Lue keskustelun säännöt.
Masennus: olen koko ajan ihan voimaton ja ulapalla
22.08.2017 |
En kohta jaksa enää. :( Olen ollut masentunut teini-ikäisestä lähtien. 12-vuotiaana harkitsin itsemurhaa ja 14-vuotiaana yritin itsemurhaa.
Nuoruudessa masennus oli enemmän alakuloisuutta ja synkkyyttä, nyt masennus on muuttanut muotoaan ja olen koko ajan jotenkin... Harmaa ja väsynyt.
En jaksa oikein tehdä mitään, haluaisin vain nukkua koko ajan. En saa aikaiseksi tehdä mitään järkevää ja aika vaan lipuu ohitse. Ennen nautin sosiaalisista hetkistä, mutta nykyään väsyn jotenkin niistäkin. En jaksa keskittyä mihinkään, en jaksa oikein osallistua keskusteluun, en saa suutani auki ja ihmiset puhuvat päälleni.
Muutenkin tuntuu että olen välillä ihan autopilotilla, se on pelottavaa. :(
Ymmärrän, että pitäisi hakea apua, ennen kuin pilaan elämäni. En vaan kykene siihen, en tiedä mitä sanoisin ja minne menisin. Minulla on aivan järjetön puhelinkammo, se yhdistettynä ahdistukseen mikä iskee kun koitan puhua masennuksestani, niin en yksinkertaisesti kykene soittamaan lääkärille.
Olen monta kertaa kirjoittanut aiheesta ja aina minua yritetään tsempata, että puhelin käteen vaan ja teet sen, mutta en pysty. :(
Ehkä joskus apua saa vaikka tekstiviestillä tai sähköpostilla...
Opiskelen ammattikorkeakoulussa mukavaa ja kiinnostavaa alaa, mutta masennukseni takia olen käytännössä tuhonnut opintoni. Kolmas vuosi alkaa ja opintopisteitä on kasassa alle 100 (tässä vaiheessa kuuluisi olla n. 170-200)
En kyennyt edes suorittamaan kaikkia kesäkurssejani, joten joudun luultavasti maksamaan kesäopintotuet takaisin.
Opintolainaa on aivan järjettömät määrät enkä ole käytännössä saanut mitään aikaan. Tämä tilanne alkaa vaikuttaa niin syvältä suolta, että itsemurha on kohta varmaan ainoa ratkaisu. :(
Kommentit (7)
Mitä itse haluat? Voiko muut ihmiset sinua auttaa? Mitä heidän mielestäsi pitäisi sinulle tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaistun. En tosin koskaan yrittänyt itsemurhaa, mutta mietin sitä joskus vuosia sitten päivittäin useita kertoja. Nykyisin enää vain satunnaisesti toivon että jo kohta kuolisin.
Minulla on onneksi työpaikka, se pitää sosiaalisen elämän normeja yllä. Joka aamu ahdistaa mennä sinne, mutta kun paikan päälle pääsee niin selviytyyhän tuosta. Small talk ei vain oikein luonnistu: "Mitä teit lauantaina?" "Haaveilin saavani parantumattoman syövän, tai joutuvani hirvikolariin".
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. En tosin koskaan yrittänyt itsemurhaa, mutta mietin sitä joskus vuosia sitten päivittäin useita kertoja. Nykyisin enää vain satunnaisesti toivon että jo kohta kuolisin.
Minulla on onneksi työpaikka, se pitää sosiaalisen elämän normeja yllä. Joka aamu ahdistaa mennä sinne, mutta kun paikan päälle pääsee niin selviytyyhän tuosta. Small talk ei vain oikein luonnistu: "Mitä teit lauantaina?" "Haaveilin saavani parantumattoman syövän, tai joutuvani hirvikolariin".
Haaveilin työntäväni jälleen ihmisen junan tai metron alle.
Sen opintolainasumman takia ei kannata ahdistua se on kuitenkin niin pieni summa kun työllistyt että saat sen kyllä maksettua, sitä ei muistaakseni ihan heti tarvitse maksaa edes takaisin.
Nyt hankit vaan pikaisesti apua.
Onko fyysisiä sairauksia ja puutostiloja tutkittu? Kannattaa tutkia myös fyysiset sairaudet, ja jos mahdollista, suosittelisin sen tekemistä ennen psykiatrista apua. Ainakin kilpirauhassairaudet ja raudanpuute kannattaa selvittää, myös maksasairaudet voivat aiheuttaa salakavalaa uupumusta. Ja jos on jatkuvasti raskaasti uupunut, siitäkin todellakin masentuu myös psyykkisesti. Aina kyse ei välttämättä ole edes sairaudesta, vaan kyseessä voi olla myös puutostila, joka pahentaa oireita. Näitä ei jostain syystä aina muisteta selvittää.
Hurjasti valoa ja jaksamista sulle. On raskasta hakea apua, mutta lopputulos on sen arvoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit mennä omalle terveysasemallesi, menet sinne ja sanot kenelle vaan työntekijän näköiselle mieluiten respan työntekijälle, että tarviit apua et jaksa enää itse. Siitä se sitten lähtee. Sen jälkeen sun on helpompi jatkaa siiitä, harjotus tekee mestarin.
Masennuksesta toimpumisen edellytys on tosiaan, että sen tunnustaa itselle. Olet sen tehnyt. Mielipiteesi itsestäsi ja elämästäsi ovat masentuneelle tyypillisiä. Älä usko niitä. Kaikki ei ole niin mustaa kuin näet. Ja varsinkin koeta olla armollinen itsellesi, kaikki tekevät elämässään virheitä. Ei opiskelujen eteneminen ole sinun ihmisarvon mittari! Älä syytä itseäsi alakulostasi, sille löytyy varmasti syitä kunhan pääset terapiaan.
Sinun on siis ehdottomasti saatava apua. Luulen, että paras olisi ensin hakeutua esim. opiskelijaterveydenhuollon kautta hoidon piiriin. Jos sinulla on puhelinkammo, pystytkö pyytämään jotain läheistä ystävääsi soittamaan lääkäriin tai hoitajalle, jolloin sinulle voitaisiin varata henkilökohtainen aika? Tai pystytkö käydä varaamassa ajan ihan terveyskeskuksessa tai sairaalassa paikan päällä käyden?