Lue keskustelun säännöt.
Mikä voisi olla äitini diagnoosi?
08.08.2017 |
Taustalla useita vuosia huolenkantamista läheisistä mm. alkoholismin ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön vuoksi sekä huono itsetunto. lisäksi uupumusta, ahdistusta ja huonoa nukkumista. Vanhemmat kuolleet joitakin vuosia sitten, heidän hoidostaan myös kantoi vastuuta loppuvuosina. Eristäytynyt puolisonsa kanssa sukulaisista, en tiedä miksi, osin varmaan häpeää omaa tilannettaan, toisaalta kaikki muut tuntuvat olevan kelvottomia. Jäi hiljattain myös eläkkeelle, mikä tuntui olevan helpotus, koska työpaikallakin oli niin paljon hankalia ja laiskoja ihmisiä.
Nyt kolme läheistä sairastunut vakavaan sairauteen, mutta ovat hyvässä hoidossa eikä mitään henkeä uhkaavaa ole näköpiirissä. Ollut paljon tukena ja hyvin kiinnostunut näiden läheisten voinnista, mutta nyt tuntuu väsähtäneen lopullisesti. Olimme perheeni kanssa mummolassa vierailulla nyt kesällä, ja puhuimme paljon asioista, mutta hän oli aika vaitonainen omasta jaksamisestaan. Vierailun jälkeen ei vastannut viesteihini, ja kun yritin selvittää että olinko kenties loukannut häntä jotenkin, hän (ilmeisesti väärinkäsityksen takia) tulkitsi että syytän häntä jostakin ja raivostui ja kirosi minut puhelimessa s-a, v-u, p-e mikä hirveä penikka olen...! Tämä ei lopulta hirveästi yllättänyt, hän on aiemminkin osoittanut olevansa marttyyriluonne ja draamaqueen. Olin toki ihmeissäni, sillä luullakseni minä en ole pääsyyllinen hänen väsymykseensä. Puhelu loppui kun kysyin mitä roolia hän vetää ja kuulostaa ihan teini-ikäiseltä; silloin tuli luuri korvaan.
Eilen yritin sitten viikon hiljaiselon jälkeen ottaa yhteyttä rauhanrakentamisen merkeissä, mutta eihän siitä mitään tullut. En edes ottanut sanavaihtoa esiin, mutta hän oli verisesti loukkaantunut tuosta puhelun lopuksi sanomastani, joten jouduin selittämään että kiroamisen ja riehumisen takia olin sanonut noin. Ylläri oli siinä että hän kielsi kaiken, oli kuulemma vain sanonut että "nyt riittää". Äidilläni on yleensä todella hyvä muisti, mutta ilmeisesti se on valikoiva. Muutenkaan ei suostunut kuuntelemaan järkipuhetta, joten pyysin puolisoa puhelimeen, mutta hän ei halunnut kuunnella eikä puuttua asiaan.
Ymmärrän tietysti että äidillä on ollut todella rankkaa ja hän on varmastikin masentunut. On kai hakeutunut hoitoon, mutta ei halunnut kertoa tarkemmin. Mutta onko tässä jotain muutakin vai onko vain katkera ja hankala tapaus?
Kommentit (12)
En osaa sanoa muuta, kuin että mun äidilllä on myös tietynlaista taipumusta marttyyriuteen ym, ja sitten kun asiasta puhutaan, hän kieltää sanoneensa mitään pahaa. Ja on siis sanonut aivan kamalia asioita mulle muutamaan otteeseen, sitten ihmetellyt miksi olen etäinen ja kun asiasta on yrittänyt asiallisesti puhua, hän ilmoittaa ettei muista sanoneensa yhtään mitään.
Sitten saattaa sanoa tosi veemäisesti et "kai sitten olen niin sanonut jos SINÄ niin väität, vaikka en itse muistakaan".
Hän on siis aika taitava manipuloimaan ihmisiä ja saamaan asiat näyttämään omalta kannaltaan hyvältä, aikuisena olen oppinut suodattamaan hänen juttujaan ja kun osaa toimia oikein, riitoja ja yhtenottoja ei niin tule. Sanomattakin selvää, ettemmme ole niin läheisiä kuin olisimme, jos hän ei toimisi noin. Onneksi mun anoppi on tosi mukava ja suora ihminen, jonka kanssa voi puhua asiallisesti ja avoimesti, eikä tarvii osata pelailla mitään. Toki äitiäni rakastan, mutta hänen kanssaan kanssakäyminen on varovaisempaa.
Auttaisikohan ap aika, ja se ettei asiaa ota enää esille? EI ihannetilanne, mutta olisiko helpoin tapa mennä eteenpäin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole koskaan ollut hoitamassa ketään 24/7 mutta huolta on kantanut 24/7. Vanhempiaan auttoi toki viikoittain kun asuivat samalla paikkakunnalla. Eristäytyminen on sitä että he eivät käy missään eikä heillä käy oikein ketään. Hyviä harrastuksia heillä on, mutta niistä puuttuu sosiaalinen puoli tai harrastavat kahdestaan.
Olimme mummolassa kolme yötä kesälomareissulla, lapset nauttivat mummon seurasta. Viimeksi olimme käyneet siellä joululomalla, sillä etäisyyttä on aika paljon. En tivannut hänen jaksamistaan, mutta hänellä olisi ollut mahdollisuus puhua siitä. Muista että jossain vaiheessa hän mainitsi kukaan ei kestä heitä. Ja että nämä sairastuneet läheisetkin jättävät heidät. Luulen että äiti on paljolti läheisriippuvainen, on aina elänyt muiden kautta ja heitä hoivaten. Nyt olisi oikea heti alkaa hoitamaan itseään, mutta ei taida osata kuin kaivautua syvemmälle masennuksen suohon. No toivottavasti on jokin lääkitys, joka toisi apua vähitelle. ap
Jep, toki ajattelin että annan nyt heidän olla rauhassa ainakin muutamia viikkoja. Tarkoitus ei ole katkaista välejä tähän. Ymmärrän että on sairas ja tuo puolison sairaus saattaa sairastuttaa myös läheisen. Kiitollinen olen kyllä siitä että on tätä etäisyyttä; en tiedä sitten kokeeko senkin jotenkin hylkäämisenä. ap
Pelkästään eläkkeelle jääminen voi olla kriisi. Arki pitää rakentaa uudelleen.
Juuri näin, tässä on monta kriisiä päällekkäin. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ihmisen minäkuva rakentuu sille, että hän on marttyyri, uhrautuu muiden puolesta ja on aina muille apuna epäitsekkäästi, ja töissäkin tekee muita enemmän, niin toki se voi olla vaikeaa myöntää itselleen, että on ollut ilkeä omalle tyttärelleen.
Sinuna en yrittäisi edes saada mitään anteeksipyyntöä tai selitystä häneltä. Mutta jos hän jatkossa alkaa meltota ja kiroilla sinulle, sano tiukasti SILLOIN, että "äiti, kuuntele, mitä sinä juuri sanoit. Olet erittäin loukkaava, eikä sinun kanssasi voi nyt puhua. Soitellaan myöhemmin uudelleen."
Ja lopetat puhelun. Ja jos äitisi syyttelee sinua riidasta myöhemmin, toteat vain ykskantaan, että "äiti, et selvästi muista, mitä tapahtui. Sinä aloit yhtäkkiä kiroilla ja huutaa, ja sen takia lopetin puhelun. Haluatko nyt keskustella asiasta rauhallisesti, vai alatko huutaa? "
Etkä siis syyllisty tippaakaan siitä, jos toinen ei osaa keskustella asiallisesti.
Mutta mitä tulee äitisi henkiseen tilaan, niin selvästi hän on masentunut ja stressaantunut. Siinä ei kauheasti joku lapselleen avautuminen auta kerran kesässä, vaan äitisi tarvitsisi oikeaa apua. Taakan kantamista, kenties terapiaa.
Tuo ässähtely ja valikoiva muisti voi sopia myös alzheimerin piiriin, mutta jos äitisi on vasta 65-vuotias, niin sen ikäinen vielä aika harvoin on dementoitumassa. Masennuksesta kärsiväkin voi olla hyvin lyhytpinnainen ja tulkita tapahtuneita näkökulmasta, joka sopii hänen subjektiiviseen mielenmaisemaansa.
Kiitos seiskalle hyvästä vastauksesta! Tuosta toimintamallista on varmasti hyötyä. Olen kaikinkeinoin koettanut olla ottamasta tästä itseeni ja syllistymästä. Olin vain loukkaantunut että hän purki kaiken tuskansa minuun, mutta ilmeisesti olen se vahva aikuinen hänen lähipiirissään, jota vastaan hän uskaltaa kapinoida. Eli hän elää sitä joskus elämätöntä murrosikäänsä? Itsellänikään ei ollut murrosikää, aloin kapinoida ja oireilla vasta päälle parikymppisenä ja tulin silloin torjutuksi äidin taholta vähän samaan tapaan kuin nyt. Onneksi pääsin silloin terapiaan ja itseasiassa olen parhaillaan toista kertaa kuntoutuspsykoterapiassa. Luulin jo että nämä asiat olisi käsitelty ja voisin keskittyä menemään eteenpäin, mutta onhan näissä vielä puitavaa terapiassakin...
Tämä teksti kuvaa mielestäni hyvin äidin läheisriippuvuutta monessakin suhteessa.
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/ajankohtaista/kirjoja-parisuhteest…
Pitäisi lukea tuo Ben Malisen kirja Taakkana läheisriippuvuus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo ässähtely ja valikoiva muisti voi sopia myös alzheimerin piiriin, mutta jos äitisi on vasta 65-vuotias, niin sen ikäinen vielä aika harvoin on dementoitumassa. Masennuksesta kärsiväkin voi olla hyvin lyhytpinnainen ja tulkita tapahtuneita näkökulmasta, joka sopii hänen subjektiiviseen mielenmaisemaansa.[/quote]
Kyllä alzheimer voin puhjeta tuossa iässä, kun sitä tapahtuu nuoremmillakin n 50-vuotiailla. Harvemmin, mutta kuitenkin.
Minun lähipiirissä on useammalla todettu alzheimer n 60 - 65v iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitien diagnoosi on aina alzheimer. Valitettavasti näin on. Alkuvaiheeseen kuuluu tuo suuttuminen ja rääväsuisuus.
Vierailija kirjoitti:
Tuo ässähtely ja valikoiva muisti voi sopia myös alzheimerin piiriin, mutta jos äitisi on vasta 65-vuotias, niin sen ikäinen vielä aika harvoin on dementoitumassa. Masennuksesta kärsiväkin voi olla hyvin lyhytpinnainen ja tulkita tapahtuneita näkökulmasta, joka sopii hänen subjektiiviseen mielenmaisemaansa.
Kyllä alzheimer voin puhjeta tuossa iässä, kun sitä tapahtuu nuoremmillakin n 50-vuotiailla. Harvemmin, mutta kuitenkin.
Minun lähipiirissä on useammalla todettu alzheimer n 60 - 65v iässä.
Kuten sanoin: aika harvoin. Ei mahdotonta, mutta harvoin.
7
PS: ap, en minä osaa sanoa, miksi äitisi kiukkuaa. Aika vaikea kuvitella hänen nyt elävän "murrosikää", 65-vuotiaana. Enemmän veikkaan edelleen sitä masennusta. Se tekee monesta lyhytpinnaisen.
Onko äitisi joutunut olemaan muiden apuna 24/7?
Mitä tarkoitat eristäytymisellä? Olitteko te vierailulla asuen mummolassa useita päiviä vai piipahditko kahvilla?
Miksi tivasit äidiltäsi hänen jaksamisestaan, ajattelit olla apuna?