Mitä te tekisitte??

En tiedä voiko tähän kukaan vastata, tai mitä tähän voi edes sanoa. Mutta tilanne on se että mies jolle nyt olen raskaana, tapailimme reilun vuoden verran kun huhtikuusa tulin sitten raskaaksi. Lapsi on ihan toivottu, sen tuloa ei yritetty estää eikä siihen itsessään liity mitään draamaa. Lapsi on molemmille ensimäinen. Emme asuneet yhdessä koska emme olleet päässeet kompromissiin missä asuisimme; miehellä on vanha mökki jossa ei ole mitään nykyaikaisuuksia joten en ole ollut sinne valmis muuttamaan. No nyt pääsimme kesän aikana minun mielestäni kompromissiin ja otimme ison rivarikolmion johon mahtuisimme koko perhe. Tämän ratkaisun piti olla väliaikainen kunnes lapsi on syntynyt ja näämme miten se perhe-elämä oikeasti alkaa sujua, sitten voisimme yhdessä hankkia talon joka miellyttää kumpaakin. Nyt olen kuukauden asunut yksin tässä uudessa asunnossa, eikä mies ole käynyt edes katsomassa saati kysellyt miten edes voin. Otin nyt eilen asian puheeksi ihan tosissaan, ja hän sanoi ettei voi muuttaa kun ei ole tottunut asumaan rivarissa ja että aikoo sitten lapsen synnyttyä asua kahta taloutta; välillä mökissään, välillä minun ja lapsen kanssa. Vihelsin tässä kohtaa pelin poikki tyystin, sanoin että tämä ei ole vaihtoehto, se on joko tai, mutta en ala ukkoa katsoa joka omien halujensa mukaan tulee ja menee, minä kuitenkin olen sidottuna lapseen 24/7 pitkän aikaa.
Nyt on multa on mennyt yöunet ja stressaan asiaa ihan hirveesti, en pysty syömään enkä tosiaan nukkumaankaan. Pelkään jo että lapsi saa tästä stressihormoonia ja hänestä tulee joku ADHD-tapaus  En tosiaan tiedä, pistänkö nyt pelin poikki ihan tyystin, en halua tuollaisen miehen kanssa mitään yhteishuoltajuutta ainakaan. Hän sanoo että aikoo kasvattaa kuitenkin lapsen ja olla isänä, mutta minusta isyys on muutakin kuin että tullaan sitten kun omiin kuvioihin sopii. Voinko saada yksinhuoltajuuden tämän perusteella? Mies ei sitä vapaaehtoisesti tule antamaan, se on selvä. Olen myös sanonut että olen raskaana muinakin päivinä kuin neuvola- ja ultra-päivinä, koska niihin hän on kovin innokkaana aina tulossa mukaan, muutoin minun vointini ei tunnu pätkääkään kiinnostavan. Olen aika rikki tästä, koska positiivisen testin tehtyäni hän oli kovin innoissaan ja olevinaan niiiin rakastunut minuun, nyt tuntuu että kaikki läheisyys on kadonnut, enkö saa hänestä mitään tukea.