Lue keskustelun säännöt.
Kummalla tavalla masentunut olisit näistä mieluummin, jos olisi pakko valita?
18.08.2017 |
Olisitko mieluummin sellainen masentunut, jolla on kaikki asiat elämässä erittäin hyvin, ei ongelmia, ja silti selittämättömästi on masentunut, ja tätä on jatkunut 15 vuotta.
Vai olisitko mieluummin sellainen masentunut, jolla on paljon isoja vaikeuksia elämässä, esim. fyysinen parantumaton sairaus, työkyvyttömyys, köyhyys ja yksinäisyys, ja on niiden takia masentunut, ja masennus on jatkunut 15 vuotta. Tässä vaihtoehdossa masennus parantuisi, jos tai kun asiat tuntuvasti korjaantuisivat.
Molemmissa vaihtoehdoissa masennus olisi vaikeustasoa keskivaikea/vaikea.
Jos olisi pakko valita, kumman ottaisit?
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Erotan toisistaan masennuksen tunnetilana ja masennuksen somaattisena sairautena. Pidän vain jälkimmäistä todellisena masennuksena. Se ei parane, vaikka kuinka talous ja terveystilanne (muiden sairauksien osalta) kohenisi. Kyse on aivokemioiden häiriöistä, ei tunteista.
Jälkimmäinenhän nimenomaan parantuisi. Kirjoitit vahingossa väärin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ulkoiset puitteet kunnossa ja silti oon ollu masentunu sen 15 vuotta. Jos tän lisäksi vielä muut asiat menis vituilleen niin tappaisin itteni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erotan toisistaan masennuksen tunnetilana ja masennuksen somaattisena sairautena. Pidän vain jälkimmäistä todellisena masennuksena. Se ei parane, vaikka kuinka talous ja terveystilanne (muiden sairauksien osalta) kohenisi. Kyse on aivokemioiden häiriöistä, ei tunteista.
Jälkimmäinenhän nimenomaan parantuisi. Kirjoitit vahingossa väärin?
En kirjoittanut. Masennus somaattisena eli ruumiillisena sairautena (=kliininen depressio) ei parannu siitä, jos ihminen saa ystäviä tai talouden kuntoon. Kyse on aivokemioista eikä niihin vaikuta se, onko tilillä enemmän rahaa vai ei.
Pitäisikö näille kahdelle tilalle olla eri nimet kun kerran ovat kaksi noin erilaista tilaa? Miksi lääkäri diagnosoi molemmilla henkilöillä "masennuksen"? Mistä kyse?
Aivot ovat aika plastiset, eli toistuvat positiivisiksi koetut kokemukset vahvistavat aivojen toimintaa ja muokkaavat niitä. Samalla tavalla toimii toisinkin päin, negatiivisille tunteille altistuminen muokkaa aivotoimintaa masennusherkemmäksi. Eli elämän ulkoisten puitteiden kuntoon saaminen pitkän ongelmakauden jälkeen, erityisesti sosiaalisten suhteiden osalta, voisi hyvinkin olla kliinisen depression loppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erotan toisistaan masennuksen tunnetilana ja masennuksen somaattisena sairautena. Pidän vain jälkimmäistä todellisena masennuksena. Se ei parane, vaikka kuinka talous ja terveystilanne (muiden sairauksien osalta) kohenisi. Kyse on aivokemioiden häiriöistä, ei tunteista.
Jälkimmäinenhän nimenomaan parantuisi. Kirjoitit vahingossa väärin?
En kirjoittanut. Masennus somaattisena eli ruumiillisena sairautena (=kliininen depressio) ei parannu siitä, jos ihminen saa ystäviä tai talouden kuntoon. Kyse on aivokemioista eikä niihin vaikuta se, onko tilillä enemmän rahaa vai ei.
Siis hetkinen. Kyllä sinä kirjoitit väärin. Jälkimmäinen vaihtoehto oli se, jossa masennus parantuisi, jos olosuhteet korjautuisivat.
Niin ja aiheeseen... siis valitsisit mieluummin sen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erotan toisistaan masennuksen tunnetilana ja masennuksen somaattisena sairautena. Pidän vain jälkimmäistä todellisena masennuksena. Se ei parane, vaikka kuinka talous ja terveystilanne (muiden sairauksien osalta) kohenisi. Kyse on aivokemioiden häiriöistä, ei tunteista.
Jälkimmäinenhän nimenomaan parantuisi. Kirjoitit vahingossa väärin?
Vastaaja 1 ilmeisesti luuli, että jälkimmäisen vaihtoehdon kohta "esim. fyysinen parantumaton sairaus" viittaa juuri siihen masennukseen? Ei, se ei ollut tarkoitukseni, vaan sillä viittasin esim. selkärankareumaan tai ms-tautiin. Masennus ei ole virallisestikaan somaattinen sairaus kuten nämä.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen on ns. mielisairas. Jälkimmäinen on mieleltään terve eikä hänellä pitäisi diagnosoida mitään psykiatrista häiriötä.
"Kumman ottaisit, jos olisi pakko valita?" Ottaisin mieluummin jälkimmäisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ulkoiset puitteet kunnossa ja silti oon ollu masentunu sen 15 vuotta. Jos tän lisäksi vielä muut asiat menis vituilleen niin tappaisin itteni.
Eli kumman valitsisit? Jos valitsisit jälkimmäisen vaihtoehdon, vapautuisit kertaheitolla siitä, mikä sinua nyt vaivaa...
...mutta valitsisitko sen?
ap.
Muutkin vastaajat, vastatkaa kysymykseen! :)
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12433995/masennus-ei-ole-sairaus!
Tässä erittäin mielenkiintoinen keskustelu aiheeseen liittyen. Lukekaa ennakkoluulottomasti ja oppikaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitsisin jälkimmäisen, sillä tiedossahan on masennuksen parantuminen, ja sitä tosiaan itselleni toivon!
t. työtön, asunnoton, luottotiedoton, kroonisesta kivusta kärsivä masentunut
Mun tilanne on vähän niin kuin tuossa toisessa vaihtoehdossa, vaikka varsinaista masennusdiagnoosia mulla ei ole. Vakavia mielenterveysongelmia kuitenkin. En vaihtaisi ensimmäiseen, koska mulla on kuitenkin toivoa. Saan varmaankin lopulta asiat kuntoon ja elämä paranee. Vaikka sairauteni onkin krooninen, niin sen kanssa voi elää ihan hyvää elämää, jos kaikki on hyvin. Lisäksi terapia on auttanut ja pystyn kehittymään parempaan suuntaan. Ensimmäisessä vaihtoehdossa ainoa apu olisi lääkitys, ja vaikka sitten lääkkeillä helpottaisi, niin niillä on aina ikäviä sivuvaikutuksia, eikä mulle ainakaan tunnu edes sopivan mikään lääke. Nyt mulla on sentään joku tie ulos, ja jälkikäteen voin olla selviämisestäni ylpeä.
Tsemppiä kaikille! Pitäkää itsestänne huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kaikki hyvin, mutta silti olen vain jatkuvasti niin hiton onneton. Toki on jotain perusvastoinkäymisiä ihmissuhdeasioissa, mutta ei kai ne voi olla syynä tälle lähes jatkuvalle ahdistukselle ja tuskaisuudelle.
On työ, koulutus, ulkonäköä, ystäviä, perhe, mahdollisuus matkustaa ja mennä ja tulla... Mutta onnellisuutta tai mielenrauhaa ei vaan ole. On todella inhottavaa olla tässä jamassa ilman mitään oikeaa syytä. Tuntee olonsa kiittämättömäksi ja tyhmäksi. Miksen vain nauti.
En silti olisi mielummin vararikossa ja vammautunut. Vaan aion löytää jonkin keinon, joka ei liity näihin ulkoisiin tekijöihin, ja parantua.
Ekan, kyseessä silloin aivokemioiden häiriö minkä lääkkeillä korjaisi. Toka aika paha jos jokin muu parantumaton sairaus ja yksinäisyys. Ekassa tietenkin voi tautalla olla jotkut piilossa olleet traumat yms, mutta oletan ettei tässä tapauksessa olisi niin ottaisin ekan. Masentuneet, muistakaahan (tai yrittäkää, tiedän että se on vaikeaa) syödä d-vitamiinia ja hyviä öljyjä päivittäin, on tutkittu vaikutus terveyteen :)
Ensimmäisen, masennus tod näk paranisi psykoterapialla.
2. Voisi aktiivisesti parantaa elämäänsä ja tehdä asioille jotain, olisi toivoa paremmasta. 1 on kamala, et voi tehdä mitään koska kaikki on jo hyvin, tunnet itsesi vain kiittämättömäksi ja Lopen surulliseksi.. Koko ajan. Haahuilet elämässä ympyrää ja etsit onnea mutta se ei löydy koska sen pitäisi olla sinulla jo, kaikkihan on hyvin.
Minun asiani ovat rempallaan koska ihan loogisesti oireilen eikä minun pääni suostu tekemään mitään ennenkuin se on kunnossa. Siksi minun on välillä vaikea ymmärtää miten jotkut onnistuvat suorittamaan normaalia elämää kun oma mieleni on kuin aasi, joka ei liiku pakottamallakaan. Veikkaisin silti että kyseessä ei ole mikään "selittämätön kemiallinen epätasapaino" mikä on selitys aika harvoissa tapauksissa. Se ongelma on vain nivottu niin syvälle elämäntarinan saumoihin että sitä on hankala nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Olisitko mieluummin sellainen masentunut, jolla on kaikki asiat elämässä erittäin hyvin, ei ongelmia, ja silti selittämättömästi on masentunut, ja tätä on jatkunut 15 vuotta.
Vai olisitko mieluummin sellainen masentunut, jolla on paljon isoja vaikeuksia elämässä, esim. fyysinen parantumaton sairaus, työkyvyttömyys, köyhyys ja yksinäisyys, ja on niiden takia masentunut, ja masennus on jatkunut 15 vuotta. Tässä vaihtoehdossa masennus parantuisi, jos tai kun asiat tuntuvasti korjaantuisivat.
Molemmissa vaihtoehdoissa masennus olisi vaikeustasoa keskivaikea/vaikea.
Jos olisi pakko valita, kumman ottaisit?
Ottaisin ensimmäisen, koska siinä ihmisellä ilmeisesti on kohtuullinen fyysinen terveys, koulutus, töitä, toimeentulo ja joitakin sosiaalisia suhteita. Toisella ei ole noita ja pärjääminen elämässä on siksi huomattavasti haasteellisempaa ensimmäiseen verrattuna. Eikö monissa masennustapauksissa sanota, että hoitoon hakeutuessa henkilön itsensä on vaikea nimetä taustalla vaikuttavaa tekijää/syytä siihen miksi hakeutui hoitoon? Samalla henkilöllä voi olla yhtä aikaa monia syitä, esim. itsetunto, minäkuva, pettymykset asioissa ja/tai ihmissuhteissa ym.
Erotan toisistaan masennuksen tunnetilana ja masennuksen somaattisena sairautena. Pidän vain jälkimmäistä todellisena masennuksena. Se ei parane, vaikka kuinka talous ja terveystilanne (muiden sairauksien osalta) kohenisi. Kyse on aivokemioiden häiriöistä, ei tunteista.