Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Veljeni masennus ja itsemurhayritys. Miten autan?
09.08.2017 |
Pohjustan aluksi kertomalla veljeni kouluvuosista. Hänellä on siis nuorena todettu dysfasia eli lukihäiriö. Hän pääsi joskus ala-asteella erityisluokalle ja yläasteella sama homma, mutta koki jonkin verran kiusaamista. Hän ei koskaan kovin sosiaalinen ollut paitsi perheelleen ja luulisin että kiusaaminen on myös vaikuttanut tähän. Ammattikoulussa kävi vuoden verran, mutta vaihtoikin sitten alaa ja oli reilu puoli vuotta toisella alalla. Paljon poissaoloja. Sittemmin hän ei mennytkään enää mihinkään kouluun ja ei työkkäriin suostunut menemään työnhakijaksi. Eleli noin vuoden näin, mutta joku päivä ei ollut enää kotonaan ollut moneen päivään ja kävi ilmi että oli yrittänyt itsemurhaa. No omasta tahdosta meni psykiatriselle osastolle itsetuhoisuuden takia. Kuulosti itseltään siellä ja ajattelin että tuli järkiinsä. Vanhemmat ottivat kotihoitoon ja passaavat siellä minkä kerkiävät ettei tule tuollaisia ajatuksia uudestaan. Mutta ollut siellä jo yli puolivuotta eikä tee siellä oikeastaan mitään muuta kuin pelaa ja katso teeveetä. Hänellä oli ammattikoulun aikana yhteisiä kavereita toisen veljensä kanssa, mutta ei silti käy missään ihmisten ilmoilla eivätkä vanhemmat halua painostaa mihinkään. Haluaisin auttaa, mutta en ole oikein varma mikä on oikea lähestymistapa tähän.
Mitä mieltä olette?
Kommentit (7)
Ehkä joku urheilullisempi harrastus tai jokin käsillä tekeminen voisi piristää. Ehkä välillä olisi hyvä myös tehdä jotain kivaa ihmisten ilmoilla kuten elokuviin meno esimerkiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku kuntouttava juttu pitää löytää heti kun akuuttioireet on hoidettu. Eli jos nyt on sairayslomalla niin silloin ei tarvitse tietenkään tehdä mitään sen kummempaa... Soita kunban erityisnuorisotyöntekijälle tai etsivännuorisotyöntekijälle ja kysele neuvoa.
Ehkä joku oppisopimuskoulutus olisi hyvä vaihtoehto, jossa voisi askel askeleelta parantaa omaa ammatillista itsetuntoaan. Myös jokin liikunnallinen harrastus voisi tuoda onnistumisen kokemuksia. Täytyy vain hyväksyä se, että edistyminen ei tapahdu hetkessä vaan vähitellen. Välillä olisi myös ehkä hyvä käydä jossain esimerkiksi elokuvissa tai ehkä pieni maisemanvaihdoskin tekisi välillä hyvää. Vertaistukiryhmiäkin on.
Tehkää välillä jotain kivaa yhdessä.
Terapiaan. Joku kuntoutustoiminta yms. Vertaistuki. Hanki koira.
En usko, että vanhempien luona oleskelu on hyväksi vaikka palvelu pelaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon voimia veljellesi, sinulle ja koko perheelle!
Minäkin suosittelen jonkinlaista ammattiapua, mieluiten intensiivistä psykoterapiaa, mutta veljesi täytyy itse haluta ammattiapua. Jos hänellä on halua ja kykeneväisyyttä ottaa vastaan ammattiapua ja jos rahoitus järjestyy, niin etsisin veljellesi hyvän psykoterapeutin, jonka kanssa kemiat toimisi. Ja lisäksi jos hänet saisi jotenkin innostumaan edes vähän jostakin mukavasta asiasta, jota voisitte vaikka yhdessä tehdä, niin se olisi hyvä: mikäköhän häntä kiinnostaa? Yleensäkin juttelu ja yhdessäolo on hyvästä - tietenkin masentuneen voimavarat huomioonottaen.
Toivottavasti veljesi löytää ja saa apua ja tukea!
Alue: Aihe vapaa
Jos ihmisellä on sekä oppimisvaikeuksia että mielialahäiriöitä, niin ei siitä "tulla järkiinsä" osastokäynnillä. Itse olen pärjännyt kouluissa ja työpaikoissa todella hyvin, mutta silti joutunut aikuisiällä opettelemaan todella paljon kognitiivisen käyttäytymisterapian taitoja hallitakseni masennustaipumustani. Se, että läheiset kuvittelevat, että erityistarpeinen ihminen "tulee järkiinsä" psykiatrisella osastolla, kertoo siitä, ettette ymmärrä veljesi haasteista mitään.
Taas: psykiatriset ongelmat eivät katoa sillä, että "tulee järkiinsä" tai sillä että vanhemmat passaavat. Se, että veljesi ei ole opiskelu- tai työkykyinen, ei ole tuolla historialla ihme. Se, että hän on hengissä, on iso asia. Todennäköisesti sekä hän itse että te läheiset hyötyisitte intensiivisestä psykoterapiasta. Tärkeintä on ymmärtää, että ette ymmärrä psyyken toiminnasta riittävästi. Opiskelkaa kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta mitä löydätte, ja mieluiten käykää kaikki juttelemassa psykologien kanssa niin että löydätte uusia tapoja käsitellä perheenne kokemuksia.