Mitä ajattelet äidistä, joka

Että jaa, saman ikäinen kuin mun äiti mut saadessaan. Veljeni sai 19-vuotiaana. Sitten saattaa myös iskeä tajuntaan, että kun oot mun ikäinen, sun lapsi on jo 11-12, kun mun on nyt vasta 2 eli alan taas potea ikäkriisiä. Saatan myös laskeskella, että apua, oot syntynyt samana vuonna kuin au pair -isäntäperheeni vanhin lapsi. Aupairina olin vuonna 2000-, jolloin olit 6-vuotias ja minä 18. Mikä oli just eilen... Missä vaiheessa te kasvoitte? Kohta omanikin on 24, snif...

Jotain tommoista tajunnanvirtaa.

Onko se teistä nykypäivänä liian nuori ikä äidiksi, jos esim. on jo kuitenkin korkeakoulututkinto kokonaan/melkein suoritettu?ap

On se nuori ikä saada lapsi, mutta ei välttämättä liian nuori. Riippuu niin ihmisestä. Itse en ajattele mitään ihmeellistä, muuta kuin että onpa nuori.

Jos nuoren äidin lapset ovat puettuina pinnalla oleviin muotivaatteisiin, niin sitten vähän hymähdän mielessäni, että nuoren äidin vouhottamisia. Mutta ei sekään nyt ole niin vakavaa.

Ei kannata vaivata päätään sillä, mitä muut ajattelevat.

No miks ei?

Montako vuotta pitää dokata? 

Olen 32 ja taas voi liikkua enemmän kun lapset pärjää 8- ja 6- vuotiaat. 

Että ollaan samiksii, jee!

En taida äkkiseltään osata ajatella muuta kuin, että on minua nuorempi. - Mutta tämä tieto nyt ei kerro ihmisestä oikeastaan mitään muuta.

Ainakin Helsingissä ensisynnyttäjän keski-ikä taitaa olla reilusti yli 30, olisko 32 vuotta.

Kukin tilanteensa mukaan ja ihan kuten itsestä tuntuu. Eiks niin?

Ei, kun ihan hyvä siis. Kunhan sitä vain tajuaa nopean ajankulun omaan elämäänsä liittyen ja alkaa laskeskella ja kauhistella siis itseään ja omaa elämäänsä. Että minne tuli hukattua ne kaikki vuodet, kun on käytännössä samassa elämäntilanteessa kuin +10 vuotta nuoremmat. Lukion jälkeen olin ulkomailla ja kotimaassa töissä, opiskelin 22-27, töissä 27-, alettiin yrittää, kun olin 29, tärppäsi vasta, kun olin 32, äitiyslomalla 32-35. En tiedä, onnistuuko enää toinen lapsi. :-/ Mutta onpahan edes yksi, kiitollinen ja onnellinen olen hänestä. <3

Sitä olen haikaillut, että nuorempana olisin ehkä ollut energisempi ja jaksavampi sekä fyysisesti paremmassa kunnossa. Olisin myös osannut ehkä ottaa äitiyden vähän rennommin tai olemaan ainakin vähemmän neuroottinen. Tai mene ja tiedä, ehkä en. Vauvan syntymän jälkeen mulla vielä todettiin eräs sairaus ja toivon, että pysyisin hengissä vielä ainakin seuraavat 15 vuotta. Mieskin täyttää syksyllä 40...

Vierailija kirjoitti:

Ei, kun ihan hyvä siis. Kunhan sitä vain tajuaa nopean ajankulun omaan elämäänsä liittyen ja alkaa laskeskella ja kauhistella siis itseään ja omaa elämäänsä. Että minne tuli hukattua ne kaikki vuodet, kun on käytännössä samassa elämäntilanteessa kuin +10 vuotta nuoremmat. Lukion jälkeen olin ulkomailla ja kotimaassa töissä, opiskelin 22-27, töissä 27-, alettiin yrittää, kun olin 29, tärppäsi vasta, kun olin 32, äitiyslomalla 32-35. En tiedä, onnistuuko enää toinen lapsi. :-/ Mutta onpahan edes yksi, kiitollinen ja onnellinen olen hänestä. <3

Sitä olen haikaillut, että nuorempana olisin ehkä ollut energisempi ja jaksavampi sekä fyysisesti paremmassa kunnossa. Olisin myös osannut ehkä ottaa äitiyden vähän rennommin tai olemaan ainakin vähemmän neuroottinen. Tai mene ja tiedä, ehkä en. Vauvan syntymän jälkeen mulla vielä todettiin eräs sairaus ja toivon, että pysyisin hengissä vielä ainakin seuraavat 15 vuotta. Mieskin täyttää syksyllä 40...

Olin siis kakkonen. Ja vikan lauseen pointti siis, että sinä olet vasta vähän yli 40, kun saat lapsesi täysikäiseksi. Mieheni saman ikäinen kaveri kuoli viime vuonna ja jotenkin sekin laukaisi nämä mietteet. :,-(

Erinomainen ikä, jos ihmisellä tosiaan on koulutus, ehkä työ, vakaa parisuhde. Jos on tullut vahinkoraskaaksi ilman tulevaisuutta, se on paha. Koulutetulle naiselle nykyään aika rohkeakin valinta, eli hyvä niin.

Lisää mielipiteitä?

Sain ensimmäiseni ollessani juuri täyttänyt 24 v. Minulla oli jo ammatti, hyvä avioliitto ja asuat kunnossa. Pari lasta siihen perään sitten lisää.

Nyt olen 56, lapset ovat jo kauan asuneet omillaan, mutta pidämme tiiviisti yhteyttä, nytkin juuri olemme kolmen viikon matkalla koko porukka, tyttö-ja poikaystävät mukaanlukien ja meillä on kivaa! Lapsenlapsia ei kuvioissa ole.

Muotivaatteet ei ole mitään nuorten äitien vouhotusta. Miksei saisi lastaan pukea nätisti, jos on varaa? Mä olin yli kolmekymppinen, kun sain esikoiseni. Yritettiin kauan ja oli keskenmenoja. Lisäksi raskausaika oli todella vaikea. Alkuun en uskaltanut tehdä hankintoja, kun pelkäsin, että menee kuitenkin kesken. Myöhemmin alkoi olla kiire valmistautumisen kanssa, mutta olin liian huonossa kunnossa kierrelläkseni mitään kirppareita ja kauppoja, tai edes tilatakseni netistä mitään. Kaiken kukkuraksi se vauva syntyi ennenaikaisena. Kaverini oli pelastus, kun häneltä ostin pari isoa kassilllista vauvan vaatteita ihan sokkona. Se ihana vauvan odotusaika ja ihanien vauvajuttujen hypistely jäi siis oikeastaan täysin kokematta ja se oli täynnä henkistä ja fyysistä oloa + kiirepaniikkia.

Nyt lapsen ollessa 1-2v olen kai alkanut elää tuota "ihanien juttujen hypistelyvaihetta". Halvempien perusvaatteiden lisäksi olen ostellut joitain nätimpiä vaatteita. En kyllä niitä suomalaisia trendimerkkejä kuten Gugguita ja muita, vaan vähän tuntemattomampia. Tuoteturvallisuus ja kotimaisuus on myös ollut ensisijaisen tärkeä kriteeri. Vähän sama mun mielestä kuin jos joku suosii vaikka eläinkokeetonta kosmetiikkaa. Sallin itselleni nämä muutamat vähän kalliimmat ja nätimmät vaatteet, joita voi yhdistellä halvempiin.

Mutta ehkä parin vuoden päästä mäkin herään tästä söpöhömppäkuplastani...

Jos ajattelisin että nyt 32- vuotiaana alkaisin hommaamaan ensimmäistä lastani ja muutaman vuoden päästä saisin toisen niin kyllä tuo olisi pitkä odotus että on 40 ja lapset voisivat pärjätä hetken itsekseen. Niin paljon nautin tästä tunteesta kun lapset pärjää ja itsekin vielä keksii tekemistä ystävien kanssa ja voi mennä yhä. 

En sano etteikö sitä voisi nelikymppisenä tehdä mutta siihenkin on vielä aikaa. Silloin lapset vasta isoja ovatkin kun täytän 40! :D