Haluan suurperheen, kunhan ensin talouteni on kunnossa
Olen urallani siinä vaiheessa että 5 vuoden aikaikkunassa vuositulot nousevat satojen tuhansien eurojen luokkaan. Tällä hetkellä olen vain top 5 prosentissa tulojen suhteen.
Haluan suurperheen eli enemmän kuin 3 lasta, mutta en aio sitä tehdä ennen kuin pystyn maksamaan myös lasten hoidon merkittävältä osin kotona, eli palkkaamaan kotiapulaisen lapsia ja hoitamaan ja siivoamaan ym. esimerkiksi 6-8 tuntia päivässä, 3-5 päivää viikossa tarpeen mukaan. Kunnan tarhapalveluja toki tulemme myös käyttämään, mutta vähemmän kuin on tavanomaista.
Lasten äidiksi haluaisin löytää itseäni nuoremman vaaleahiuksisen naisen, koska haluan että lapseni ovat vaaleita. Itsekin olen suht vaalea noin 40v mies.
Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?
Kommentit (3)
Hienoa että tiedät mitä haluat. Onnea hankkeelle.
Tulee mieleen vanha sanonta "kun ihminen suunnittelee, Jumala nauraa".
Asuinpaikkasi lienee Porvoo?