Lue keskustelun säännöt.
Miten olla vierailematta narsistivanhemman luona?
sammakko
10.08.2017 |
Sain koko lapsuus- ja nuoruusikäni kestää narsistista vanhempaani. Sisaruksistani olin ainoa johon hän kaiken purki. Mitään en koskaan tehnyt oikein, minusta ei tulisi mitään, miksen saanut kokeesta kymppiä kun työkaverin lapsi sai (sain esim. 8½-9½, sisarusten 6-9 numerot ovat huipputuloksia ja muka parempia kuin minulla koskaan...), miksi hain toiselle paikkakunnalle opiskelemaan vaikka kiellettiin jne. Itse en uskaltanut sanoa vastaan ennen aikuisikää, itkin helposti ja siitähän soppa saatiin kun itkin ihan turhasta. Istutettiin keittiönpöydän ääreen ja keskusteltiin miksi itken. Kun syy selvisi, ei moista väkivaltaa ollut tapahtunutkaan ja olin typerä lapsi joka valehteli.
Henkistä väkivaltaa oli päivittäin useaan otteeseen, fyysistä aika ajoin. Olen ollut pari vuotta opiskelemassa satojen kilometrien päässä ja voin paremmin kuin koskaan. Tältä paikkakunnalta löytyi puoliso ja uusia kavereita, muutama vanha kaveri muutti myös tänne, on koulupaikka ja töitä. Kaikki siis hyvin. Aiemmin kävin ala-asteelta asti juttelemassa kuraattorin ja psykologin kanssa säännöllisesti lukion loppuun asti, se auttoi paljon. Yliopistoon mennessäni nämä loppuivat ja uusi terkkari oli niin k*sipää, että vähätteli kaikkea kun kyseli taustoistani. En sitten edes yrittänyt saada keskusteluapua.
Olen nyt asunut kotona koska sain paremman työtarjouksen kotipaikkakunnalta, tämä on oman urakehitykseni kannalta paras paikka. No kuten arvaatte, kaikki ei ole sujunut mutkitta. Isoksi osaksi on ollut rauhallista, mutta aika ajoin pommi räjähtää. Olen sen tyyppinen, että unohdan helposti huonot asiat ja sitten ne iskevätkin päin kasvoja taas. Olen halunnut uskoa, että vanhempani haluaa muuttua ja olla minulle se vanhempi jota minulla ei ollut. Paskanvitut, monesti todistettu ettei tavoistaan pääse eroon. Mukana on alkanut myös olla alkoholia isommassa määrin, joka huolettaa minua nuorempien sisarusteni takia (meillä on niin iso ikäero ettemme ole kovin läheisiä). Myös ennen se "parempi" vanhempi on alkanut käyttäytyä minua kohtaan epäystävällisesti liian usein, vaikka olen häntä auttanut ties missä peruen omia menojani.
Nyt itse kysymykseen, miten pystyn olemaan tulematta lapsuudenkotiini tai olemaan vähässä yhteydessä perheeseeni? Ärsyttää niin paljon kun unohdan kaiken pahan ja sitten koen sen aina uudelleen ja uudelleen. Olen jo päättänyt, etten tule lapsuudenkotiini koko loppuvuonna kun ensi viikolla lähden takaisin kotiin. Puhelimen kalenteriin olen kirjoittanut joka kuulle muistutuksen, jossa muistutan itseäni kaikesta paskasta.
Voi toki kertoa myös muita vinkkejä narsistivanhemman pihdeistä kokonaan irroittautumiseen! Välejä en haluaisi pistää poikki, mutta minulla ei tule olemaan pakollisia menoja täällä jolloin joutuisin majoittumaan heillä.
Kommentit (15)
Selvästikään mittasi ei ole vielä tullut täyteen. Omat välini narsistisen äidin kanssa oli vaan pakko katkaista etten olisi itse menettänyt mielenterveyttäni. En mennyt käymään, en soitellut enkä useimmiten vastannut puhelimeen. Jos vastasin, olin lyhytsanainen. Yllättävän helppoa, kun vaihtoehtoja ei käytännössä ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lakkaat käymästä. Minäkin lakkasin reilu 10v. sitten eikä sen koommin ole perään kyselty.
Niin kauan kuin asuin lapsuudenkodissa en saanut tehdä itse mitään päätöksiä enkä valintoja, joten oli pakko muuttaa pois ja katkaista välit jotta sain elämälleni sellaisen suunnan kuin itse halusin.
Vierailija kirjoitti:
Selvästikään mittasi ei ole vielä tullut täyteen. Omat välini narsistisen äidin kanssa oli vaan pakko katkaista etten olisi itse menettänyt mielenterveyttäni. En mennyt käymään, en soitellut enkä useimmiten vastannut puhelimeen. Jos vastasin, olin lyhytsanainen. Yllättävän helppoa, kun vaihtoehtoja ei käytännössä ollut.
Mittani tulee aina täyteen ja siinä hetkessä kiroan kaikki alimpaan helvettiin ja vannon etten enää tule. Kuinka täyteen tuon mitan pitää tulla, että lopetan tämän kaiken? Kuitenkin saan jonkun aivohalvauksen joka kerta ja tulen silti käymään. Yleensä käyntini ovat max 40h mittaisia ja usein selviämme ilman riitaa.
Nyt olen kuitenkin päässyt siihen tasoon, jossa olen varmistanut etten tule käymään heillä enää tänä vuonna. En tule jouluksikaan kotiin, koska nyt minulla on mahdollisuus mennä puolisoni perheen luokse. Isovanhempia tai muita sukulaisia minulla ei ole joille olisin voinut aikaisemmin mennä.
Meidän perheriidat ovat olleet käsittelyssä sosiaalitoimessa ja poliisilla, mutta silti mitään ratkaisua asiaan ei saatu. Olen miettinyt liudan "tekosyitä" miksi en pääse tulemaan kotiin esimerkiksi eläinvahdiksi tms. lomilla, kun olen yleensä tullut. Aiemmin narsistivanhempani on kiristänyt lemmikkieni hengillä minut tulemaan tänne. 1 eläin on hankittu minun toiveestani, loput sisaruksieni joiden hoitamiset voi laskea yhden käden sormilla. Tiedän, että vanhempani pystyisi toteuttamaan uhkauksensa ja olen pelännyt lemmikkieni puolesta, jotka yllättäen ovat minulle rakkaita. Tämä katras ei viihdy kerrostalossa, joten en ole niitä voinut mukaani ottaa. Minulla ei ole myöskään mahdollisuutta muuttaa pihalliseen asuntoon jossa kaikki saisivat kuljeskella vapaasti.
Olen aina ollut niin kiltti, nöyrä ja kuuliainen. En koe olevani liian kiltti, mutta juurihan sitä minä olen tämän perusteella.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Lakkaat käymästä. Minäkin lakkasin reilu 10v. sitten eikä sen koommin ole perään kyselty.
Niin kauan kuin asuin lapsuudenkodissa en saanut tehdä itse mitään päätöksiä enkä valintoja, joten oli pakko muuttaa pois ja katkaista välit jotta sain elämälleni sellaisen suunnan kuin itse halusin.
Olen huomannut, että välillä mietin voinko esim. ostaa jotain tai vaikka mennä kasvohoitoon konsultoimatta ensin vanhempaani. Samassa hetkessä mietin, että olen asunut omillani ties montako vuotta ja tehnyt omatoimisia ostoksia jo alaikäisenäkin. En ole ollut riippuvainen heidän rahoistaan sen jälkeen kun täytin 15 ja aloin tekemään töitä.
Millä tämä lähtee pois mielestäni? En ymmärrä miksi tämä vainoaa minua vieläkin kun kaikki on hyvin ja emme ole päivittäin tai edes viikoittain normaalisti yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakkaat käymästä. Minäkin lakkasin reilu 10v. sitten eikä sen koommin ole perään kyselty.
Niin kauan kuin asuin lapsuudenkodissa en saanut tehdä itse mitään päätöksiä enkä valintoja, joten oli pakko muuttaa pois ja katkaista välit jotta sain elämälleni sellaisen suunnan kuin itse halusin.Olen huomannut, että välillä mietin voinko esim. ostaa jotain tai vaikka mennä kasvohoitoon konsultoimatta ensin vanhempaani. Samassa hetkessä mietin, että olen asunut omillani ties montako vuotta ja tehnyt omatoimisia ostoksia jo alaikäisenäkin. En ole ollut riippuvainen heidän rahoistaan sen jälkeen kun täytin 15 ja aloin tekemään töitä.
Millä tämä lähtee pois mielestäni? En ymmärrä miksi tämä vainoaa minua vieläkin kun kaikki on hyvin ja emme ole päivittäin tai edes viikoittain normaalisti yhteydessä.
Tämä siis ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ollut narsistivanhempaa (ainakaan tietääkseni), mutta väkivaltainen ja juopotteleva kylläkin. Muutin toiselle paikkakunnalle enkä enää palannut. Perustin perheen ja tukeuduin mieheni sukuun, he ovat meidän tukiverkkomme. Oma sukuni on pitkälti alkoholisoitunutta ja ydinperheesä jäljellä on enää äiti. Välillä surettaa hänen kohtalonsa, kun ainoa lapsikin hylkäsi. En olisi itse voinut elää tuossa sirkuksessa joten lähdin. Olin nuori kun lähdin, vaikka oli vaikeaa aluksi niin selvisin. Ainakin tiedän millainen äiti en halua olla omille lapsilleni.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ollut narsistivanhempaa (ainakaan tietääkseni), mutta väkivaltainen ja juopotteleva kylläkin. Muutin toiselle paikkakunnalle enkä enää palannut. Perustin perheen ja tukeuduin mieheni sukuun, he ovat meidän tukiverkkomme. Oma sukuni on pitkälti alkoholisoitunutta ja ydinperheesä jäljellä on enää äiti. Välillä surettaa hänen kohtalonsa, kun ainoa lapsikin hylkäsi. En olisi itse voinut elää tuossa sirkuksessa joten lähdin. Olin nuori kun lähdin, vaikka oli vaikeaa aluksi niin selvisin. Ainakin tiedän millainen äiti en halua olla omille lapsilleni.
Pelkään että oma vanhempani alkoholisoituu myös. Silloin ongelmat koskettavat myös sisaruksiani jotka asuvat vielä lapsuudenkodissani. Nuorempana tiesin, että kun iltaolut sihahtaa, alkaa minun turvallinen aikani jolloin kukaan ei tule repimään minua esim. siivoamaan (klo 23.30 kouluaamua edeltävänä iltana vaikka olen ollut jo nukkumassa, eikä sotkut ole olleet minun tai pakollisia siivota tuohon aikaan). En millään haluaisi asua tuolla paikkakunnalla loppuikääni, mutta jos perustaisimme perheen, niin tukiverkko olisi siellä. Omasta perheestäni tuskin olisi moiseen, enkä edes uskaltaisi jättää lasta vanhemmilleni hetkeksikään. Nyt kun mietin, niin asuminen tuolla paikkakunnalla ei taida olla niin paha juttu kuin paluu tänne ja jatkuva mahdollisuus törmätä.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä näin itsekeskeistä, ilkeää, pahantahtoista äitiäni viimeksi n. 15 v. sitten sukujuhlissa. Oli siellä niin arvonsa tuntevana, ettei puhunut minulle sanaakaan. Edelleen soittelee, mutta en vastaa. Elämä ilman kyseistä ihmistä on paljon parempaa kuin se jatkuva mollaaminen ja pelaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Minä näin itsekeskeistä, ilkeää, pahantahtoista äitiäni viimeksi n. 15 v. sitten sukujuhlissa. Oli siellä niin arvonsa tuntevana, ettei puhunut minulle sanaakaan. Edelleen soittelee, mutta en vastaa. Elämä ilman kyseistä ihmistä on paljon parempaa kuin se jatkuva mollaaminen ja pelaaminen.
En tiedä miksi en uskalla pistää välejä poikki. Kerran hän kysyi miksi jouduimme ravaamaan sossussa, kuraattorilla jne. selvittelemässä asioita KUN EIHÄN MITÄÄN OLLUT TAPAHTUNUT. Näissä tapaamisissa oli aivan huuli pyöreänä ja kerran jopa itki (mitä ei ole koskaan tehnyt, muiden sukulaisten tai kavereiden kuolemista vääntää mukahauskaa vitsiä tai on ilkeä). Sanoin, että kerron joskus. Asuin tuohon aikaan vielä saman katon alla ja aiheesta olisi tullut WW3. Olisi vain pitänyt uskaltaa sanoa kaikki suoraan, mutta tämä on jo kerran heittänyt minut ulos (16-vuotiaana) eikä minulla ollut mitään paikkaa minne mennä jos pahin olisi tapahtunut. Valmistun jouluna ja hän on maanitellut minua kotiin asumaan. Hakee selkeästi taistelukaveria, jota hänellä ei ole vuosiin enää ollut.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun isäni kasvatti meitä lapsiaan samalla tavoin ja moitti ja arvosteli vielä aikuisenakin. Kohtelu muuttui pikkuhiljaa toisenlaiseksi, kun sanoin hänelle, etten soita enkä ota enää puheluja vastaan jos hän on päissään tai niin kauan kun hänellä ei ole meistä lapsistaan mitään hyvää sanottavaa. Sanoin, että olen aikuinen ihminen, pärjännyt itselleni riittävän hyvin, enkä suostu enää kuuntelemaan alistavaa puhetta. Jos ei ole tavallisia, normaalielämään kuuluvia puheenaiheita, on meidän turha pitää yhteyttä.
Tämä asiallinen ja rauhallisesti esitetty kommentti muutti hänen käytöksensä minua kohtaan. Hän yritti moittia vielä sisaruksiani tai äitiämme, mutta sanoin, etten kuuntele sellaista puhetta ja että oliko hänellä muuta asiaa. Lopetin puhelun aina ystävällisesti, että soitellaan sitten toiste. Ajan kanssa hän pystyi puhumaan ihan tavallisia asioita ja oli kiinnostunut kuulumisistani. Sisaruksiani hän kohteli yhtä huonosti kuin ennenkin, johtuen sitä, ettei kukaan heistä uskaltanut sanoa hänelle vastaan.
Suosittelen tapaa sinullekin, uskon että tepsii. Mutta hänen kotonaan älä enää asu, olethan jo itsenäinen aikuinen. Jos on pakko yöpyä, vain poikkeustapauksissa yksi yö. Me aloimme käydä päiväseltään toiselta paikkakunnalta. Meni koko päivä varhaisesta aamusta myöhään iltaan ja tuli useita satoja kilometrejä, mutta välit pysyivät hyvinä hänen kuolemaansa asti.
Vierailija kirjoitti:
Minun isäni kasvatti meitä lapsiaan samalla tavoin ja moitti ja arvosteli vielä aikuisenakin. Kohtelu muuttui pikkuhiljaa toisenlaiseksi, kun sanoin hänelle, etten soita enkä ota enää puheluja vastaan jos hän on päissään tai niin kauan kun hänellä ei ole meistä lapsistaan mitään hyvää sanottavaa. Sanoin, että olen aikuinen ihminen, pärjännyt itselleni riittävän hyvin, enkä suostu enää kuuntelemaan alistavaa puhetta. Jos ei ole tavallisia, normaalielämään kuuluvia puheenaiheita, on meidän turha pitää yhteyttä.
Tämä asiallinen ja rauhallisesti esitetty kommentti muutti hänen käytöksensä minua kohtaan. Hän yritti moittia vielä sisaruksiani tai äitiämme, mutta sanoin, etten kuuntele sellaista puhetta ja että oliko hänellä muuta asiaa. Lopetin puhelun aina ystävällisesti, että soitellaan sitten toiste. Ajan kanssa hän pystyi puhumaan ihan tavallisia asioita ja oli kiinnostunut kuulumisistani. Sisaruksiani hän kohteli yhtä huonosti kuin ennenkin, johtuen sitä, ettei kukaan heistä uskaltanut sanoa hänelle vastaan.
Suosittelen tapaa sinullekin, uskon että tepsii. Mutta hänen kotonaan älä enää asu, olethan jo itsenäinen aikuinen. Jos on pakko yöpyä, vain poikkeustapauksissa yksi yö. Me aloimme käydä päiväseltään toiselta paikkakunnalta. Meni koko päivä varhaisesta aamusta myöhään iltaan ja tuli useita satoja kilometrejä, mutta välit pysyivät hyvinä hänen kuolemaansa asti.
Onneksi tämä viimeinen asumisjakso on pian ohi. Muita virheitä en elämässäni toista uudelleen, mutta tämä kummittelee siellä jatkuvasti. Olen sopinut puolisoni kanssa, että vierailemme täällä kun meillä on asiaa esimerkiksi Viroon, jolloin voimme lähteä iltalaivalla ja viettää täällä sen pari tuntia kyläillen. Tuntuu, että minun tarvitsee päästä ensin "turvaan" omaan kotiini kauas, ettei hän saa minusta otetta. Tuo alkupään sammakkovertaus on erittäin hyvä ja yksi lempivertauksistani, olen lukenut tuon artikkelin pahimman myrskyn aikaan. En kyllä tiedä edes mitä pelkään, menetettävää minulla ei ole. Vielä kun saisi rohkeutta sanoa kaiken suoraan.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että unohtaa helposti huonot asiat, on selviytymismekanismi, jonka luo tuollaisessa tilanteessa. Muuten ei jaksaisi. Eivät ne kuitenkaan oikeasti mihinkään unohdu ja hyppäävät silmille siinä vaiheessa kun kuvittelee, että asiat on paremmin. Minä epäilen, että toinen vanhempani on narsisti, mutta en ymmärtänyt sitä vielä nuorena. Meillä ei ollut fyysistä väkivaltaa, mutta tuollaista henkistä väkivaltaa kyllä ja verrattiin koulukavereihin. Aina epäedullisesti tai sitten toisaalta haukuttiin kaikki ystäväni. Päätin, että muutan heti lukion jälkeen pois kotoa. Kävin kyllä kotona paljon ja vanhat kaveritkin oli siellä. Lisäksi oli uudet kaverit uudessa kaupungissa. Elämä oli mallillaan ja joskus ajattelin, että ehkä olin vain angstinen teini ja kuvittelin sen painostavan ilmapiirin ja henkisen väkivallan. Yksinkertaisesti välimatka paransi välejä. Nuoruus myös suojeli ja joitain asioita unohti, kun oli innoissaan rakentamassa omaa elämää. Mutta myöhemmin opiskeluaikana aloin oireilla. Olin masentunut, yksinäinen ja minua ahdisti käydä vanhempien luona, mutta edelleen velvollisuudesta kävin. En tiennyt mikä minua vaivasi. Vaistosin, että jotain oli pielessä vanhemmissani, mutta minusta tehtiin se mielenterveysongelmainen, joka käy terapiassa ja syö lääkkeitä. Jossain vaiheessa opiskelijana törmäsin mieheen, joka vei jalat alta ja yllättäen huomasin, että hänessä oli paljon samoja piirteitä kuin tässä narsistivanhemmassani. Aloin oikeasti tajuta, että se mitä koin, ei ollut normaalia. Yritin puhua vanhempien kanssa lapsuudestani, mutta eivät he ymmärtäneet ollenkaan. Minä otin etäisyyttä. Se vanhempi, jonka kanssa olin tullut paremmin toimeen, soitteli toisen puolesta, että tällä on niin paha mieli ja miksi en pidä yhteyttä. Vanhempani eivät varmasti ikinä ymmärtäneet mitä yritin sanoa, mutta nyt meillä on asialliset välit. Puhutaan normaaleista asioista, mutta ei pidetä liian tiiviisti yhteyttä. Huomaan, että jos ollaan useammin tekemisissä niin silloin kaikki vanhat käytösmallit nousee tällä vanhemmalla helposti pintaan. Siksi vain päiväreissuja ja hyvin harvakseltaan. Olen vain ottanut oman tilani ja asettanut omat rajani. Se on ainoa keino, jolla pystyn olemaan vanhempieni kanssa tekemisissä ilman, että katkaisen välit kokonaan. Kyllä sinäkin ap varmasti löydät omat rajasi ja omat tapasi olla yhteydessä, jos et halua kokonaan katkaista välejä. Suosittelen kyllä, että et jää vanhempiesi lähelle asumaan. Toivottavasti sinulla on hyvä parisuhde. Itselläni nämä asiat heijastui myös entiseen parisuhteeseen ja se oli aikamoinen hullunmylly, suoraan sanoen. Mutta en enää työnnä pahoja asioita pois mielestäni ja se on hyvä asia. Joskus näen pahuutta sielläkin missä sitä ei ole, mutta kestän senkin, koska ikinä en halua enää unohtaa ja mennä samaan. Jos tuntuu, että et pysty puhumaan niin kirjoita kirje, jossa kerrot ajatuksesi. Älä kuitenkaan lähetä sitä, kuten minä tein. Joitain asioita ei toisen kanssa voi selvittää, vaikka miten haluaisi, mutta sinun täytyy luottaa itseeesi ja omiin kokemuksiisi ja tuntemuksiisi. Tuollaisen vanhemman kanssa eläneenä se on vaikeaa, mutta pystyt siihen kyllä. Tsemppiä sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Se, että unohtaa helposti huonot asiat, on selviytymismekanismi, jonka luo tuollaisessa tilanteessa. Muuten ei jaksaisi. Eivät ne kuitenkaan oikeasti mihinkään unohdu ja hyppäävät silmille siinä vaiheessa kun kuvittelee, että asiat on paremmin. Minä epäilen, että toinen vanhempani on narsisti, mutta en ymmärtänyt sitä vielä nuorena. Meillä ei ollut fyysistä väkivaltaa, mutta tuollaista henkistä väkivaltaa kyllä ja verrattiin koulukavereihin. Aina epäedullisesti tai sitten toisaalta haukuttiin kaikki ystäväni. Päätin, että muutan heti lukion jälkeen pois kotoa. Kävin kyllä kotona paljon ja vanhat kaveritkin oli siellä. Lisäksi oli uudet kaverit uudessa kaupungissa. Elämä oli mallillaan ja joskus ajattelin, että ehkä olin vain angstinen teini ja kuvittelin sen painostavan ilmapiirin ja henkisen väkivallan. Yksinkertaisesti välimatka paransi välejä. Nuoruus myös suojeli ja joitain asioita unohti, kun oli innoissaan rakentamassa omaa elämää. Mutta myöhemmin opiskeluaikana aloin oireilla. Olin masentunut, yksinäinen ja minua ahdisti käydä vanhempien luona, mutta edelleen velvollisuudesta kävin. En tiennyt mikä minua vaivasi. Vaistosin, että jotain oli pielessä vanhemmissani, mutta minusta tehtiin se mielenterveysongelmainen, joka käy terapiassa ja syö lääkkeitä. Jossain vaiheessa opiskelijana törmäsin mieheen, joka vei jalat alta ja yllättäen huomasin, että hänessä oli paljon samoja piirteitä kuin tässä narsistivanhemmassani. Aloin oikeasti tajuta, että se mitä koin, ei ollut normaalia. Yritin puhua vanhempien kanssa lapsuudestani, mutta eivät he ymmärtäneet ollenkaan. Minä otin etäisyyttä. Se vanhempi, jonka kanssa olin tullut paremmin toimeen, soitteli toisen puolesta, että tällä on niin paha mieli ja miksi en pidä yhteyttä. Vanhempani eivät varmasti ikinä ymmärtäneet mitä yritin sanoa, mutta nyt meillä on asialliset välit. Puhutaan normaaleista asioista, mutta ei pidetä liian tiiviisti yhteyttä. Huomaan, että jos ollaan useammin tekemisissä niin silloin kaikki vanhat käytösmallit nousee tällä vanhemmalla helposti pintaan. Siksi vain päiväreissuja ja hyvin harvakseltaan. Olen vain ottanut oman tilani ja asettanut omat rajani. Se on ainoa keino, jolla pystyn olemaan vanhempieni kanssa tekemisissä ilman, että katkaisen välit kokonaan. Kyllä sinäkin ap varmasti löydät omat rajasi ja omat tapasi olla yhteydessä, jos et halua kokonaan katkaista välejä. Suosittelen kyllä, että et jää vanhempiesi lähelle asumaan. Toivottavasti sinulla on hyvä parisuhde. Itselläni nämä asiat heijastui myös entiseen parisuhteeseen ja se oli aikamoinen hullunmylly, suoraan sanoen. Mutta en enää työnnä pahoja asioita pois mielestäni ja se on hyvä asia. Joskus näen pahuutta sielläkin missä sitä ei ole, mutta kestän senkin, koska ikinä en halua enää unohtaa ja mennä samaan. Jos tuntuu, että et pysty puhumaan niin kirjoita kirje, jossa kerrot ajatuksesi. Älä kuitenkaan lähetä sitä, kuten minä tein. Joitain asioita ei toisen kanssa voi selvittää, vaikka miten haluaisi, mutta sinun täytyy luottaa itseeesi ja omiin kokemuksiisi ja tuntemuksiisi. Tuollaisen vanhemman kanssa eläneenä se on vaikeaa, mutta pystyt siihen kyllä. Tsemppiä sinulle!
Nyt kyllä kolahti tekstisi. Parisuhteeni on onneksi hyvä, hän on täysin erilainen kuin vanhempani. Paljon samaa kuin minussa, mutta silti niin erilainen. Jämäkkä ja oman tiensä kulkija, sanoo asiat suoraan eikä kaunistele. Hänen ansiostaan olen saanut päätettyä, että tämän vuoden vierailut olivat tässä. Monesti mietin miten jaksoin, pienestä lapsesta lukion loppuun asti. Aina mennyt vain eteenpäin, vaikka illalla olisi ollut millainen paskamyrsky niin aamulla kouluun reippaana ja jaksoin panostaa kouluun. Uskon, että olen joskus ollut masentunut, mutta toimintakykyni ei ole koskaan mennyt. Töissä on rankkaa, mutta painan vain eteenpäin. Se on myös yksi selviytymiskeinoistani. Joskus teini-iässä kuvittelin, että olen kuvitellut kaiken. Vanhempani sai minut uskomaan, että syy on minussa. Onneksi sen aikainen poikaystäväni ravisteli minut hereille siitä manipulaatiosta jota koin. Aina olin valmis lähtemään, mutta sitten jänistin. Kirjeen kirjoittaminen kuulostaa hyvältä, mutta siitä saattaisi tulla ennemminkin romaani.
Kiitos viestistäsi, mukavaa lukea että on joku joka ymmärtää tätä :)
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noniin, tänäänhän se kuppi meni lopullisesti nurin. Sain syyt niskoilleni sisarukseni tekemästä asiasta, järjellä ajatellen miten minä aikuisena voisin edes tehdä niin? Kyse oli juuri teineille tyypillisestä asiasta jota en itse tehnyt sen ikäisenä.
Päivällä huudot aivan älyttömästä asiasta, jossa ei ollut huudon aihetta. Nyt juuri äsken hirveä käskyttäminen, sättiminen ja uhriutuminen siitä, miten hän siivoaa keittiötä joka ilta _minun_ jäljiltäni, vaikka asun ulkorakennuksessa enkä käytä talon keittiötä. Hän on vielä perheestämme se joka siivoaa teinejäkin vähemmän. Joskus uhriutuu ja alkaa tekemään ja siitä saakin kehuskella loppuvuoden. Minun piti lähteä kotiin maanantaina, mutta lähdenkin heti sunnuntain työvuoron jälkeen ja aloitan radiohiljaisuuden. Tämä taitaa tosissaan olla ainoa keino ja nyt tuntuu siltä että voisin vain karjua kaiken päin naamaa. Taidan kuitenkin vain mennä nukkumaan ja pyytää puolisolta apua tähän huomenna...
-ap
Mielestäni hyvä artikkeli heille, jotka eivät tiedä miten narsisti käyttäytyy uhriaan kohtaan: https://yle.fi/uutiset/3-5092324
"Sammakko laitetaan lämpimään veteen, missä on hyvä olla. Lämpötilaa nostetaan hiljalleen. Jos sammakko meinaa hypätä keitinvedestä, koska se on liian kuumaa, niin lämpötilaa vähän lasketaan, ettei sammakko lähtisi. Pikkuhiljaa lämpöä lisäämällä sammakko turrutetaan ja viimein tapetaan sinne keitinveteen."
Kaikista yksinkertaisin tapa on katkaista välit. Tosin se on kovin vaikeaa jos perheessä on tärkeitäkin jäseniä. Vaikea tavata esimerkiksi toista vanhempaa niin sanotusti salassa, jos toista ei halua tästä syystä tavata. Narsisti tuskin ymmärtää tekevänsä väärin, sillä eihän sellaista ole tapahtunut mitä väität :-) Minä katkaisin välit ja nyt yli 10 vuotta elänyt onnellisesti omaa elämääni ilman tuota taakkaa! Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille uhreille.