Onko muita, joita pidetään sosiaalisena mutta jotka viihtyvät parhaiten yksin?

Jepjep. Oma 'ongelmani' onkin siinä etten välitä tutustua uusiin ihmisiin läheisesti, vaan pinnallinen tuttavuus riittää. Näin vaikutan sosiaalisemmalta kuin olenkaan.

Tutussa porukassa olen hyvinkin sosiaalinen ja puhelias, mutta oudommassa seurassa en keksi mitään sanottavaa. Yleensä ottaen, olen mielelläni myös yksin.

Vierailija kirjoitti:

Tutussa porukassa olen hyvinkin sosiaalinen ja puhelias, mutta oudommassa seurassa en keksi mitään sanottavaa. Yleensä ottaen, olen mielelläni myös yksin.

Kuin mun suusta. Kaikenlaiset pariskuntaillanvietot ovat myös mulle painajaisia. Olemme olleet nykyisen mieheni kanssa 7 vuotta ja meillä on täysin omat kaveripiirit. Miehen kaverit vaimoineen on ihan mukavaa porukkaa, mutta en vaan keksi luontevaa jutusteltavaa. Meillä on täysin omat kaveripiirit, mutta mieheni mieliksi menen pitkin hampain välillä hänen ystäviensä kanssa. Yleensä kyllä rentoudun jossain vaiheessa iltaa, mutta poislähtö on joka kerta suuri helpotus. Voi olla että oman osansa tekee se, että he ovat melko tiivis yksikkö, monet ovat olleet yhdessä parikymppisistä ja heillä on pitkä historia. Omien kavereiden kanssa kyllä viihdyn, mutta tosi harvoin enää haluan lähteä esim viikonloppumatkalle tms.

En tiedä johtuuko myös työstä, jossa on pakko olla sosiaalinen, lisäksi lapsilla paljon harrastuksia ja joukkuetoiminnan puolelta tulee myös erilaisia velvoitteita, jotka pakottaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. -ap

Minä olen todella introvertti ja muiden kuin perheenjäsenten seurassa joudun tavallaan esittämään sosiaalista. Minua ei voisi vähääkään kiinnostaa esimerkiksi jutella työkavereiden kanssa, mutta ymmärrän, että kannattaa tulla toimeen heidän kanssaan. Vapaa-ajalla olen lähes aina yksin. Enkä kaipaa seuraa. Se on minulle vieras tunne.

Täällä myös yksi "piilo-antisosiaalinen", joka varmasti työyhteisön puolesta mainittaisiin sosiaaliseksi. Viihdyn parhaiten kuitenkin yksin ja sanonkin usein, että kun töissä saa olla kahdeksan tuntia päivässä sosiaalinen, on se jo ihan tarpeeksi. Ei kaipaa yhtään enempää.

Suurin osa meistä on tyypillisiä 'metsäsuomalaisia', omissa oloissaan parhaiten viihtyviä erakkoja.

Tämä yhteiskunta vaan pakottaa meidätkin sosiaalisiksi vastoin luontoamme, koska suurin osa meistä on palveluammatissa eikä siinä voi mörököllinä olla, vaikka ei pätkääkään huvittaisi kuunnella vieraiden ihmisten juttuja.

Itselläni on vielä sekin paha asia, etten keksi puhuttavaa sisaruksillenikaan, olemme kaikki niin erilaisia ja kuitenkin välillä on pakko heitäkin tavata, vaikka ei niin kiinnostaisikaan.

Minuakin pidetään yleensä sosiaalisena ja ulospäinsuuntautuvana. Pienessä tutussa piirissä se pitääkin paikkansa, mutta jos joudun suureen joukkoon, niin eipä mene kauan, ennen kuin alan ahdistua ja pyrin vetäytymään mahdollisimman pian pois tilaisuudesta. Nykyään en enää useinkaan edes noudata kutsua, jos on odotettavissa, että paikalla on runsaasti outoja ihmisiä. Jos joku outo tulee juttusilleni ja aloittaa keskustelun sellaisesta aiheesta, josta minulla on jotain sanottavaa, niin saatan jutella aika vilkkaastikin. Myös junassa saattaa syntyä vierustoverin kanssa hyväkin keskustelu. Mutta pääsääntöisesti vietän nykyään aikaa omassa erinomaisessa seurassani. Kun vielä olin työelämässä, niin viikonloput vietin yleensä yksin. Iän myötä yksinolon tarve on kasvanut koko ajan. Erittäin harvoin noudatan edes kyläkutsua, varsinkin, jos se on sellainen ympäripyöreä "Tule nyt käymään". Eri asia on sitten, jos sovitaan tarkasti, milloin. Tosin silloinkin saatan joskus pakittaa, kun sattui tulemaan "este".