaloasujan pitäisi varmaan ymmärtää olla ottamatta lemmikkejä. Ja auta armias, jos vanha äitini, joka eläinrakkaana on kovin ihastunut kissoihini, uskaltaa niistä mainita tai niitä ihastella - saa silmät ja korvat täyteen, miten: "kissat on tärkeämpiä kuin meidän lapset".

Väärin on toki myös se, että matkustelen säännöllisesti ulkomailla ihan itse säästämilläni rahoilla, koska heillä ei ole mahdollisuutta (ja mukamas varaa) tällä hetkellä matkustaa. Kylpyhuoneremonttikin olisi varmasti kyseisen parin mielestä pitänyt jättää tekemättä, kun ensikertaa uuden kylpyhuoneen nähdessään naama näkkärillä vaimo sai tikistettyä: "Jaa, jaa, on se kun on pyyhkeet ja saippuatkin sävy-sävyyn - ei kyllä meillä olis tollaseen aikaa ja varaa....". Ja kyse ei ole mistään köyhästä perheestä, vaan mies on todella hyvätuloinen ja vaimokin keskituloinen ja tienaavat yhteensä reilusti yli kaksinkertaisesti sen, mitä minä kuukaudessa.

Tällä hetkellä tuntuu, että heidän asenteensa on se, että minun elämänvalitani ovat jotenkin pilanneet heidän elämänsä ja kaikki, mitä teen, on jotenkin heiltä pois. Itse en mielestäni asioillani kehuskele, vaan kerron kysyttäessä ja senkin asiallisesti ilman turhia hehkutuksia. Tosin tälle parille en halua enää mitään kertoa, kun aina saan lopputuloseksi vain pahoitetun mielen. Kyseinen pari kyllä itse on jatkuvasti äänessä ja omasta elämästään ja tekemisistään kovin positiiviseen sävyyn kertomassa - vanhempien lasten suusta sitten tulee välillä tietoon, ettei se ihan niin nappiin mennyt, kuin on annettu ymmärtää. Mutta viimeaikoina on tuntunut tosiaan, että se, että he eivät pysty tekemään jotain tai heidän elämässään joku ei onnistu, on suoraa seurausta siitä, miten minä elän elämääni.

Mutta osaako joku viisaampi ja kokeneempi (lapseperheellinen) sanoa, onko tässä nyt kyse vain siitä, että ovat stressaantuneita ja väsyneitä, ja siksi tuntuu, että lapsettoman ihmisen elämä on kadehdittavaa ja jatkuvan helppoa ja auvoista lomaa (mitä elämäni ei siis todellakaan ole ja etenkään ole ollut)? Ja voiko tämä käytös mennä ohi jossain vaiheessa, jos vaikka väsymys helpottaa? Vai onko tässä nyt vain kaksi oikeasti ilkeää ja itsekeskeistä ihmistä löytänyt toisensa ja ovat yhdessä löytäneet minusta sopivan ilkeilynsä kohteen? Eli kannattako sinnitellä ja odottaa parempaa vai kannattaako todeta, että kaikkia sitä maailmaan mahtuu, mutta ei niiden kaikkien tarvitse minun maailmaani tulla pilaamaan negatiivisuudellaan?

Vastaa

Tapahtumat

Ilkeilevät ja itsekeskeiset sukulaiset - onko tämä stressiä, kateutta vai onko kyseisellä parilla muutakin pielessä?

Kommentit (14)