Lue keskustelun säännöt.
Aina ihaillaan omaishoitajia, tekis mieli kirjoittaa meidän tarina yleisönosastoon.
16.09.2007 |
Meillä äidin omaishoitajaksi on ryhtynyt sisaruksista se, joka alkoholisminsa ja mielenterveysongelmiensa takia ei mihinkään työhön kykene.
Antaa äidille lääkkeet ja ruokaa, silloin kun on selvä kausi. Jääkaappi ja pakastin saattavat olla useamman päivän tyhjillään ja lääkkeet dosentissa, kun juominen riistäytyy aivan käsistä.
Veli pitää kaikkia naapureita, entisiä työkavereitaan, meitä muita sisaruksia hulluina ja on onnistunut hyvin muokkaamaan myös äidin mielen tässä asiassa.
Ja mitäs me muut voidaan tehdä? Ei mitään. Äidin tahto on pitää tämä Pekko omaishoitajana, kun äitihän tietenkin uskoo ihmeisiin ja siihen, että hän vielä poikansa parantaa.
Kunnan kotisairaanhoito tietää tilanteen, mutta minkäs teet, kun äiti on vielä täysivaltainen.
En tiedä, miten tässä kävi näin. Me olimme ihan tavallinen, onnellinen perhe.
Kommentit (3)
ja sellaisissa, joissa nyt nostetaan joku jalustalle pyhän äitiyden/naiseuden/avioliiton nimissä.
Mutta ei omaishoitajuus mitenkään kunnioitusta saavaa hommaa näin arkielämässä ole! Enemmän olen saanut ihan negatiivista palautetta, paitsi siis sellaisilta henkilöiltä, jotka aavistavat mitä se on, mutta eivät ole omalle kohdalleen kokeneet.
Yleensä kun kertoo olevansa omaishoitaja (en sitä mainosta yleensä), niin se on synonyymi " hankalasti työllistyvä, köyhä, loinen, sosiaalitapaus" .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse töissä laitoksessa, johon omaishoitajat tuovat hoidettaviaan intervallihoitoon ja käsitys omaishoitajasta on todella ihan jotain muuta.
Ei omaishoitajuus kenestäkään automaattisesti hyvää ihmistä tee.
Olen itsekin omaishoitaja, ja joskus hoidan taakkani paremmin, toisinaan paskemmin. Ja kyseessä oma lapsi.