15-vuotias aspeger-tyttö saa uskomattomia raivareita ohjeistuksesta.

Siis asperger-tyttö.

Voi olla ihan vaan murrosiän tuulia, jos tuollainen käytös ei ole muuten lapsellesi tyypillistä. Millainen rakenne teillä on muuten käytössä, annetaanko siirtymätilanteista mitään varoitusta etukäteen ennen kuin pitäisi olla jo pukemassa päälle? Jos on joku mielipuuha kesken niin siitä voi olla vaikea irrottaa noin vain. Käytättekö sosiaalisia tarinoita? Ne voisivat helpottaa as-lasta ymmärtämään että miksi tuollainen käytös ei ole sopivaa, ja että siitä tulee muille paha mieli.

Mietin myös että onko ulkoillessa voinut tapahtua jotain, mikä on saanut tytön pois tolaltaan ja minkä vuoksi ei nyt haluaisi lähteä?

T. edellinen

Raivarit tai hermostuminen pikku asioista kuuluvat usein aspergeriin... Toki mukana voi olla lisäksi murrosiän juttuja. Itse muistan saaneeni joskus raivareita tai ainakin voimakkaasti hermostuneeni lapsena ja nuorena ja yleensä äidilleni kohdistuivat (isä oli liian iso auktoriteetti....), syy saattoi olla ihan mitätön. Muistan esim. että äitini pyysi käymään kaupassa asioilla ja palauttamaan pulloja samalla. Jostain syystä tuo pullojen palauttaminen oli minulle ylivoimainen juttu! Olen siis mielestäni aspergeri (ei diagnosoitu mutta selviä piirteitä on kyllä). Terv. miespuolinen assi

Vierailija kirjoitti:

Voi olla ihan vaan murrosiän tuulia, jos tuollainen käytös ei ole muuten lapsellesi tyypillistä. Millainen rakenne teillä on muuten käytössä, annetaanko siirtymätilanteista mitään varoitusta etukäteen ennen kuin pitäisi olla jo pukemassa päälle? Jos on joku mielipuuha kesken niin siitä voi olla vaikea irrottaa noin vain. Käytättekö sosiaalisia tarinoita? Ne voisivat helpottaa as-lasta ymmärtämään että miksi tuollainen käytös ei ole sopivaa, ja että siitä tulee muille paha mieli.

meidän assi saa joskus hepuleita, jos joku tärkeä keskeytetään.

vaan hieman kun antaa aikaa valmistautua toimintaan ennakkoilmoituksella, niin aika hyvin yleensä on pärjätty.

ymmärtää silti kyllä jos on oikeasti joku kiire ja pitää heti lähteä, ei ole siinä määrin kaavoissaan kiinni.

Miksi ihmeessä ulkoilutat 15-vuotiasta? Eiköhän se osaa itsekin halutessaan. Olisin minäkin saanut raivarit, jos 15-vuotiaana pakotettaisiin ruokaostoksille ja ulkoilmaan.

Kiitos sinulle vastauksesta.

Meidän ulkoilut ovat lähdöltään rauhallisia, eli annamme aikaa lapselle ulkoilumoodin päälle panemiseen. Lapselta myös kysytään, haluatko lähteä mukaan tai mitä tuumaat, jos menemme koko perhe kävelylle. En ole huomannut mitään erityistä ulkoiluhetkissä.

Murrosikä on päällä, ollut varmaan pari vuotta ja se varmaan selittää asioita. Mutta miksihän tämä kohdistuu minuun, äitiin, sitä en ymmärrä?

Mitä nuo sosiaaliset tarinat tarkoittavat?

Ymmällä oleva äiti kirjoitti:

Kiitos sinulle vastauksesta.

Meidän ulkoilut ovat lähdöltään rauhallisia, eli annamme aikaa lapselle ulkoilumoodin päälle panemiseen. Lapselta myös kysytään, haluatko lähteä mukaan tai mitä tuumaat, jos menemme koko perhe kävelylle. En ole huomannut mitään erityistä ulkoiluhetkissä.

Murrosikä on päällä, ollut varmaan pari vuotta ja se varmaan selittää asioita. Mutta miksihän tämä kohdistuu minuun, äitiin, sitä en ymmärrä?

Mitä nuo sosiaaliset tarinat tarkoittavat?

Äiti on useimmiten läheisin henkilö, joten häneen on turvallisinta kohdistaa tuo turhautuminen.

Vierailija kirjoitti:

Ymmällä oleva äiti kirjoitti:

Kiitos sinulle vastauksesta.

Meidän ulkoilut ovat lähdöltään rauhallisia, eli annamme aikaa lapselle ulkoilumoodin päälle panemiseen. Lapselta myös kysytään, haluatko lähteä mukaan tai mitä tuumaat, jos menemme koko perhe kävelylle. En ole huomannut mitään erityistä ulkoiluhetkissä.

Murrosikä on päällä, ollut varmaan pari vuotta ja se varmaan selittää asioita. Mutta miksihän tämä kohdistuu minuun, äitiin, sitä en ymmärrä?

Mitä nuo sosiaaliset tarinat tarkoittavat?

Äiti on useimmiten läheisin henkilö, joten häneen on turvallisinta kohdistaa tuo turhautuminen.

Varmaan on näin.

Nyt mieitn, mitä tälle asialle vois tehdä. Ei minua sinänsä raivarit haittaisi, jos hän ei sen aikana satuttaisi itseään.

Ulkoilutan lasta ja otan mukaan kauppaan, sillä lapsi ei osaa pelastaa itseään esim. tulipalosta ja kiva on koko perheenä tehdä asioita. On ainakin ennen tykänny lähteä ulos ja aina myös hänen mielipidettä kysytään.

Vierailija kirjoitti:

Ymmällä oleva äiti kirjoitti:

Kiitos sinulle vastauksesta.

Meidän ulkoilut ovat lähdöltään rauhallisia, eli annamme aikaa lapselle ulkoilumoodin päälle panemiseen. Lapselta myös kysytään, haluatko lähteä mukaan tai mitä tuumaat, jos menemme koko perhe kävelylle. En ole huomannut mitään erityistä ulkoiluhetkissä.

Murrosikä on päällä, ollut varmaan pari vuotta ja se varmaan selittää asioita. Mutta miksihän tämä kohdistuu minuun, äitiin, sitä en ymmärrä?

Mitä nuo sosiaaliset tarinat tarkoittavat?

Äiti on useimmiten läheisin henkilö, joten häneen on turvallisinta kohdistaa tuo turhautuminen.

Millä tavalla äiti on läheisempi kuin isä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla ihan vaan murrosiän tuulia, jos tuollainen käytös ei ole muuten lapsellesi tyypillistä. Millainen rakenne teillä on muuten käytössä, annetaanko siirtymätilanteista mitään varoitusta etukäteen ennen kuin pitäisi olla jo pukemassa päälle? Jos on joku mielipuuha kesken niin siitä voi olla vaikea irrottaa noin vain. Käytättekö sosiaalisia tarinoita? Ne voisivat helpottaa as-lasta ymmärtämään että miksi tuollainen käytös ei ole sopivaa, ja että siitä tulee muille paha mieli.

meidän assi saa joskus hepuleita, jos joku tärkeä keskeytetään.

vaan hieman kun antaa aikaa valmistautua toimintaan ennakkoilmoituksella, niin aika hyvin yleensä on pärjätty.

ymmärtää silti kyllä jos on oikeasti joku kiire ja pitää heti lähteä, ei ole siinä määrin kaavoissaan kiinni.

Ei ainakaav meidän aasi saa hepuleita

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä ulkoilutat 15-vuotiasta? Eiköhän se osaa itsekin halutessaan. Olisin minäkin saanut raivarit, jos 15-vuotiaana pakotettaisiin ruokaostoksille ja ulkoilmaan.

Ja puhuttaisiin kuin pikku lapselle. "Laita kengät jalkaan, mennään ulos."

Assimtai ei, niin murrosikä on vanhemmista irrottautumisen aikaa. Irrot,tautuminen aloitetaan turvallisimmasta ihmissuhteesta ja se nyt taitaa teillä olla ap. Tyttö riuhtoo nyt itseään sinusta irti, se on hänen kehitystehtävänsä. Toivottavasti onnistuu, "assiudesta" huolimatta.

Älä puhu 15-vuotiaalle tuolla tavalla.

Taitaa äitikin olla asperger.

Miksi kohtelet tytärtäsi kuin idioottia?

Vierailija kirjoitti:

Älä puhu 15-vuotiaalle tuolla tavalla.

Olen puhunut niin, koska hänen omatoimisuus on ollut nollissa. Hän seisoo ja odottaa ohjeita itselleen. Ajatteletko sinä, että tässä olisi tullut muutos?

Osa aspergereista on kyllä todella itsepäisiä ja omaehtoisia, joilla on vahva oma näkemys siitä, miten asiat pitää tehdä. Eivät toki kaikki.

Ymmällä oleva äiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä puhu 15-vuotiaalle tuolla tavalla.

Olen puhunut niin, koska hänen omatoimisuus on ollut nollissa. Hän seisoo ja odottaa ohjeita itselleen. Ajatteletko sinä, että tässä olisi tullut muutos?

Kyllä sun pitäisi jo huomioida, ettei hän ole enää pikkulapsi. Ei teinille voi puhua kuten 5v:lle, jos ei halua raivateita naamallensa. Teidän pitää alkaa nyt kummankin valmistautua tytön aikuistumiseen.

T: eri

Minua on aina raivostuttanut aivan suunnattomasti, jos joku tulee kertomaan minulle asioita, jotka tiedän jo. Pienenä lapsena se oli erittäin paha asia, kun kaikki aikuiset jankuttivat samoja asioita kerrasta toiseen ikään kuin olisin ollut jotenkin vajaaälyinen. Kun kerroin heille, että minusta tuntuu pahalta, kun minulle sanotaan asioita, jotka tiedän jo, niin vastaus oli vain: "Voi voi, kun me emme voi tietää, mitä sinä tiedät, emme ole mitään ajatuksenlukijoita". TIEDÄN, SAATANA! En minä siitä huolimatta mahda tunteilleni mitään! En mahda mitään sille, että se ärsyttää, vaikka tiedänkin, että minulla olisi loogisia syitä olla ärsyyntymättä.

Sitä on vähän vaikea selittää, mutta siitä tulee vähän sellainen tunne, että tuo pitää minua ihan tyhmänä. Lapsille kun yleensä lässytellään aika alentuvasti, ja jos siihen päälle vielä puheenaiheetkin ovat täysiä itsestäänselvyyksiä, niin siinä tulee vähän sellainen olo, että minua ei arvosteta eikä pidetä kykenevänä yksilönä.

En tiedä, mikä tyttärelläsi on, mutta onhan se mahdollista, että hän tuntee samoin kuin minä. Onko sinulla tapana sanoa asiasi jotenkin eri lailla, kuin miehelläsi? Jos sinä sanot yksityiskohtaiset ohjeet siitä, että täytyy laittaa vaatteet päälle ja kengät jalkaan, niin sanooko miehesi kenties vain "laittaudu valmiiksi" tai "lähdetään pian"? Kun minua ainakin ärsyttäisi, jos en voisi lähteä omasta talostani ilman, että äitini kehottaa pistämään vaatteet päälle ja kengät jalkaan, aivan kuin en itse kykenisi ymmärtämään tuollaisia itsestäänselvyyksiä.

Minulla on diagnosoitu asperger. Itsestäänselvyyksien sanominen ääneen ärsyttää minua edelleen aivan suunnattomasti, mutta jossain vaiheessa opin kätkemään sen ilmeettömyyden alle, etten häiritsisi enää toisia ihmisiä.