Miksi Michael Penttilää ei suljeta pysyvästi Niuvanniemen sairaalaan?
Ei hän voi olla terve päästään. Kuuluisi laitokseen loppuiäkseen niin kuin Jammu-setä.
Kommentit (18)
Eli jonkun pitää taas joutua hänen uhrikseen ennen kuin saadaan lukkojen taa seuraavaksi kuudeksi vuodeksi
Sitä varmaan kaikki toivoo, että vältyttäisiin uhreilta, joita miehellä tulee jatkossa olemaan, kun saa hillua vapaana.
Vierailija kirjoitti:
Eli jonkun pitää taas joutua hänen uhrikseen ennen kuin saadaan lukkojen taa seuraavaksi kuudeksi vuodeksi
On varmaan lopettanut tuollaiset puuhat, leppoisa kaveri nykyään.
Koska hän ei ole ns. mielisairas. Esim psykopaatti ja sosiopaatti eivät ole meidän määritelmien mukaan sairauksia. En nyt väitä että kyseinen hlö olisi kumpikaan niistä, mutta noin esimerkiksi.
Viimeksi kesäkuun lopussa poliisi esitti vangittavaksi kun hiipparoi 17-vuotiaan tytön oven takana mutta käräjäoikeus päästi vapaaksi
Nimenomaan näin. Ei ole mielisairas vaan psykopaatti. Mielenterveyslain mukaan ihmistä ei tuolloin saa pakkohoitoon kun on tuomionsa kärsinyt. Latvalahot on eri asia ( skitsot). Voi vaan odotella mitä tuleman pitää
Penttilä on maksanut velkansa yhteiskunnalle ihan kuten laki vaatii. Joten annetaanpa hänen olla rauhassa,
Se on äänestäjien valinta, että Suomessa vallitsee edelleen systeemi, jossa vain mielisairaat ihmiset voidaan lukita laitoksiin. Todellisuudessa nuo toistetusti tekonsa uusivat rikolliset ovat paljon pahempia. Tulisi säätää laki, jolloin toisen kerran jälkeen ihminen saataisiin loppuiäksi telkien taakse yleisen tarpeen vaatiessa.
On joka kerta tehnyt jotain vapauduttuaan, ei tule paranemaan koskaan
Sanon vaan, että Suomi ei todellakaan ole mikään oikeusvaltio, kun sarjamurhaaja saa vapaasti metsästää seuraavaa uhria. Erityisesti vituttaa käräjäoikeuden toiminta. Vasta hovioikeudessa ymmärrettiin tilanteen vakavuus ja Penttilä vangittiin tästä uusimmasta rikosepäilystä.
Jaa-a, rikollisilla on jostain syystä Suomessa paremmat oikeudet kuin uhreilla. Väkivalta- ja seksuaalirikoksista, kuten raiskauksista, murhista ja tapoista, annetaan aivan naurettavan kepoisia tuomioita. Nämä pahimmat tapaukset istuvat joitakin vuosia, vapautuvat, taas tappavat/raiskaavat jonkun ja tämä kehä jatkuu uudelleen ja uudelleen. Jos toistaa tekonsa muutaman kerran, eiköhän sen pitäisi jo kertoa siitä ettei tyyppi tule sopeutumaan yhteiskuntaan, vaan on vaaraksi muille vapaalla jalalla ollessaan.
Jonkun pitäisi käydä pistämässä se kylmäksi. Ainoa keino lopettaa kyseisen herran touhut lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Jonkun pitäisi käydä pistämässä se kylmäksi. Ainoa keino lopettaa kyseisen herran touhut lopullisesti.
Suomi ei ole mikään kehitysmaa jossa kadunmies jakaa oman käden oikeutta.
Väärällä tavalla sairas, ei voida laittaa linnaan.
Nojoo eiköhän ens kerralla löydetä psykiatrit, jotka toteaa hänet syyntakeettomaksi.
Monissa kulttuureissa ympäristölle vaaralliset epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivät psykopaatit voidaan itse asiassa pistää tuomionsa jälkeen vankimielisairaalaan. He ovat syyntakeisia juridisessa mielessä, mutta kärsivät persoonallisuushäiriöstä, joka on sairaus ja jolle on oma luokitus F60.2. Minulle ei ole koskaan selvinnyt, miksei Suomessa tehdä näin.
Koska on syyntakeinen mielentilatutkimuksen tehneiden psykiatrien mielestä. Ei voida passittaa pakkohoitoon. Syyntakeinen istuu vankilassa eikä sairaalassa.